|
|||
 |
|
||
|
22.10.2010 - 12:47
Oletko mies vai nainen? 21.10.2010 - 00:34
Hirlii haastoi vastaamaan kirjahyllyn sisällöllä. Kokeillaan kirjojen perusteella, levyt jätin pois. En haasta ketään, mutta hauskaa jos joku nappaa meemin mukaansa. Oletko mies vai nainen? 31.12.2009 - 23:42
Onnea ja iloa uudelle vuodelle!
24.12.2009 - 11:18
Hyvää joulua sinulle Osia Maaria Leinosen kirjoittamasta radion joulurunosta Vain pimeässä loistavat tähdet vuodelta 1984. Koko runo löytyy runoilijan teoksesta Sanat kuin ystävän käsi - valitut runot 1980-1990 (Kirjapaja 1991). Levollista joulua ja hiljaista tai räiskyvää iloa!
26.10.2009 - 10:14
11.10.2009 - 22:40
24.05.2009 - 16:09
28.04.2009 - 21:43
Olen ollut kiinnostunut väreistä, mutta silti minua hieman hämmensi, kun entinen naapuri joskus aikoja sitten työnsi käteeni väriterapiaa käsittelevän opuksen ja käski lukea. Koska olen yleensä hyvin hanakka suosittelemaan muille luettavaa - ammatti-identiteetti istuu tiukasti - en oikein voinut kieltäytyäkään. Koska kirja ei ollut kovin paksu, päätin uhrata sille aikaana. En ole enää varma kirjan nimestä (olisikohan ollut Helena Luukkosen Parantava sateenkaari), mutta joka tapauksessa ajatuksia herättävä kirja oli. Sen jälkeen olen katsellut tai oikeastaan miettinyt värejä uudella tavalla. 10.02.2009 - 21:47
Kuten edellisen kuvan kommenteissa sanoin, keittiöstä löytyy paljon kiinnostavaa kuvattavaa. Tässä ryynisekasotku. Runoja miettimään houkuttelee puolestaan kirjastonhoitaja Kuortti. Hän julkaisi viime viikolla lukijoidensa avustuksella 50 suomalaisen romaanin ja novellikokoelman lukusuosituslistan. Nyt hän on kokoamassa runolistaa. Sinne vain ehdottelemaan suosikkejaan, minäkin menen.
06.02.2009 - 21:53
HannaH haastoi minut neljännen kansion neljäs kuva -haasteeseen. Neljännessä kansiossani on vain yksi kuva ja sen olen julkaissut aiemmin (ylin kuva). Muissakin lähikansioissa on vähän ja aiemmin julkaistuja kuvia. Lähin neljäs kuva löytyi lopulta ja se on otettu tammikuussa 2007. Haasteen voi napata vapaasti!
09.01.2009 - 08:00
Lepis kehotti minua vetämään blogijumppaa - hän ei ilmiselvästi tiedä, että urheilulliset kykyni ovat enempi penkkiurheilun puolella. Mutta joskus jumppamahdollisuudet tulla tupsahtavat tai oikeammin suorastaan tanssivat vastaan, jolloin ideaan on vain tartuttava. Carpe diem tai miten jotkut viisaat ovatkaan sanoneet. Eli jos työviikon jälkeen kaipaa muutakin kuin jalkojen notkistelua työtuolilla, niin tässä mukavan nostalgista ranskalaistettua humppajumppaa. Seurattavan jumpparin jokainen voi valita itse - mutta ensin kannattaa vaasit ja muut särkyvät esineet siivota olohuoneen pöydältä ja siirtää se pöytä ja ehkä koirakin toiseen huoneeseen.
02.01.2009 - 19:12
Eilinen päivä hurahti siinä vaan. Tein lyhyen ja hitaan kävelylenkin tenavan kanssa, aattona nyrjähtänyt nilkka kesti kummasti. TV pyöritti uudenvuoden mäkikisaa, Miehen bravuuriruoka (pastaa, sipulia ja tomaattikastiketta) oli hyvää, suklaakakku maistui erinomaiselta kuohuviinin ja kahvin kanssa, luin Zitsejä enkä ajatellut oikeastaan yhtään mitään kummempaa. Viime blogivuodestakaan minulla ei ole isoja ajatuksia, paitsi että mukavaa oli ja paljon juttuja uusilta ja vanhoilta blogitutuilta tuli luettua, kommentointi ja oma kirjoittaminen vain olivat hieman hakusessa välillä, joskus jaksaa vain tuijottaa ruutua ilman yhtäkään fiksunpuolikasta ajatusta. Tapasin kaksi blogituttua - terveisiä vain molemmille - ja luin lukemattomien klassikkojeni listalta Tarun sormusten herrasta. Hyvä ja kannatettava lukukokemus. Tosin alkuun pääseminen vaati lapsen valinnan. En tehnyt ainuttakaan uudenvuodenlupausta, ei niitä kuitenkaan tule pidettyä eikä uudenvuodenlupauksilla ja unelmilla lopultakaan ole mitään tekoa toistensa kanssa. Jotain tietysti suunnittelin. Kävelylenkkejä voisi esimerkiksi tehdä useammin ja jonkun toisenkin teoksen tuolta klassikkolistalta lukea. Minusta ne ovat ihan hyviä suunnitelmia. 23.12.2008 - 08:00
24.11.2008 - 21:20
SusuPetal teki videon tekstiini. Olen erittäin otettu - kuvat ja musiikkivalinta (Grenouillen Traffic) lähestyvät tekstiä kiinnostavasta näkökulmasta. Minä pidän tästä. Kiitos, SusuPetal! 11.11.2008 - 21:57
28.10.2008 - 23:06
Vaeltelen sinne tänne. Tutunnäköistä silti muuta. Kuljen pitkin teitä, ympäriinsä. Tähän kylään on tullut kahvila, sinne jonnekin talojen ja navettojen väliin, jokeen viettävän pellon lähelle. Astun sisään, valoisaa, siistiä, viihtyisää. Nurkassa istuu tutuntuntuisia ihmisiä, en tunnista. En jää juttelemaan, ehkä hymyilen. Lähden kahvi kädessäni ulos. Haluan järven toiselle puolelle mutta en osaa kulkea vettä pitkin. Lähden kiertämään järveä, käännyn vasemmalle, kuljen rankkasateessa. Äitini hienoin juomalasi muuttuu kädessäni kahvikupiksi, sen ylöspäin kaartuva muoto, ohuuus ja pinnan rikkovat pitkät kohokuviot säilyvät. Pidän kuppia edessäni, totean kahvin kestävän ja muuttuvan laihaksi sateen valuessa joukkoon. Sade ei ole vain sadetta. se on olomuoto, jonka läpi ja jossa kuljen. 22.10.2008 - 20:14
18.10.2008 - 11:42
Tuuli muuttuu kylmemmäksi, palaa kuu ja tähdet hiljaa soi. Kuiskauksia kuuluu maailmalta, kevyt värinä tuntuu jalkojen alla. Koko taivas silmiisi mahtuu, sateenkaareksi valo niissä taittuu. Tahdon ottaa selville salaisuuden - mitä silmiesi takana tapahtuu?
Kaikki sanat Pelle Miljoona ja Ari Taskinen, poimittu Moottoritie on kuuma -levyltä. Kuuntelin levyn pitkästä aikaa läpi, vieressä oli vihko ja kynä, tuloksena kollaasiteksti. Yheiskunnallisuudestaan huolimatta levyn tekstit kertovat paljon myös nuoresta rakkaudesta, osin siksi kai muinoin kuuntelinkin levyn liki puhki. 31.08.2008 - 11:06
Lepis luki rivejä ja rivien välejä, päätti minun tarvitsevan kotiapua ja lahjoitti minulle siksi kultakortin. Kaunis kiitos siitä!  Tarkan harkinnan jälkeen olen päätänyt hankkia kortilla itselleni taikasauvan sekä alkeis- ja jatkotaikomisen kurssin. Jatkokurssin valinnaisaineista minua kiinnostavat etenkin Epämääräisten kasojen nopea selaus ja poisto -kurssi, Tehoputsis sekä Kuinka valmistaa maukasta ja vaihtelevaa arkiruokaa muutamalla näpäyksellä ilman pizzapalveluita. Rahat taisivat kulua, mutta onneksi maagisen kortin saldo kiitää nollilta ties mihin lukuihin, kun se tarkasti säänneltyjen velvotteiden myötä siirretään eteenpäin. Sääntöjen mukaan 1. Voin myöntää tätä edelleen vain viidelle henkilölle. 2. Näistä neljän tulee olla vakkariasiakkaita blogissasi. 3. Yhden täytyy pitäisi olla uusi blogissasi ja asua eri puolella maailmaa. 4. Linkitä siihen blogiin, josta sait tämän tunnustuksen. Lepikseltä saadun kortin välitän seuraaville: 1. Muskeli-Netta - esimerkiksi majakkamatkaa varten. 2. HannaH - ehkä kirjallinen matka maailman ympäri blogikirjoitusvelvollisuudella. 3. Tanssiva harmaa pantteri - tanssimatka johonkin eksoottiseen paikkaan? 4. Jaanuska ei ole uusi blogissani mutta asuu Kiinassa. Lisää eksoottisia kuvia, joten tarvitsisikohan Jaanuska matkarahaa? 5. Leijonainen on uusi blogissani. Hän haluaa "seikkailla sanoilla --- ja piiloutua kuvien taakse". Kultakortin saldolla tätä kaikkea voi harrastaa. 10.08.2008 - 18:10
Pihalla on tänä kesänä ollut valokuvaukseen suostuvia heinäsirkkoja. Se on minusta hämmentävää. Yleensä sirkat ovat loikkineet vinhoilla loikilla näkymättömiin, kun niitä on lähestynyt. Nyt olen bongannut muutamia, jotka ovat jääneet rauhallisesti odottamaan, että niitä tiiraileva iso otus olisi ottanut tarpeeksi kuvia.  Tämänpäivänen sirkka otti sateen jälkeen aurinkokylpyjä kukkapenkissä. Aikani kuvattuani se kääntyi ja esitteli toisen kylkensä. Välillä se ojenteli hieman raajojaan ja puristeli lehden reunaa.  Lopulta heinäsirkka kääntyi uudestaan, tarttui pudonneeseen kukan terälehteen ja loi minuun tympääntyneen katseen, joka selvästi ilmoitti että sopisi häipyä. Sillä olisi nyt yksityisempia hommia mielessä.  09.08.2008 - 16:21
Olympialaisten innoittamana, päättivät metsän eläimet pitää omat olympialaiset. Kuten tiedämme on olympialaisissa monenlaisia lajeja, mutta kun toiset lajit olivat aivan liian vaikeita eläimille, päättivät ne keksiä aivan omat omat lajinsa, kuten esim. koirien luuviesti, kissojen 'kuka litkii maidon nopeimmin, ym. Osaan ottajia oli paljon. Kissoja sekä koiria oli tullut läheisistä taloista, ja olipa yksi kanakin uskaltautunut leikkiin mukaan. Ensiksi juostiin sadan metrin aidat. Aitoina toimivat kaatuneet puut, kivet ja kannot. Juoksuun ottivat osaa jänis Vikkelä, kettu Viekas, kana Kot-Kot ja varis Väärävarvas. Tikka toimi lähettäjänä. Kettu Viekas otti varaslähdön, muttei siitä kukaan piitanut. Jänis Vikkelä pinni kärkeen. Kana Kot-Kot, joka huomasi "aitojen" ylittämises perin vaikeaksi, kiersi nämä "aidat". Varis Väärävarvas lensi, mutta epähuomiossa törmäsi suureen kuuseen ja oli näin poissa pelistä. Jånis Vikkelä tuli näin ollen ensimmäiseksi kettu toiseksi ja kolmanneksi kiiruhti kana Kot-Kot touhuissaan. Kaikki lajit eivät sujuneet kommelluksitta. Tosiasiassa ainoa laji, jossa ei tapahtunut kommelluksia oli muurahaisten pussijuoksu, johon ei ollut kukaan ilmottautunut. Kymppitonnin juoksu oli suosituin laji aivan ylivoimaisin. Siinä oli osaan ottaja kokonaista kymmenen kappaletta. Uintikilpailuissa oli vain yksi laji. "Kuka sukeltaa nopeimmin pohjaan ja saapuu taas pinnalle" laji. Osaan ottajia oli kolme. Käärme, sammakko ja sisilisko. Altaana toimi sammakon asuin lammikko. Lajeja oli paljon. Kaunhan eivät 'olympialaiset' kestäneet, mutta niissä oli kaikilla hauskaa, eikä niissä tapettu toisia eläimiä. No, tappelujahan oli tietysti, mutta ne aiheuttivat pari inhimillistä erehdystä. Tuima, 12 vuotta. Arvosana 9. Ainoa suomen kielen opettajani ja monin tavoin tärkein ja rakkain opettajani ei laittanut liikaa painoa kirjoitusvirheille, ei edes pilkkuvirheille. 04.08.2008 - 09:19
 Luontokuva? Luonto kohtaa asfaltin. Taidekuva? Kokeellinen taideteos vettä roiskauttavasta valaasta. 30.07.2008 - 14:53
Kenkäkaupassa Huomasin että tarvitsin kävelykengät. Äiti sanoi:"Mennään kenkäkauppaan. Nuo ovat jo niin huonot." Menimme Stokmanille. Stokmanin kenkäosusto oli komea. Siellä oli paljon hyllyjä sekä kenkiä että sovitustuoleja. Juhlakenkien luona seisoi lihava nainen. Lyhyt nimi yllää seisoi lampaannäköinen tyttö ovella. Pitkämies oli saappaitten luona. Erään tyytymättömän rouvas henkilön ympärillä oli viisikymmentä kenkäparia ja rouvan vieressä myyjätär voitteli ja uikutti. En saanut sopivia kenkiä. Hylkäsin kymmenet kengät. Sopivia eivaan löytynyt. Kaupanteko ei onnistunut. Sokoksessa onnisti. Sain kengät. Tuima, III lk, arvosana 7. 28.07.2008 - 19:51
Pipipää Pipipää on jättiläinen. Pipipää on suuren suuri. Ihminen on häntä kaksitoista metriä lyhyempi. Hänellä on vihreä haksahtavannäköinen pusero, hassahtavat siniset housut, ja musta hattu. Hän on luonteeltaan vähän tyhmä. Kun hänen hakea sulka, ja kiinnittää se hattuunsa. Niin hämpä ottikin strutsin ja kiinti sen hattuunsa. Pipipään koti on suuri vuori. Naapuri keijut eivät pidä hänestä. Hänen tyhmyys haittaa aina. Ja minähän jo sanoin että hän on tyhmä. Tuima III lk, arvosana 6. Pipipään muutto Eräänä päivänä Pipipää päätti muuttaa. Hän lähti heti. Kun Pipipää oli kulkenut kolmetuhattaviisisataakuusikymmentäkaksimiljoonaa kilometriä hän saapui jättikylään. ”Tahdon, hm, talon ei öö yy ää, niin tahdon vuoren asunnoksi, juupa-juu,” Pipipää sanoi miehelle. Mies tahtoi 3999 pesoa vuoresta. Pipää katsoi katsoi jourassaan olevia rahoja, niitä oli vain 3 pesoa. Suuri karvainen kyynel tipati poskelta puserolle. ”No niin otetaan sitten 3 pesoa,” heltyi mies, jonka kävi sääliksi Pipipäätä. Hän ojensi rahat. Onnellisena Pipipää kantoi huonekalut vuoreen. Tällaiselta huone näytti: oven vasemla puolella oli kulunut piironki kuvineen kaikkineen, oikealla puolella naulakko, ovea vastapäätä sänky, toisella seinunällä sohva ja sen edessä sohvapöytä, ja toisella seinällä kirjahylly. Huone oli hyvin sievä. Pipipää piti huoneesta. Tuima III lk, arvosanan 7- miinusmerkki on pitkä ja piirretty vahvemmalla vedolla kuin numero. 27.07.2008 - 22:25
Yhtenä kesänä tein löytöretken ullakolle. Ketään. Muita ei ollut kotona kuin mummo keskuksessa ja minä. Päätin aloittaa vanhasta arkusta. Hiljaa avasin kannen. Vaatteita, vaatteita, vaatteita aina vaan vaatteita. Kops, jokin kova tipati lattialle. Vanha kirja se oli. Raamatunhistoria kaiken lisäksi. ”Matti Matin pojalle, vuonna 1850.” luki alkulehdellä. Yritin lukea koukeroisia kirjaimia, mutta epäonnistuin. Panin kirjan arkkuun takaisin. Yli sata vuotta vanha kirja, huh huh. Museoon sekin joutaisi. Jatkoin taas etsimistä. Löysin vaatteita, lehtiä, hattuja, kenkiä ja vaikka mitä. Mutta kirja oli parhain. Olin tyytyväinen retkeeni. Tuima, III lk. Arvosana 8+. 11.07.2008 - 19:36
Olen putsannut jääkaapille johtavan polun paperisaarroksista, litistänyt puolenmetrin korkuisen kasan viiteen senttiin ja nyt mietin mihin senkin nivaskan tungen. Olen selailun jälkeen tyrkännyt vinon pinon lehtiä paperikeräykseen. Pohdin miksi ihmeessä otin talteen muutaman reseptin, enhän minä koskaan niitä käytä kokkaillessani. "Syytä olisi" kuuluu jälkikasvun äänekäs kuiske, raasut yrittävät toipua Tuiman mössöpalvelun uusien erikoisuuksien aikaansaamasta hämmennyksestä. Couscousia siskonmakkaroilla sekä kukkakaalilla, tomaattikastikkeella ja ruokakermalla lihotettua kanarisottoa. Ihan hyvää, jos ei ole liian kranttu eikä laita suurta painoa ruuan ulkonäölle. Tällä aikaansaavuudella siivoan samaa siivousta vielä palatessani töihin. Kammottava ajatus, ehkä kannattaisi jynssätä koti kunnolla heti ensi viikon aluksi, niin ehtisi sotkea uudestaan ennen töiden alkua. Mutta toisaalta, on niin paljon kiinnostavampaakin tekemistä. Kuten lukea, suunnitella naisten kesäretkeä ja kuunnella musiikkia. Billy Braggin ja Wilcon Woody Guthrien teksteihin perustuvat Mermaid Avenue I ja II tosin voisivat sopia siivoilunkin taustalle.  Olen saanut Ritviecavilta ja Karilta kauniit tunnustukset, jotka piristivät ryytynyttä perheenäitiä suuresti. Pidän itseäni usein tosikkona, joten kiitokset hauskuudesta ja viihdyttävyydestä tuntuivat erityisen mukavilta. Kiitos molemmille! Lomaterässä olen hieman jäljessä ja moni seuraamani blogi on jo maininnan saanut, mutta onneksi muutkin suosikkiblogini ovat kiinnostavia kukin omalla erityisellä tavallaan. Tällä kertaa rajaan valinnat kuvaan ja kirjallisuuteen. Jaan tunnustuksen briljantista bloggaamisesta seuraaville: Kuvan ja sanan liitto on kiinnostava laji. Siksi Parallel lines ja Keltainen kuu. Marja-Leena Rahtje tarjoilee kuvia, taidetta ja elämää Kanadassa. Kirjallisuusjutut ovat aina kiinnostavia: Sallan lukupäiväkirja ja Mainoskatko. Silumiinin sanat hivelevät. Ja puhtaasti ammatillisessa mielessä Kirjavinkkariblogi.  Sääntöpuoli Brillante weblogin mukaan: 1. Voittaja voi laittaa logon blogiinsa. 2. Linkitä siihen blogiin, josta sait palkinnon. 3. Nimeä vähintään 7 muuta blogia palkinnon saajaksi. 4. Laita noiden blogien linkit sivullesi. 5. Jätä viesti blogeihin, jotka nimesit voittajiksi. 02.06.2008 - 11:13
 27.05.2008 - 08:23
 Huomaan vuosi vuodelta pitäväni yhä enemmän vuohenjuuresta. Se on minulle nykyisin alkavan kesän merkki, tummanvihreiden lehtien keskellä loistavat keltaiset kukat ilahduttavat ja antavat voimaa harmaan talven jälkeen.Läheltä katsottuna vuohenjuuri on hyvin valokuvauksellinen ja se myös sallii kuvaamisen, osaa suorastaan poseerata. Jo pallomainen nuppu hieman karvaisine pintoineen on herkullinen kuvattava, mutta terälehtien aukeamisen seuraaminen vasta hauskaa puuhaa onkin. Ja kun terälehdet ovat auenneet, voi alkaa seurata kukan muita muutoksia.  30.04.2008 - 15:00
 Hauskaa vappua luonnonmukaisella kuivausmenetelmällä sattumalta syntyneiden vappukukkien kera! Kannattaa muuten käydä lukemassa kunnon lukuvinkkiesittely jokanaisen perusklassikosta Sallan lukupäiväkirjasta. 20.04.2008 - 15:00
Heinäpellon yllä on helteen ja sirityksen väreily. Sänki rusahtelee saappaan alla ja sukka on tumppaantunut varpaisiin. Hiki kirvelee kuivien heinien raapimia käsivarsia, hiukset valuvat mummolta tuoksuvan huivin alta. Pellon reunasta astun kiville, laskeudun hitaasti kohti viileää. Joki on kutistunut ruskeana uomansa keskelle. Heinän ja kahvin tuoksu jää taakse, mutainen haisu on viileä ja omituinen. Joen töyräät nousevat edessäni ja takanani, peittävät ladon rakoisen seinän ja heinäseipäiden varjoon hakeutuneiden puheet. Joen hidas ääni sulautuu sirkkojen siritykseen. Seison rajalla. Jalat painuvat mutaan, vesi painaa kumisaappaita ihoon kiinni. Vastapäisen töyrään takana on katinkultaa ja tuntemattomia teitä, vieraita metsiä ja kyliä saman helteen alla. Ruudullinen paita lepattaa, levitän käteni ylös, käännän kämmeneni. Hetken kaikki on siinä. Töyräs mataloituu askelteni alla, ruskeaan viileyteen sekoittuu kuumuutta, hyönteisten surina ja laiskojen sanojen kaiut peittävät joen. 11.04.2008 - 19:20
 Kaukaa Afrikasta minulle lennähti tunnustus, eli blogging with a Purpose*. Minä kuulemma ruokin Sirokon runosuonta ja -sielua. Se on mieltä lämmittävästi sanottu, kiitän siitä. Hyvä eli tällä kertaa tarkoitustunnustus laitetaan tietenkin eteenpäin. Tunnustuksen jakaminen viidelle on hankalaa, onhan jokaisella blogilla jokin tarkoitus kirjoittajalle itselleen ja jostain syystä minä luen juuri määrättyjä blogeja. Mutta ruhdyn leikkiin ja ojennan tunnustuksen selityksin seuraaville.1) Antitäti tietää kirjastojen merkityksen ylipäänsä ja lastenkirjastotyön tärkeyden erityisesti. Siinä on syitä kylliksi. 2) Marikin blogin tarkoitus minulle on siinä, että hän osoittaa jatkuvasti miten lyyrisesti voi kirjoittaa arjesta - vaikka arki itse ei aina runona näyttäytyisikään. 3) Muskeli-Netta osaa hypettää riemastuttavasti vasta alkanutta viihdekirjailijan uraansa. Yksi – mutta ei ainoa – tarkoitus: välittää kirjoittamisen iloa. 4) Tuulisuojan merkitys on blogin ulkopuolella, mutta kaikessa arjen ja juhlan vuorovaikutuksessa on joskus pakko tarkistaa kuulumiset verkosta. 5) Yläviidenneksen herrahenkilöt listaavat blogissaan TOP-vitosia kaikesta kummallisesta ja yllättävästä rockmusiikin saralla. Minulle Yläviidennes paljastaa jatkuvasti, etten ole musiikkimaultani ja -tietoisuudeltani ollenkaan rock, mutta katu-uskottavuuden puute ei haittaa lukemisen iloa eikä aina estä kommentointiakaan. * Ohjeet: 1. Sinun tulee jakaa tämä tunnustus 5 blogille, joilla sitä ei vielä ole. 2. Jokaisella blogilla tulee olla tarkoitus! 3. Tunnustuksen saaneiden blogien tulee linkittää takaisin tälle sivulle! 4. Tunnustuksen logon täytyy näkyä blogissa ja logosta on oltava linkki takaisin tähän blogiin. (Tämän laitan kunhan keksin miten se tehdään. Juuri nyt minulla on vaikeuksia ymmärtää miten olen nuo muut kuvat saanut sivupalkkiini.) 01.04.2008 - 08:53
Koko aamun meillä on rampannut väkeä. Kun ovikello jälleen soi, kiskon sukkahousuja jalkaan. Oven raosta näen hyvin nuoren nahkatakkipojan, joka ei osaa sanoa asiaansa. Hetken päästä hänen äitinsä ilmestyy ovelle. En ole koskaan nähnyt häntä, mutta hän näyttää silti tutulta, olen varma, että hän kuuluu työpaikkani hallintoon. Äiti on tehokas. Hän pyytää anteeksi aikaista häiriötä ja pyytää minua tarkistamaan, missä kirjastossa olisi Kalevala paikalla. Sukkahousut toisessa jalassa roikkuen menen tietokoneelle äiti ja poika perässäni. Minua harmittaa, he olisivat voineet seistä ulko-ovella odottamassa eikä tulla sisään ja nähdä kotimme aamukaaosta. Etsin tietoa lastenosastojen tarjonnasta, löydän vapaan kappaleen. Äiti on hyvin kiitollinen. Lähtiäisiksi kysyn hänen nimeään (Sesse) ja sanon muistavani hänet, koska olen nähnyt hänet ennenkin monta kertaa. Sessen ilme on huvittuneen epäilevä, hän tietää ettemme ole tavanneet aiemmin, hän vain muistuttaa jotakuta. Auton ajettua pihasta, ihmettelen vain hetken, miksi he halusivat tai oikeastaan vaativat kirjastopalveluja eteisessäni sekä miksen etsinyt kirjaa aikuisten osastoilta. Samalla olen kuitenkin tyytyväinen itseeni. Kalevala löytyi. 31.03.2008 - 07:00
Ensi perjantaina 4.4. alkaa Nonon uusi teemasarja, eli bibliofilia laajasti käsitettynä. Halukkaat voivat osallistua omilla kirjoituksillaan, jotka voivat käsitellä esimerkiksi kirjoja ja kirjarakkautta. Entä millaisia ovat rakkaat ja pitkään mukana kulkeneet kirjanne, millaisia kirjasto- ja kirjakauppamuistoja teillä on, millainen olisi unelmienne kirjasto tai kirjakauppa, kirjoituksia omasta kirjahyllystänne ja kirjoituksia kirjoista kertovista kirjoista? Tekstejä voi lähettää Nonon sähköpostiin, yhteystiedot sivupalkissa (Lähetä terveisiä) tai toimittajille suoraan. Vaikka ei haluaisikaan lähettää kirjoitustaan Nonoon, niin osallistua voi Nono-kirjahyllyn täyttämiseen. Eli: mikä kirja on kirjahyllyssänne kolmanneksi ylimmällä hyllyllä kolmas kirja vasemmalta? Tarkistakaa ja kertokaa se Nonon kommenttilaatikossa. Siellä on jo pitkä rivi erilaisia opuksia, mutta virtuaalihyllyyn mahtuu teoksia vieläkin. 30.03.2008 - 15:42
 Lepis haastoi eilen viettämään Earth Houria ja kaipaili kuvaa toteutuksesta. Yllä oleva kuva kertoo oman viettotapani. TV, tietokone ja musiikkilaitteet kiinni, kaikki turhat lamput sammuksiin, perheessä kukin käytti vain minimitarpeellista valoa. Kävin ulkona tiirailemassa tähtiä ja pilviharsoja, keskustelin perheen kanssa erilaisista sähkönsäästömahdollisuuksista ja lueskelin lukulampun valossa Aaro Hongan vanhaa nuortenkirjaa Osku ja kumpp. (WSOY 1946) ja siemailin kirsikkateetä. Lopputulema: en tiedä mikä oli säästömäärämme tavalliseen lauantai-illan tuntiin verrattuna, mutta mies intoutui ehdottelemaan tietokoneettomia ja televisiottomia iltoja useamminkin vietettäväksi perheen kanssa. 24.03.2008 - 13:05
 Olen tässä kuussa lukenut suurella mielenkiinnolla uutta blogia Sonetteja Lauralta, jossa tuleva esikoiskirjailija Laura Saari alias blogimaailman Muskeli-Netta kirjoittaa monenmoisista asioista tulevan kirjansa (Tyyppiteoria, Karisto 2008) liepeiltä sekä paljosta muustakin. Tänään olen hykerrellyt kirjoituksen Jos netti olisi ollut vuonna 1983 parissa. Niin sanotut entiset nuoret, käykääpä tunnustelemassa löytyykö tutuntuntuisia mietteitä. Alun perin kiinnitin Muskeli-Nettaan huomiota Kirstin blogiin jätettyjen terävien kommenttien myötä - ja pakko tunnustaa, että mainion monimielinen mm. hömppäkuningatar Netta Muskettiin viittaava nikki vetosi suuresti huumorintajuuni. 13.03.2008 - 21:36
Lepis ja Elina tarjoutuivat kertomaan lukijoistaan jotain blogitekstien perusteella*. Koska ihminen on usein utelias, niin pitihän minunkin kysäistä millaisena he minut näkevät ja palkinnoksi vastata yhteen esitettyyn kysymykseen. *1. Vastaa nimelläsi ja minä kerron sinusta jotain.: 2. Kerron sinulle, mikä bändi/elokuva muistuttaa minua sinusta. 3. Keksin jotain yhteistä/samaa intressiä mitä meillä on. 4. Kerron mistä saattaisin kadehtia sinua. 5. Kerron ensimmäisen muistoni sinusta. 6. Kerron sinulle eläimen, josta tulet mieleeni. 7. Kysyn sinulta jotain, mitä olen halunnut kysyä. 8. Jos teen tämän sinusta, laitathan tämän blogiisi. Tällaisena Lepis minut näkee (suluissa kommentit): 2. Sinusta tulee mielee Suzy Quatron 'Daytona Devil', periksiantamaton ja silti lempeä. - Olen mielelläni periksiantamaton ja lempeä, mutta Suzyn vanhoja nahkapöksyjä en suostu käyttämään. 3. Yhteistä meillä on kukkakuvat. - Katson sinun kuviasi ihaillen, muitakin kuin kukkakuvia. 4. Sanaisesta arkustasi ja hyvästä listojen teko kyvystäsi. - Pitäisiköhän taas väsätä lista? 5. Realistisen Optimistin blogin kommenttilootan kautta blogiisi, josta oitis totesin että tässäpä positiivinen tapaus ja jäin koukkuun jo paljon ennenkuin ensimmäisen kerran kommentoin. - Sieltäkö tulit? Minä ihmettelinkin kovasti mistä olit blogiini löytänyt. Minä taas päädyin blogiisi kommenttiesi kautta – tunnistit muistaakseni erään minulle tuntemattoman kukan. 7. Lehtopöllö. Voi olla hyvinkin tuima, mutta yleensä viisaana seurailee maailman menoa. - Kaunis lintu – ja sopii Potter-fanille. 8. Onko kukaan kirjoittanut sinulle runoa? - Lapsi on kirjoittanut. Eivät muut. ************************************************* Elina puolestaan näkee minusta toisia puolia: 2. Sinä olet neiti Marple, joka yrittää pokata Hercule Poirottia. - En kyllä ole läheskään niin terävä kuin miss Marple ja Poirot'n säntillinen siisteys ja ainainen oikeassa oleminen taitaisivat saada minut hermostumaan hetkessä – paitsi tietysti jos olisin Miss Marple. 3. Molemmat makaamme Hesarin päällä sitä lukiessamme. - Olemmeko lötköjä, pätkiä vai intensiivisiä lukijoita? 4. Se on tuo viisaus, jota ei koskaan voi olla liikaa. - Mitenköhän tätä pitäisi kommentoida? 5. Taisi olla valokuvatorstain kautta jättämäni kommentti sinulle joskus kivikaudella. - Paljon iloa torstaiblogeista! 6. Norppa! - Symppis eläin. Minulla ei tosin ole niin kostea katse. 7. Kirjoja on vaikea laittaa paremmuusjärjestykseen, mutta yritä: Mikä on paras koskaan lukemasi kirja? Saat mainita kaksi! - Vaikea kysymys. Eri päivinä ja mielialoissa vastaus voi olla erilainen, mutta parhaiden listani kärkipäässä pysynevät Aino Kallaksen Reigin pappi ja Tove Janssonin Taikatalvi. 02.03.2008 - 08:00
Obeesia haastoi minut kertomaan haaveistani ja niiden toteuttamisaikataulusta. Obeesian mielestä haaste kuulostaa tulostoimintasuunnitelmalta ja niin se kuulostaa minustakin.* Haaveet ovat ihmisen lepopaikka. Kaikkien haaveiden ei ole tarkoituskaan toteutua, ne ovat ihmisen itselleen kertomia tarinoita, satuja, joihin voi uskoa ja joista voi saada voimaa. Ihminen tarvitsee haaveitaan. Haave kuulostaa hennolta ja lämpimältä, unenpehmeältä hartiahuivilta. Unelmassa on jotenkin enemmän jämäkkyyttä, toteutumishakuisuutta. Haaveet ovat yksityisiä, liian henkilökohtaisia paljastettaviksi. Unelmat ovat muuta vai teenkö liian pitkälle meneviä eroja sanojen välille? Haasteesta tulee mieleen aarrekartta, joka joitakin vuosia sitten oli suosittu tapa jäsennellä tavoitteitaan. En ole koskaan tehnyt aarrekarttaa paperille, en oikein osannut kuvitella itseäni askartelemassa tavoitteitani paperilakanalle. Ystäväni puhui kartasta aikoinaan paljon, mutta en tiedä tekikö hän sellaisen. Joskus myöhemmin rakensin kartan yhden nurkan päässäni, tuohon nurkkaan sijoitin yhden tavoitteeni ilman aikarajaa. Saavutin tavoitteeni, en tiedä auttoiko päänsisäinen kartta, ehkäpä. Suhtaudun tähän haasteeseen ristiriitaisesti. Jos haaveisiin asetetaan aikataulu, niistä tulee tavoitehaaveita tai haavetavoitteita. Mutta silti ajatukseni haastettiin, muistin asian joka liittyy erääseen tavoitteeseeni ja johon liittyviä asioita minun pitäisi selvittää pikimmiten. Asetan selvityksen toteutumistavoitteeksi juuri alkaneen maaliskuun. Jos saan tämän hoidettua, niin haaste on tehnyt tehtävänsä. Ristiriitaisesta suhtautumisestani huolimatta siirrän haasteen eteenpäin Kuusen Marikille, Marikalle ja Sivuaskeleelle, koska he ovat kukin omalla tavallaan kirjoittaneet ja käsitelleet haaveita ja odotuksia kirjoituksissaan. Minkähän laiseksi haaste heidän käsissään muokkautuu? * Tehtävä: Kerro mikä on haaveesi (3 kpl) ja niiden toteutumisaikataulu. Haasta mukaan kolme ystävääsi. Katsotaan, miten haaveet toteutuvat. Haaveet voivat olla ihan pieniäkin. Voit laittaa isommille haaveille takarajan kauemmaksi tulevaisuuteen. Pyri siihen, että kolme haavetta toteutuu kuukausittain. 01.03.2008 - 07:00
Utuinen kyseli kommentissaan miten kirjastoasiakas voisi olla tyytymätön, kirjastothan ovat ihania paikkoja. Kyllä vain, ihania paikkoja ja ylivoimaisesti suurin osa asiakkaista vaikuttaa kutakuinkin tyytyväisiltä palveluihin, mutta sellaista kirjastoa ei taida ollakaan, jossa ei myös joskus valitettaisi (tiskin molemmin puolin). Kaikki tyytymättömyyden aiheet eivät tietenkään näy tiskin ammattipuolelle eivätkä kaikki tyytymättömät kirjoita valituspalautteita. Mutta on myös vakivalituksia tai niihen rinnastuvia lausahduksia, joihin kirjastolaiset törmäävät säännöllisesti. Esimerkiksi:
26.02.2008 - 12:03
 Jutun aiheet ovat olleet hieman vähissä viime aikoina, mutta olen minä jotain miettinytkin kaiken haahuilun, mukakiireen, rehellisen ajatuksettoman hiihtolomalaiskottelun ja vanhojen biisisuosikkien maailmaan heittäytymisen ohessakin. Siitä yksi osoitus on Nonon kirjoitus, joka käsittelee uusien kotimaisten lasten- ja nuortenkirjojen suosikkihahmojani.  12.02.2008 - 11:51
Edellisen kirjoitukseni saamien kommenttien myötä aloin miettiä kysymistä ja vastaamista enemmänkin. Mikä estää kysymisen, löytyykö aina halua vastata vaikka mahdollisuus vastaamiseen olisi ja kysyjä esittäisi oikeita kysymyksiä? Kumpi on tärkeämpää: esittää oikeat kysymykset vai saada niihin vastaus? Joskushan jo se, että osaa muokata itseä vaivaavan asian kysymyksen muotoon, on helpottavaa ja ymmärrykselle tilaa antavaa. Mutta toisaalta pelkkä mielikuvituksen käyttö vastauksen sijasta ei ole antoisaa. Ehkä kysymymisen ja vastaamisen merkitys täytyy arvottaa tilanteet ja asiayhteydet huomioiden. Ja lopulta: jos haluan kysyä asioita menneiltä polvilta, enkö silloin oikeastaan halua tietää jotain olennaista itsestäni, eivätkö muotoilemani kysymykset kerro juuri niistä asioista, jotka minua vaivaavat? 03.02.2008 - 01:16
Ja sitten se listojen lukeminen. Tommi ja Panu ovat perustaneet musiikkiin keskittyvän listailublogin Yläviidennes, jota on hauska lukea (en kyllä tunnista puoliakaan listatuista kappaleista, mutta väliäkö hällä). Herrojen topvitosista voi löytää suositusmusiikkia esimerkiksi supermarkettiin, Hullujen päivien soundtrackille, päivän aloituksiin sekä isän ja pojan yhteisiin tuokioihin. Odotan kiinnostuneena mitä kaikkea he keksivätkään listata. 23.01.2008 - 19:45
Fredrika haastoi minut ekotekoon. En tiedä säännöistä muuta kuin että pitää haastaa viisi muuta henkilöä. Siispä haastaan Elinan, Johannan, Katilin, Kuusen ja Tuulisuojan. Ja tässä ekologisia tunnustuksiani: 13.01.2008 - 11:33
Tammikuun sumuisenharmaiden päivien keskellä sain palkinnon - You Make My Day -plakaatin. Kiitos, Lepis, palkinto säteili lämmintä valoa koko päivään! Blogimaailman tapaan palkinnon myötä hyvää kierrätetään, palkittu jakaa tunnustuksen eteenpäin kymmenelle blogille tai bloggaajalle, jotka valaisevat hänen päivänsä. Tämä on vaikea tehtävä, koska seuraan useampaa kuin kymmentä blogia ja syy niiden seuraamiseen on kiinnostavuudessa. En osaa laittaa blogeja sen enempää paremmuus- kuin mihinkään muuhunkaan järjestykseen. Yritän kuitenkin kierrättää hyvää pienin perusteluin (ja aakkosjärjestyksessä).  Kiitos Ajatuksia tyrkkivistä kirjoituksista: Fredrikan toinen, Silumiini ja Viides rooli Inspiroivista kuvista sekä kuvan ja sanan liitosta: Elviksen Keltainen kuu, hpy bis ja SusuPetal (- kuva ja sana). Kirjallisuusblogista: Sallan lukupäiväkirja. Runoista: Pirittan Lorupuro, SusuPetalin Runosaari sekä Tommin Katson ulos ikkunasta. Laittakaa kiitokset kiertamään! Eli: "Give the award to 10 people whose blogs bring you happiness and inspiration and make you feel happy about blogland. Let them know by posting a comment on their blog so they can pass it on. Beware you may get the award several times." 31.12.2007 - 17:20
Uudenvuoden kunniaksi on tapana lehdissä tehdä kaikenlaisia vuoden paras sitä ja tätä -listoja, joten blogiurheilun vuoksi laadin minäkin oman vuoden 2007 kymppilistani.
Vaikutuksen tehnyt kirjailija: Maritta Lintunen Odotetuin kirja: J. K. Rowlingin Harry Potter and the Deadly Hallows Vaikuttavin kirja: Aino Kallaksen Reigin pappi Vaikuttavimmat levyt: Samuli Edelmannin Virsiä ja Vesa-Matti Loirin Ivalo Paras euroviisu: Eirikur Haukssonin Valentine Lost (kakkosena Anonymousin Salvem El Mon; kumpaakin kuunnellaan meillä edelleen eikä enää euroviisuina) Paras Valse Triste: Tessa Virtue ja Scott Moir Urheilupettymys: Suomi ja Englanti karsiutuivat jalkapallon EM-kisoista Blogi, joka kaipaa enemmän kirjoituksia: Hömpän helmet (hömpän lukijat, lähettäkää kirja-arvioita ja muita asiaan liittyviä kirjoituksia, kiitos) Parhaat hakulausekkeet: halausta odottava, turha lehmä Vuoden ällistys: osallistuin kahdeksalla melkein runontapaisella Runotorstaihin Onnellista ja virikkeellistä uutta vuotta kaikille!
26.12.2007 - 17:24
 Marja-Leenan lapsenlapsi Lael on kertonut ja piirtänyt viehättäviä talvitarinoita, jotka hänen isänsä on animoinut. Hauskoja tarinaelokuvia kannattaa käydä katsomassa Laelin omilta sivuilta. Tässäpä olisi ideaa kaikille monitaitoisille henkilöille, jotka ovat kyllästyneet joulukorttien kirjoittamiseen. 23.12.2007 - 21:03
 Jouluna Jumala syntyi,
paras poika pakkasella. Nousi kuu, yleni päivä, armas aurinko havahti, tähdet taivon tanssaeli syntyessä suuren luojan.
05.12.2007 - 19:30
Kadehdin ihmisiä, joilla on Muistikirja. Ei mikä tahansa muistikirja, jonka sivuille on raapustettu hädin tuskin tunnistettavilla kirjaimilla "maitoa, pinaattilettuja, puolukkahilloa, kananmunia", pitkästä aikaa tavatun luokkatoverin sähköpostiosoite, "varaa uusin utrio" tai runonpätkä ilman tekijätietoja. Ei muistikirja, joka juuri ostospussista purettuna näyttääkin liian teiniltä, kannen slogan typerältä tai kansi muoviselta. Ei. 01.12.2007 - 15:46
Viime vuodesta unohtui yksi joulukalenteri avaamattomin luukuin keittiön kaappiin. Kaivan sen kohta esiin ennen kuin päivä kääntyy ensimmäiseksi adventiksi. Sitä ennen pitäisi tosin löytää myös jouluiset ulkovalot, jotka on laskostettu viime käytön jälkeen niin hyvään talteen, ettei kukaan perheestä enää keksi mistä niitä vielä pitäisi etsiä. Onneksi naapurit ovat jouluvalonsa löytäneet ja hauskoja joulukalentereita löytyi täältäkin. 27.11.2007 - 22:20
Nonossa on luettavana kirjailija Sari Peltoniemen haastattelu. Jos fantasiakirjallisuus ja lasten saturomaanit kiinnostavat, niin kannattaa käydä lukemassa. Haastattelu käsittelee kahta Peltoniemen palkintoehdokaskirjaa. Fantasiaromaani Suomu (Tammi 2007) kisaa Topelius-palkinnosta ja ihmistä kasvattavasta koirasta kertova saturomaani Kerppu ja tyttö (Tammi 2007) Arvid Lydecken -palkinnosta. Jos haastattelu jää väliin, niin kirjat ainakin kannattaa lukea!   07.10.2007 - 10:14
Käsieni läpi on viime aikoina selautunut runsaasti naisten ja kotirintaman elämää talvi- ja jatkosodan aikana kuvaavia teoksia: romaaneja, muistelmia, päiväkirjoja, kirjeitä, tietokirjoja ja elokuvia. Osan olen lukenut, osaa selannut, toisten kuvia katsellut tarkkaan. Olen yrittänyt pitää etäisyyttä lukemaani ja näkemääni, mutta silti olen nukkunut huonosti. Unissani minulla on ollut ylläni tuon ajan leninki, hiuksissani valkki. Olen nähnyt painajaisia, joista Mies on minua herätellyt. Vasta kirjoitettuani Harjoitelman isoäidistä ja Kuvitelman isoisästä olen alkanut nukkua paremmin.
Liki jokaisen lukemani ja selaamani kirjan jälkeen olen miettinyt samaa kysymystä, miten ihmiset ovat voineet selvitä sota-ajasta järjissään? Miten miehet rintamalla, miten naiset lottina ja kotirintamalla? Keskellä kauhua, pommituksia, puutetta, jatkuvaa epävarmuutta ja pelkoa? Onko turtumus ja sopeutuminen ollut ainoa keino mennä eteenpäin päivästä toiseen? Kaksi kuvaa on jäänyt mieleeni. Toisessa nuori, eteerisen näköinen nainen seisoo pieni lapsi sylissään keskellä katua Helsingin pommitusten jälkeen. Kadun peittää lasinsirumatto. Nainen on vakava, hän ei katso kameraan. Hän on selvästi raskaana. Toisessa kuvassa liki kymmenen naista on asettautunut perhepotrettiin maatalon pihalla. Lähes kaikki hymyilevät, toiset hurmaavan elämäniloisesti, toiset pidättyvämmin. Yksi naisista on täysin vakava, hän ei tunnu haluavan olla kuvassa. En voi olla ajattelematta, että hänellä on surua, joka koskee häntä voimakkaammin kuin kuvan muita naisia. Valokuvien joukossa on kuvia hymyilevistä ihmisistä – jotenkin se hämmentää minua. Miksi oletan, että sota-ajan valokuvissa ihmiset olisivat vain vakavia? Hymyilevissä kuvissa on kuitenkin lohdullisuutta. Ne ovat välähdyksiä erilaisiin selviytymiskeinoihin. Ihmiset ovat tarrautuneet kiinni elämään, he eivät ole lannistuneet. Poikkeusoloissa he ovat pyrkineet elämään niin normaalisti kuin mahdollista. Ehkä siinä on yksi vastaus miettimääni kysymykseen. 01.10.2007 - 16:55
 (suuremmaksi) Koko kesänä en suuremmin piitannut apiloista. Nyt syksyllä pihan apilat ovat monena päivänä kiinnittäneet huomioni. Kastepisat näyttävät niiden lehdillä erilaisemmilta kuin muissa kasveissa, jotenkin salaperäisemmiltä. Niitä voi olla runsaasti tai ne voivat näyttää  liki huurteisilta,  ilmassa lehden yläpuolella kelluvilta  tai ne ovat asettuneet riviin. 26.09.2007 - 18:27
 Celia haastoi minut kuvaamaan bloggausympäristöäni. Työpöydän äärestä en näe ikkunaa, joten kirjoittaessani en tuijottele maisemia. Näen kaistaleen keittiötä ja viikkaamista odottavan pyykkipinon. Tietokoneen taustakuvana on varhaisen Anni Polva –kirjan kannesta skannattu kuva. Vieressäni on cd-levyjä, takana kirjahylly. Kirjoitan arjen, kirjallisuuden ja musiikin välissä.  Haasteen siirrän Fredrikalle, Silumiinille, Olipakerrankirjalle, Tuulisuojalle, Marialle ja Marja-Leenalle. Haastetta voisi kai jatkaa sanallisestikin, jos ei halua kuvata. (Haaste: Ota kuva lähimmästä ikkunasta avautuvasta maisemasta, tai jos olet ulkona, kuvaa bloggausympäristösi. Liitä kuva blogiisi ja kerro, missä yleensä bloggaat (kotona, töissä, kirjastossa, kahvilassa) ja onko kuvassa kyseessä normaali bloggausympäristösi. Haasta mukaan haluamasi määrä muita bloggaajia ilmoittamalla haasteesta heidän kommenttilaatikkoihinsa.) 21.09.2007 - 23:01
Kaksi tiedostavaa linkitystä: The Hunger Site - klikkaa tarvitseville ruokaa, lukutaitoa, apua rintasyövän torjuntaan, sademetsien suojeluun ym. Enduring Voices - tutustu katoaviin kieliin. Löysin linkin Marja-Leenan blogista. 14.09.2007 - 11:13
Heinäkuussa julkaisemani patsaslista on julkaisunsa jälkeen saanut paljon täydennystä, joten tässä täydennetty lista vielä kerran. Kuvia kannattaa käydä katsomassa, niissä on tarjolla paljon kiinnostavaa taidetta.
Lämpimät kiitokset kuvalinkkinsä lähettäneille ja erityisesti Blogisiskolle! SusuPetalin valinta on hyvin herkkä. Elegian suosikit löytyvät kaukaa. Toisen näistä patsaista ottaisin mielelläni lähipuistooni tai minkä tahansa kirjaston eteen. Tiinan julkaisemissa kuvissa on patsaita kahdesta maasta, muun muassa yksi herrasta, jolle en tiennytkään patsasta omistetun. Minja on kuvannut lapsuusmaisemiensa historiallisia patsaita, mukana arvostamani kirjailija. Hanhensulka esittelee meille kubistisen runoilijan. Marja-Leenan suosikkki kuvaa Vancouverin kantaisiä. Esikko on arvuutellut patsaansa kotimaata. Saaga osallistuu kahdella kiinnostavalla Sanna Koiviston teoksella. Liisa on löytänyt vahvan eläimen. V on löytänyt Kemin kauneimman patsaan. Timo on tutustunut toisistaan eroaviin kirkollisiin patsaisiin Meksikossa ja Helsingissä. Maijamuru esittelee upeat naiset. Obeesia lähestyy aihetta päänsäryn kautta. Anita K. tarjoaa näytille hellyttävän ratsastajan ja enkelin sekä tekee huiman matkan patsaasta patsaaseen. JPekkaan voimakkaasti vaikuttanut teos sijaitsee Budapestissä. Sedis tarjoaa maailman parhaan patsaan. Kulttuurinavigaattorin patsaskavalkaadi on monipuolinen, yllättäviäkin valintoja sisältävä. Beesin herkistävä suosikki tulee Blogisiskon kautta. Kirsin patsaat voisivat olla Potterin taikamaailmasta. Stello tuo kaunottaren Tallinnasta. Blogisiskon suosikkeja voi ihailla liki Helsingin keskustassa. Hän on löytänyt Helsingistä myös kivierämaan modernin puun, vanhan kaunottaren, kadonnutta taidetta, öisen Dianan ja viheltäjän. Blogisisko ihmettelee myös, voivatko taideteokset olla kommunikoimatta, mutta ainakin näiden ratsastajien välille voisi keskustelua viritellä. Wilhelmiina on harrastanut patsaiden kuvausta jo pidemmän aikaa, hänen kuviinsa voi tutustua täällä. Viides rooli upottanut lempipatsaansa reissukertomukseensa linkkinä, käykääpä etsimässä! Ja listan lopuksi Lepis on lähettänyt omituisten patsaiden kuvia. Lisää maailman omituisimpia patsaita voi käydä ihmettelemässä Amazing Things -blogissa. Sanat eivät riitä kertomaan... Lepikselle kiitokset linkkivinkistä! 05.09.2007 - 23:42
suru sulaa suklaaseen sukka saappaan suojaan silloin sattumasade sukeltaa suutelee syksyn simpukkasilmää sienensiniset silmukat silittävät selittävät sadun
01.09.2007 - 14:21
 Tällaista kuvaa suunnittelin Valokuvatorstain kuvapeittoon alunperin, mutta kello yksitoista en ollut vielä aivan perillä. 27.08.2007 - 08:54
Mikä on on tämä otus, joka roikkui kukan eilen kukan lehdessä? Näyttää läpinäkyvältä sammakolta, mutta kai se jokin ötökkä on. Mutta mikä? En ole moista ennen nähnyt.
 (suurempi muttei tarkempi) **************************************** Lisäys iltapäivällä: Oliota on nimitetty lasisammakoksi ja alieniksi, albiinoluteeksi, linssiluteeksi, metsälutikaksi ja tekonänniksi. Tuulisuojan biologiystävän mukaan kyseessä voisi olla toukkanahka eli: "jonkin nivelkärsäisen (luteet, kirvat) toukkanahka. Näillä toukkia kutsuttaneen nymfeiksi (munasta kuoriutumisen jälkeen ennen aikuisvaihetta nymfivaiheita on useita, ja joka vaiheessa on vaihdettava "nahkaa" koska kitiinikuori ei veny otuksen kasvaessa). Kuvan otus näyttää hänestä aika lailla luteelta. Kun tekee googlessa kuvahaun "nymph shell", niin löytää vastaavan näköisiä "nahkoja" monista muistakin hyönteisryhmistä. - - Vielä tämmöinenkin versio nymfinnahasta: voi tuo olla sellainenkin, jonka joku peto (nivelkärsäinen) on imenyt tyhjäksi tai jonka joku loinen on syönyt tyhjäksi..." Enpä ollut toukkanahasta ja nymfinnahasta koskaan kuullutkaan. Kaikkea sitä oppiikin. Kiitokset Tuulisuojalle ja P:lle, joka taitaa piilotella tuolla biologiystävämme takana. 20.08.2007 - 22:52
"Ruoka on seksikästä, ja sen valmistusprosessi on hyvin aistillinen. Uskon, että juuri tämän takia ruokaohjelmat ja -elokuvat ovat niin suosittuja." toteaa Catherine Zeta-Jones Anna-lehdessä (33-34/2007, s. 35) julkaistussa haastattelussa. Katson Tupperwarepurkista lautaselle kippaamaani ankeannäköistä pastasalaattia. Mitenkään aistillista ei työruokani valmistaminen ollut. Keitin makaronit samalla kun kirjoitin hömppälukemisen häpeämisestä, pilkoin sipulit kiireessä ja huljautin hampurilaispaikan majoneesipussin sisällön makaronien ja sipulin päälle. Äitini lounaspöydästä poimin mukaan pari lihapalaa ja punajuurisalaattia. Töissä lisäsin joukkoon tomaattia ja salaatinlehtiä. Kolmessa paikassa valmistettu ruokani ei ole seksikästä, aistillisinta on työpaikan tarjoama sininen lautanen. Annos tuo mieleen tillilihan, joksi kouluruokatesti minut määritteli. Epäilen, että Catherine ei puhunut arkiruuasta eikä varsinkaan duunieväistä.
08.08.2007 - 20:40
Minä en pidä moottoriurheilusta. En ole koskaan pitänyt, vaikka olen sitä joskus jonkun verran seurannut. En ymmärrä miksi minulla pitäisi olla formulakuskisuosikki tai muistaa kuka voitti rallin maailmanmestaruuden viimeksi. Moottoriurheilu ei ole minusta urheilua, vaikka kuskeilla pitääkin olla rautainen kunto. Monessa muussakin ammatissa joudutaan käyttämään voimia sekä hyödyntämään refleksejä ja tarkkaa koordinaatiota eivätkä ne silti ole urheilua.
En ymmärrä Pariisi-Dakar –rallin tarkoitusta. Mitä järkeä on laittaa autot puskemaan läpi asumattoman autiomaan, saastuttamaan sitä omalta osaltaan? En ymmärrä miksi rallireittien pitää kulkea eksoottisten seutujen läpi, eiväthän kuskit autostaan muuta näe kuin tien. En ymmärrä miksi formuloita tai vastaavia pitää tuoda kaupungin kaduille ulvomaan ja miksi siitä pitäisi olla vielä ylpeä. Jos joku haluaa ajaa rallia tai formulaa, niin ajakoon kunhan ajaa tarkasti merkityllä reitillä tai tarkoitukseen rakennetulla radalla. Suuri syy formuloiden ja rallien vieroksumiseeni on se, että jokaista suomalaista menestyjää matkii ihannoiva lauma omasta mielestään liki yhtä hyvää amatöörikuljettajaa, joiden ratoina ovat yleiset maantiet ja kadut. En uskalla edes ajatella kuinka monen auton ratissa istuu wannabe-räikkönen tai -grönholm, joka ei omasta mielestään tee virheitä, mutta saa tiukoilla ohituksillaan muut tekemään virheitä ja paniikkijarrutuksia. Virheettömiähän nämä wannabet eivät ole ja heidän tekemänsä virheet voivat olla seurauksiltaan raskaita ja monesti muiden elämää rikkovia. Ei, minä en pidä moottoriurheilusta enkä kaahailijoista, rattijuopoilta ottaisin auton valtiolle ensi kärystä. En pidä kuljettajista, jotka eivät pysähdy suojatien eteen, en pidä niistä, jotka heiluttavat keskisormeaan ohittaessaan koulun edessä olevan suojatien eteen pysähtyneen kuskin. Kaikesta tästä huolimatta uskon, että kaahailijat ja piittamattomat kuskit ovat pieni vähemmistö. Suurin osa kuskeista on vastuullisia ihmisiä, jotka eivät missään olosuhteissa halua vaarantaa omaa tai muiden terveyttä, niitä, jotka pysähtyvät suojatien eteen ja raivostuvat piittaamattomuudesta ja vastuuttomuudesta. Niitä, jotka ratin takanakin kantavat huolta tuntemattomista ihmisistä. Olin ajatellut näin ennenkin ja kahteen edelliseen kirjoitukseeni tulleet kommentit osoittavat, että näin on. Lämmin kiitos kaikille lukijoille ja kommentoijille, joista moni lienee itsekin autoileva. Myötätuntonne ja närkästyksenne, suoranainen raivonne, osoittavat, että ihmiset välittävät. Liikennekäyttäytymisestä ovat kirjoittaneet muutamat muutkin, kannattaa käydä lukemassa. Ja muistakaa, koulut alkavat ensi viikolla ja liikenteen joukkoon pyrähtää lauma pieniä ihmisiä, joista me kaikki olemme vastuussa. 05.08.2007 - 07:00
Celian mielestä rokkaan - se pitää paikkansa kausittain - ja ojensi minulle siksi tällaisen:
 jonka puolestani luovutan Fredrikalle, Kirjaston antitädille, Marialle, Maurelitalle ja Silumiinille, jotka kukin rokkaavat erityylillä, omaäänisesti. Jokaisen kirjoituksia kannattaa käydä lukemassa. 04.08.2007 - 09:40
Tässä animoitu minä. Idean leikkimiseen sain ihailtuani muiden hahmoja. Leikkimässä ovat käyneet esimerkiksi Medis, SusuPetal, Ally, AnitaK ja Äijä.
 02.08.2007 - 08:10
Luotetulta sivupohjamaakari-SusuPetalilta sain uuden syksyisen bannerin, mutta koska se on niin kaunis, otin sen heti käyttöön. Valkoinen pohja miellyttää edelleen, joten Susun ehdottoma keltainen odottaa hämärtyvää syksyä.
Soittolistallani on muuten kaksi minulle uutta tuttavuutta. Amos Lee ja Jen Wood esittävät hienoa musiikkia. Leen Supply and Demand ja Woodin Getting Past the Static ovat loistoalbumeja. Suosittelen. 30.07.2007 - 13:40
 Tein kesäretken mukavassa seurassa Loviisaan, jossa kukaan seurueesta ei aiemmin ollut vieraillut. Aurinkoinen ja tuulinen päivä. Kirkko kaupungin korkeimmalla kohdalla, morsiamia kiirehtimässä kohti pääportaita kellojen kumahdellessa. Kauniita puistoja, leveitä hiljaisia katuja, vanhoja taloja, puisia ja kivisiä. Rapistumaan päästetty Kappeli puiston laidassa, vanhaan Seurahuoneeseen rakennettu kirjasto, Neiti Nokkosen teosnäyttely, SaviPekan paja suuren hopeapajun hallitseman pihan nurkassa, Jatulintarha Laivarannassa. Hyvin vähän turisteja. Ystävällisiä ihmisiä, liki jokaisessa liikkeessä meiltä kysyttiin mistä tulemme ja toivotettiin tervetulleiksi uudestaan. Yliolkaista turistikohtelua ei ollut missään. Mitä mukavin retkikohde. Museoitakin on, mutta nyt tyydyimme vain vaeltelemaan ympäri kaupunkia, piipahtelemaan pienissä myymälöissä ja istuskelemaan kahviloissa. 27.07.2007 - 18:40
Loma loppui tältä erää ja tämä viikko on totuteltu aikaisempiin aamuherätyksiin ja työkenkiin. Heräämisiä on tosin avittanut uusin Potter, jota meillä lukee tällä hetkellä kolme henkeä. Minä nappaan lukuvuoroja aamuisin ennen töihin lähtöä muiden vielä nukkuessa. Odotan kovasti Jaana Kaparin maaliskuussa ilmestyvää suomennosta, olen ollut ihastunut hänen kunnianhimoiseen työtapaansa pottereiden parissa. On hauskaa saada taikamaailman ihmeet suomalaisissa muodoissa ja lukiessa nautiskella Kaparin mahtavasta kielileikistä. Kaparin käännökset avaavat tekstiä ainakin minulle paljon paremmin kuin pelkkä alkukielellä lukeminen, koska en useinkaan tunnista Rowlingin taikamaailmakielen alkulähteitä.
Toinen kääntäjä, jonka työstä olen nauttinut, on Pokkaa pitää -sarjan suomentaja. En tiennyt kuka hän oli ennen kuin pari päivää sitten sähköpostiini tupsahti viesti kyseiseltä henkilöltä. Annu James (entuudestaankin tuttu kääntäjänimi) oli jostain syystä eksynyt vanhaan sarjaohjelmavisailuuni ja sen kommentteihin, jossa moitittiin Pokkaa pitää -sarjan suomenkielistä nimeä, se ei kuulemma vastaa alkuperäisen Keeping up appearances sisältämien teemojen tökkimistä. Olin tuolloin itse sitä mieltä, että nimi voisi viitata sarjan ikikärsivälliseen Richardiin, mutta tarkemman harkinnan tuloksena pokan pitäminen liittyy kyllä arvon rouva Hyacinth Bucketiin. Hyacinthhan pyrkii säilyttämään tyyneytensä ja tervehtimään kunigattaren lailla vaikka hattu märkänä, mekko repeytyneenä tai kuorma-auton lavalle juuttuneena. Sarjan vitsit eivät kaikkineen tietenkään käänny suomeksi suoraan, mutta monesti lisähuvia onkin syntynyt eräänlaisista rinnakkaisvitseistä, kun alkuperäisen rinnalla on Annu Jamesin oivaltavasti suomeksi tulkitsema dialogi. Joskus en edes tiedä kumpi minua naurattaa enemmän. Viestissään James halusi korjata erään harhakäsityksen, johon olen itsekin tainnut usein langeta. Ohessa Annun viesti, jonka julkaisen luvan saatuani: "Keskustelitte mm. Pokka pitää -sarjan nimestä, joten en voi olla oikaisematta yhtä harmillisen yleistä harhakäsitystä. Suomentaja ei keksi nimiä tv-sarjoille eikä muillekaan ohjelmille. Sen tekevät toimittajat ja ohjelmien hankkijat. Nimi on siis jo annettu, kun suomentaja saa ohjelman käännettäväkseen." Eli ei jatkossa morkata kääntäjiä ohjelmien huonoista nimistä. Ja muutenkin, voisimme yleensäkin antaa enemmän positiivista palautetta suomentajille. Voisimme esimerkiksi reippaasti kehua, jos elokuvan tai TV-ohjelman vitsi on käännettynäkin naurattanut tai pitkien repliikkien keskeisin sisältö on saatu mahdutettua tarkkaan rajattuun sanamäärään. Tai jos lukemamme kirja vakuuttaa suomenkielisessä asussaan. Hyvästä työstä voi aina jakaa kiitoksia, eikö. Ja lopuksi vielä kysymys tietäjille: sarjavisailun kommenteissa Maurelita Pligaa kaipasi sarjatietäjää, joka osaisi kertoa "minkä sarjan tunnarin kuvassa oli liuta teinejä nojailemassa rengaspinoihin". Tietääkö joku? 20.07.2007 - 18:42
Lapsi kävi mummolassa ja tuli takaisin itse kirjoittamansa tarinan kanssa. Vanhalla matkakirjoituskoneella naputetun osin kirjoittamista sivuavan kertomuksen keskellä oli seuraava pätkä, joka lämmitti mieltäni: 18.07.2007 - 09:22
Patsashaasteeseeni on tullut monta kiinnostavaa linkkiä. Käykääpä tutustumassa: 02.07.2007 - 16:55
Kesäkuun alussa haastoin ihmisiä kuvaamaan lempipatsaitaan ja julkaisemaan niistä kuvan blogissaan. Muutama on jo tarttunut aiheeseen ja kiinnostavia patsaita on blogeissa esitelty. Tässä linkkejä kuviin ja patsaiden tarinoihin:
SusuPetalin valinta on hyvin herkkä. Elegian suosikit löytyvät kaukaa. Toisen näistä patsaista ottaisin mielelläni lähipuistooni tai minkä tahansa kirjaston eteen. Tiinan julkaisemissa kuvissa on patsaita kahdesta maasta, muun muassa yksi herrasta, jolle en tiennytkään patsasta omistetun. Minja on kuvannut lapsuusmaisemiensa historiallisia patsaita, mukana arvostamani kirjailija. Hanhensulka esittelee meille kubistisen runoilijan. Marja-Leenan suosikkki kuvaa Vancouverin kantaisiä. Esikko on arvuutellut patsaansa kotimaata. Saaga osallistuu kahdella kiinnostavalla Sanna Koiviston teoksella. Liisa on löytänyt vahvan eläimen. V on löytänyt Kemin kauneimman patsaan. Katselkaa ympärillenne, löytäkää patsaita ja kertokaa meillekin! Oma suosikkinihan on Jyrki Siukosen Viisas hiiri, joka löytyy Helsingistä Kansallisarkiston sivupihalta.  26.06.2007 - 20:30
24.06.2007 - 01:26
Puna-Ailakki Neidonkenkä halusi olla morsinko ja perustaa herttakaksikon. Neito oli kaunis kuin kevättähtimö ja närvänöiksi ilmaantuivat Hyvän Heikin Savikka, Rento Orakko, Särmikäs Kuisma ja Veltto Lehtoluste. Viesti Puna-Ailakin kauneudesta oli kulkeutunut yli metsäkastikoiden ja lupikoiden aina Merihapsikkaan asti. Ja niin närvänöiksi saapuivat vielä Kanadan Koiransilmä, Pohjan Sinivalvatti ja Pommerin Virna.
Puna-Ailakin valinta oli vaikea. Herttakaksikko oli vakava asia eikä päätöstä pitänyt tehdä harkitsemattomasti. Puna-Ailakki ei halunnut liitostaan röyhyvihvilää eikä miekkavalkukseen mitään syyläistä linnunhernettä eikä pulleaa pahaputkea, joka liikaa kallistaisi äimähaarikkoa. Puna-Ailakki tiesi, että vuosien myötä hänen kauneutensa rapisisi ja hänestä imiköiden myötä sukeutuisi tanakka akankaali eikä kumppanikaan aina olisi mikään Etelän arnikki ja yövilkka. Puolisosta tulisi ajan kuluessa karhea pillike, mutta karheuden alta Puna-Ailakki halusi tulevaisuudessakin löytää halikan. Lopulta Puna-Ailakki teki valintansa. Miekkavalkukseen hän valitsi Hyvän Heikin Savikan ja häät pidettiin kevätkynsimön aikaan Hevon hierakan kievarissa. Hääkansaa saapui Luhtalitukasta ja Sepivästä Peipistä asti. Kyläkarhiaiset, ahojäkkärät, humalavieraat ja mehunimijät nauttivat runsain määrin hetekaalia ja ruiskattaraa, mutta kukaan ei ryhtynyt häiden harmioksi. Vieraita viihdytti seutukunnan kuuluisin hina – Nurmirölli ja Kaarlen valtikka. Puna-Ailakin hylkäämät närvänätkin leppyivät iloisissa juhlissa. Naapurikylän masmalo soikkokaksikko Litutilli Litulaukka ja Ikiviuhko Niittyräpelö onnistuivat isokukkaisilla häpykannuksillaan herättämään toiveissaan pettyneiden Rento Orakon ja Veltto Lehtolusteen mielenkiinnon. Puna-Ailakin rakkain suomukka Tesma Tähkä-ärviä sai paunikoilla puheillaan Särmikäs Kuisman innostumaan ja heidän nähtiin ensitaarnan jälkeen vetäytyvän tiiviiseen keskusteluun pihakeinuun. Kaukaa saapuneet närvänät häikäistyvät kyläkellukoiden kauneudesta ja niin nähtiin monien kielimaltsojen vaihtavan omistajaa kesätammien varjossa. Puna-Ailakki oli kovin tyytyväinen valittuunsa Hyvän Heikin Savikkaan, jossa ei ollut vähääkään illakkoa. Vähän jäkkärähän miekkavalkku oli, mutta ainakaan Savikan kanssa ei ollut pelkoa muuttua uuvanaksi. Puna-Ailakki oli onnellinen. Hän nojasi Hyvän Heikin Savikan miehekkääseen olkapäähän ja tiesi tulevansa valittunsa kanssa onnelliseksi. **************************************************************** Innoittajana toimi Otavan värikasvio (1968). 21.06.2007 - 11:30
Loman alkuun sijoittuva ikäkriisi ei ole mukava asia. Oman iän hämmentynyt miettiminen on keski-ikäiselle kroonista puuhaa, mutta usein se sentään pysyy piilossa eikä onneksi aktuaalistu kuin kerran pari vuodessa. Eilen poljin töihin pyöränsarvia paniikinomaisesti puristaen ja yritin keskittyä ympärillä olevaan kauneuteen, lomasuunnitelmiin, pelkkään polkemiseen. Yritin olla ajattelematta päässäni pyöriviä numeroita, ajan kulumista, vuosien yhä nopeutuvaa kiertoa, suupielissäni mahdollisesti olevia tyytymättömiä juonteita ja sitä etten koskaan enää ole kolmissakymmenissä. Ja se mitä en halunnut ajatella, pyöri joka polkaisulla mielessäni.
Kun lähestyin kolmeakymmentä, olin kauhuissani uudesta iästä, lähestyvästä keski-iästä, omasta epäaikuisuudestani. Päätin kestää asian kuin nainen ja järjestin juhlat, hieman tylsät mutta mukavien ihmisten kanssa. Juhlat olivat kalpea muistuma menneistä opiskelijabileistä. Vieraiden lähdettyä seisoin pienessä keittokomerossani ja tiskasin astioita nousevan auringon ensisäteissä. Kun myöhemmin aamulla heräsin, avoimesta ikkunasta tulvi linnunlaulua, auringonvaloa, kesän ja elämän leppeitä ääniä. Olin rauhallinen eikä minua ahdistanut olla kolmenkymmenen. Eilen päädyin näihin ajatuksiin ennen töihin saapumista. Siinä oli myös ratkaisu akuuttiin kriisiin. Päätin juhlia loman alkua ja ikäänikin, ihan vähän. Hain lempikahvilastani raparperitorttua työkavereilleni, valitin hieman, sain halauksen ja käskyn viedä vesikannun kukat kotiin. Kotona söin lapsen kanssa tortun loppuun, silitin poskea. Yöllä kuuntelin Charlie Hadenia ja luin keski-ikäisen miehen filosofisia sanoja sanoista ja kielestä, hieman iästä ja muistoistakin. Näin unta, jossa nauroin lämmintä ja suurta naurua. Aamulla kuuntelin sateen ropinaa ja katselin ikkunasta pilvien väistymistä auringon tieltä. Kuuntelin Ellan kevyttä swingiä, nautin aamiaisen rauhassa ja mietin mihin kirjaan näin loman aluksi tarttuisin.  13.06.2007 - 08:30
Blogiaikani on viimepäivinä kulunut naisviihteen parissa. Hömpän helmissä on syntynyt runsaasti kiinnostavaa keskustelua muun muassa Kolmiokirjojen historiasta ja naisviihteen vaikutuksesta tyttöjen maailmankuvaan. Olen kirjoittanut sinne oman viihdekirjallisuushistoriani ja lukuvinkin maailman vanhimmaksi rakkausromaaniksi mainitusta Kharitonin Kallirhoesta. Mikähän siinä on, että hömpästä puhuttaessa tartun vanhimpaan mahdolliseen kirjaan, ajanlaskumme ensimmäisen vuosisadan tienoilla kirjoitettuun? Kirstin kanssa kyllä heti aluksi päätimme, että mukaan tulee arvioita myös vanhoista kirjoista, mutta ajattelikohan Kirsti ihan noin vanhoja? Kallirhoe on kyllä lukemisen arvoinen teos, ei yhtään pölyinen vaan kiinnostava ja raikas. Se ei ole hömppää mutta valinta Hömpän helmiin on oikeutettu: jo siinä ovat näkyvissä kaikki viihdekirjallisuuden kliseet. Voitte lähettää naisviihteeseen liittyviä kirjoituksia ja lukuvinkkejä, vaikka oman hömpän helmet –listanne, blogilla julkaistavaksi. Kirjoitukset joko Kirstin tai minun sähköpostiin.
Yhteisblogi Nonossa puolestaan on meneillään erittäin kiinnostava luovuus-teema. Monet kirjoittajat ovat käsitelleet omaa luovuuttaa ja suhdetta siihen eri näkökulmilta. Kannattaa ehdottomasti käydä lukemassa, lisää mielenkiintoisia kirjoituksia aiheesta on tulossa. Syksyllä Nonon ensimmäisenä teemana on lastenkulttuuri. Siihen liittyen Nonossa on kesähaasteena lukea jokin lapsuuden suosikkikirja ja kirjoittaa siitä juttu. Jutut julkaistaan lastenkulttuuri-teeman aikana. Jos innostutte haasteesta, niin lähettäkää juttu Nonopostiin, osoite löytyy Nonon vasemmasta sivupalkista Lähetä terveisiä –linkin takaa. Minunkin sähköpostini kautta jutut löytävät tiensä Nonoon. Eli lukemisina olisi tarjolla hömppää, luovuutta ja lastenkirjoja. Ei ollenkaan hassumpi paketti. 06.06.2007 - 23:52
Kaikki naisviihteen ystävät, uusi yhteisblogi Hömpän helmet on perustettu. Idea blogiin syntyi Kirstin kirjoituksen kommenteissa ja nyt uusi verkkojulkaisu on luotu. Päätoimittajien tapaisina toimimme Kirsti ja minä, SusuPetal puolestaan teki blogille oman ilmeen. Hömpän helmet löytyy myös Blogilistalta.
Hömpän helmet keskittyy naisille suunnatun viihdekirjallisuuden esittelyyn. Kirja-arvosteluja, kirjoituksia ja haastatteluja. Laiskahkoina ihmisinä emme tietenkään halua itse väsätä jutuista kuin osan, joten toivomme runsasta osallistumista muilta bloggaajilta Nonon ja torstaiblogien tavoin. Käykää lukemassa Kirstin kirjoittamat alkusanat ja lähettäkää kirjoituksia. Tervetuloa hömpän pariin - iloisesti, kriittisesti, ironisesti, arvostavasti, tunteella!  Bannerikuva SusuPetal. 03.06.2007 - 01:25
Sain mieheltä syntymäpäivälahjaksi Julien Clercin 100 Chansons –levyn. Ei minulla nyt ole syntymäpäivä, olemme ennenkin antaneet toisillemme lahjoja kummallisina aikoina kaukana oikeista lahjontapäivistä. Varsinaiseksi päiväksi ei aina keksi sopivaa lahjaa tai vastalöydetyn lahjan kanssa ei halua odotella pitkään. Joten nyt Julien katsoo tuossa vieressä minua silmiin käsi poskellaan ja hymyilee hieman huvittuneesti. Suon sen hänelle.
Illan tullen olen siirtynyt vanhoihin Eppuihin. Nostalgiaa, johon on helppo mennä mukaan. Hesarissa pyydetään lukijoita kertomaan itselleen tärkein suomalainen rockkappale. Minä en osaa vastata kysymykseen. Osaan luetella itselleni tärkeimmät albumit, mutta yhden yksittäisen kappaleen nimeäminen ei onnistu. On monia eri tunnetiloihin ja tilanteisiin liittyviä merkittäviä lauluja. Minkä niistä voisin nostaa ylitse muiden? Jonkin nuoruuden lempibiisin? Tai se ainoan, jonka ensimmäisen kuuntelukerran ja lyriikan aiheuttaman tunnetilan pystyn yhä muistamaan? Yhtä parasta, tärkeintä ja käänteentekevintä rockia minulla ei ole, mutta parinkymmenen rakkaimman listan kykenisin ehkä laatimaan. Eppuja kuunnellen oli helppo liukua selailemaan Erlend Loen Supernaiivia, jonka käsittelemiin nuoren miehen identiteettiongelmiin pystyin muinoin pienten lasten äitinä jostain syystä samastumaan. Tuolloin kirjaa lukiessani minäkin aloin kaivata Hakka-lelua, jota olisin voinut välillä paukuttaa silmät kiinni maailmaa ja uhmaikää mietiskelemättä. Lelua ei kuitenkaan tullut hankituksi. Mutta ehkä tulevissa vaihdevuosissa ja muksujen murkkumöykissä alan kaivata rauhoittavaa stressinpurkupaukutinta uudemman kerran. Voisin sopia lasten kanssa paukutusvuorot tai hankkia jokaiselle oman Hakan. Voisimme paukuttaa yhdessä. Jos mies pyytäisi kauniisti, voisin lainata Hakkaani hänelle. Tai ostaa hänelle oman. Vaikka syntymäpäivälahjaksi.  01.06.2007 - 17:45
Kesän ja kesämatkojen kunniaksi haastan teidät katselemaan ja kuvaamaan patsaita sekä julkaisemaan blogissanne suosikkipatsaanne kuvan. Arvuutellakin voi. Tunnettu tai tuntemattomampi, kuuluisan kuvanveistäjän tai tutun ITE-taiteilijan tekemä, kotimaassa tai ulkomailla, ei väliä. Löytäkää oma suosikkinne! Ja kertokaa siitä meille muillekin.
Oma tämänhetkinen suosikkipatsaani löytyy Helsingistä Kansallisarkiston kahvilaan Cafe Hauseniin johtavien portaiden vieressä olevalta muurilta. En tiedä patsaan nimeä enkä tekijää. Patsas on parinkymmenen sentin korkuinen kynää puolustusasennossa pitävä hiiri. Tomera tietoa, muistia, kirjoitusta ja sanaa puolustava hiiri vetoaa minuun suuresti. Patsas on osa laajempaa kokonaisuutta. Hiiripatsas osioineen on toimiva osoitus siitä, että puhuttelevan taiteen ei tarvitse olla suurta ja näyttävää. Hiiri ja Kansallisarkisto sekä hiiri takaa ja edestä. (Linkeistä isompiin kuviin.)   Hiiren takana ovat tikapuut muuria vasten ja muurin päällä kirja, jossa lukee Scripta manent (Kirjoitukset pysyvät). Kirjan päällä olevat reiät saivat minut muistelemaan, että olisin viime kesänä nähnyt kirjan päällä toisen hiiren. Kokonaisuuden kannalta kuvat ovat nyt nurinkurissa järjestyksessä, tikkaiden pitäisi johtaa kirjan luo.   (kuva suuremmaksi) Tästä epäonnistuneesta otoksesta näkee mittasuhteet paremmin.  Lisäys 9.6.: Taidemuseo.fi:n sivulta löytyi tieto: taiteilija on Jyrki Siukonen ja patsaan Viisas hiiri vuodelta 2000. Taidemuseon sivulta löytyy myös kuvia, joissa kirjan päällä toinen hiiri lukee kirjan tekstiä. 27.05.2007 - 18:50
 Minä pidän voikukista, pidän itse kukasta ja sen upean keltaisesta väristä. Pidän voikukista ja siksi niitä myös kasvaa nurmikollamme vuosi vuodelta yhä enemmän. Minä näet en kuulu siihen kotipuutarhurien joukkoon, joka viettää kevät- ja kesäiltansa nyppimällä rikkaruohoja nurmikolta. Mutta yhtenä päivänä vuodessa – yleensä siinä vaiheessa kun puolet voikukkakentästämme on lentoon valmistautuvien siemenpallojen peitossa – ryhdistäydyn ja käyn turhaan mutta uuvuttavaan taisteluun kasvia vastaan. Sellaiseen taisteluun, jota naapurit seuraavat salaa naureskellen pensasaidan takaa tai päätään puistellen keittiön ikkunasta. Siinä kiskotaan voikukkia juurineen maasta – jos hyvin käy - tai katkotaan kukkivia ja siementäviä varsia. Seuraushan on selvä, siemenet käyvät iloiseen kiitoon ja seuraavana vuonna voikukkia on taas enemmän.  Netistä löysin sivun, jonka mukaan voikukkalajikkeita on vaikka kuinka. Niitä suositellaan jopa viljeltäväksi. Olenko ollut tietämättäni jo vuosia voikukkaviljelijä? Salaattiin en lehtiä ole riipinyt, kaverin kanille niitä kyllä on lahjoitettu pussikaupalla. Korvikettakaan en ole juurista keittänyt eikä ihoni tarvitse kasvin rasvaista ihoa puhdistavia ominaisuuksia. Minulle voikukka on vain kaunis kukka – paitsi yhtenä päivänä vuodessa, jolloin yritän leikkiä asiallista kotipuutarhuria.  27.05.2007 - 09:47
Muutama päivä sitten sanoin, että blogit hämmentävät minua välillä. Milloin mistäkin syystä. Niin tänäkin aamuna. Luin sattumalta peräperää kaksi hyvin erityylistä kirjoitusta, joissa oli sanoja jotka olisin voinut itse kirjoittaa. Hämmentävää. Samalla jotenkin lohduttavaa. Päätin että blogit saavat riittää tältä aamupäivältä, en halua samastua enempää. Vyötän kupeeni, tartun siivoukseen, pyykkeihin ja pakkolukemiseen. Kohtaan peilistä arkisen ja ryytyneen itseni. Muistelen japanilasta sumua, joka yöllä oli kietonut koivut leijuvaan usvaan ja lähistöllä öisin sirkuttavaa lintua. En tiedä onko se satakieli, mutta päätän sen olevan.
17.05.2007 - 22:32
Näin unta, että rastatukkainen nainen soitti ovikelloa, ja puhui miehelleni. Mies huusi minua ovelle keskustelemaan. Sanoin, että olen jo valinnut ehdokkaani vaaleissa, mutta miehen mielestä asia oli tärkeä ja minun pitäisi tulla. Nuori nainen oli vakava ja kertoi, että Osku Pajamäestä oli tullut isä. Nyt nainen oli keräämässä adressiin nimiä, koska Osku aikoi omia vauvan hoidon kokonaan itselleen. Minä en asiasta hermostunut vaan sanoin tytölle: "No ainakaan Osku ei voi imettää. Ja kyllä hän kohta palaa maan pinnalle, kun hänen pitää herätä aamulla aikaisin ja monta kertaa yössä, vaihtaa vaippoja, tulkita vauvan itkuja ja olla koko ajan vauvan kanssa. Kun hän huomaa kuinka paljon työtä vauvan hoitamisessa on, hän kyllä muuttaa mielensä." Unessa minulla oli hyvin tietäväinen ääni, olin niin Tätiä ja ikävä kyllä hieman ylemmyydentuntoisen kuuloinen, kun opetin nuorelle naiselle mitä kaikkea vauvanhoitoon kuuluukaan. Uni loppui enkä tiedä lohduttuiko neitonen sanoistani vai kokiko hän edelleen Oskun aikeet suureksi uhkaksi ystävänsä ystävättärelle, joka ilmeisesti oli vauvan äiti. 16.05.2007 - 10:24
Ostin kesämekon, sovittamatta niin kuin yleensä. Sovituskopissa ähkiminen on tuskallista ja tylsää, vältän sitä niin paljon kuin mahdollista. Oma ompelija voisi olla hyvä olemassa, mutta tiedän, että inhoaisin seistä sovituksessa. Tästä on kokemuksia ajalta, jolloin äitini teki minulle joskus vaatteita.
Uudessa mekossani on pieniä kukkia ja paljon harmaata. Kotona huomasin, että se näyttää päälläni epäilyttävästi yöpaidalta. Mekossa on hieman liikaa rypytyksiä. Jos olisin sovittanut sitä ensin, en ehkä olisi ostanut sitä. Mutta toisaalta koko on sopiva, materiaali mukava ja vilpoisa, helman pituus oikealla kohdalla. En vaihda mekkoa toiseen. Rypytykset eivät haittaa, jos en katso peiliin. Voin pitää mekkoa kotona ja jos se herättää perheessä kapinan, saan siitä ihan hyvän yöpaidan. 08.05.2007 - 10:20
Vähänpä tiesin astellessani ensimmäisen kerran lähikirjaston ovesta sisään puristaen naapurintädin antamaa kirjastokorttianomusta. Olin ottanut lapun vastaan hieman loukkaantuneena, eikö täti halunnutkaan enää lainata minulle kirjoja? Vasta paljon myöhemmin ymmärsin, ettei heidän lastenkirjahyllystään enää löytynyt minulle uutta luettavaa. Viisas naapurintäti ohjasi intohimoisen lukijan kirjastoon. Ensimmäinen käyntini ei ollut pitkä, sain kortin ja valitsin lastenosaston hyllystä nopeasti neljä kirjaa. Vuosia muistin ensimmäisten lainojeni nimet. Olin varma, että tulen muistamaan ne aina. Sittemmin on käsieni kautta kulkeutunut laskematon määrä kirjoja ja nimet ovat unohtuneet. Neljästä ensimmäisestä lainastani muistan ainoastaan Astrid Lindgrenin teoksen Kati Amerikassa.
Kun astuin ensimmäisen kerran lähikirjastoni ovesta sisään, en tiennyt kirjastosta juuri mitään. En arvannut, että eräänä päivänä työskentelisin lapsuuteni rakkaassa kirjastossa, en sitä, että juuri siinä kirjastossa tekisin lopullisen päätöksen antautua kirjastouralle. En voinut myöskään aavistaa, että samaisen kirjaston tiskin ääressä kohtaisin tulevan mieheni ensimmäisen kerran. En tiennyt, että kirjasto tekisi minusta äidin. ********************************************************************** Osallistun Kirjaston antitädin aloittamaan Kirjastomuisto-kiertikseen. 01.05.2007 - 23:50
 Kaupunkilaistyttönä en ole koskaan tiennyt paljoakaan luonnosta, olen tunnistanut vain muutaman kasvin ja lintuja sitäkin vähemmän. Olen pitänyt luonnosta, mutta en ole harrastanut sitä. Kesällä kerätyt kasviot olivat minun kouluaikanani vain pölyinen muisto. Kun ei ollut pakkoa kerätä ja tunnistaa kasveja, en niitä myöskään oppinut. Kliseinen kaupunkilainen siis. Saatuani oman pienen pihan aloin istuttaa kaikenlaisia perennoja ja yksivuotisia kasveja iloiseen sekamelskaan. Kukat istutan kukkapenkkiin sopivan tyhjään kohtaan, kastelen ja parhaassa tapauksessa lykkään juurelle kuivattua hevosenlantaa, jos sitä sattuu pussin pohjalta löytymään. Muuten olen tyytynyt kastelemaan melko säännöllisesti ja luottanut kasvien kykyyn kasvaa itsestään. Joskus olen tökännyt nimilapun vastaistutetun kasvin lähistölle, mutta pian en ole enää muistanut mikä kyltti mihinkin tiheästi vierekkäin istutettuun kukkaan viittaa. Perennojen rinnalla ovat rikkaruohot saaneet rehottaa vapaasti, koska en erota niitä varsinaisista kukista. Vain voikukkia olen penkistä laiskanurheasti kitkenyt. Kukkien nimettömyys on häirinnyt minua hieman, mutta koska en juuri ole kukkapenkkiäni joutunut muille esittelemään – kaikki ovat säännöllisesti minua kasvitietäväisempiä ja parempia puutarhureita – en ole pahemmin joutunut nolostelemaan. Mutta viime kesänä hankin kameran ja innostuin makrokuvista. Makrokuvat ovat näyttäneet minulle luontoa uudella tavalla. Olen löytänyt kauneutta sieltä mistä en ennen ole osannut sitä etsiä enkä ilman makrokuvia edes tietäisi tästä kauneudesta mitään. En tietäisi Turkestanin maksaruohon kukkien olevan puna-valkoisia vaaleanpunaisen sijasta enkä tietäisi mustaherukan puhkeavissa lehdissä olevan kullanvärisiä palleroita, jonka kaltaisia olen löytänyt myös vaahterasta. Kuvaaminen on myös innostanut seuraamaan puutarhan kasvua uudella tavalla. Siksi kuvaan paljon samoja kohteita, herukoita ja vaahteraa. Dokumentoin kuvien avulla itselleni erilaisia kasvun vaiheita, joita en aiemmin ole edes huomannut. Säätelen kameraa, odotan, että tuuli lakkaisi heiluttamasta oksaa tai kukan vartta, kyykin, kurotan, nojaan aitaan tai tuen kättä maahan. Iloitsen huomatessani uuden muutoksen, hämmästyn nopeita muutoksia, joiden perässä on vaikea pysyä vaikka kuvaisi joka päivä. Tarkkailen auringonvaloa vaahterankukinnoissa, ihailen lehtien poimuihin jääneitä sadepisaroita ja nukkaisia mustaherukanmarjan alkuja, kurkistan kukkien terälehtien sisälle, hämmästelen kuinka monen värisiä silmuja eri pensaissa ja kasveissa onkaan. Supistamalla kameran katseen näennäisen pieneen olen laajentanut omaa näkökulmaani. Siksi kasvien nimettömyys on alkanut häiritä minua enemmän. Haluan katsoa kuviani ja tietää kuvauksen kohteeni nimen. Nyt tiedän, että kuvaamani nuput ovat vuohenjuuren. Mutta en tiedä mikä liilan- ja valkoisentäplikäs kukka penkissäni kasvaa tai minkä kukan lehdiltä löysin sadepisarakruunun. Ehkä opin, jos tunnistan niiden kuvat netistä ja kasvikirjasta. Nyt minulla näet on syy oppia niiden nimet.  26.04.2007 - 15:50
 23.04.2007 - 19:52
 Tänään on satanut lähes koko päivän, tihkua ja hieman enemmänkin. Kylmää, niin kuin usein ennen vappua. Olen kuvaillut sormet kohmeessa, yrittänyt tavoittaa pisaroiden kauneutta. Vaikeaa. Alempi kuva on suosikkini, mutta ei tämän päivän pisarasatoa. Olen alkanut kerätä kuvia Flickriin. Alakuvaa klikkaamalla pääsee katsomaan kuvia mustaherukan lehdistä, vaahteransilmuista ja pienistä vihreistä nupuista.  20.04.2007 - 11:50
 Minulla on käsi kipsissä ja olen onnistunut nuljauttamaan nilkkani siniseksi. Olen käynyt läpi kyynelehdinnän, sadattelun ja lääkärin nilkanvääntelyt. Nyt laahustan ympäriinsä mummonhitaasti niin paljon kuin kipu antaa myöten, muuten istun jalka tyynyillä jäiset hernepussit villasukkaan tungettuna. En voi tukea vasempaan nilkkaan enkä oikeaan käteen. En pääse kauppaan, kirjastoon enkä kampaajalle. Jo sängystä ylösnouseminen vaatii suunnittelua. Huumorintajuni on koetuksella. Olen yrittänyt keksiä positiivisia asioita, lohduttavia. Lähestyä asioita tyynesti. Mieli rauhoittuu, kun onnistuu kantamaan läikyttämättä kahvimukin sohvan luo. Voi iloita siitä, että pitkästä aikaa kahvin ja maidon suhde on oikea. Sohvannurkka on täynnä lukemista odottavia kirjoja. Kun aikansa yrittää pyörittää pallonilkkaa, tulee kumman onnelliseksi siitä, että voi heiluttaa ukkovarvasta. Sitä ajattelee siippaansakin. On mukavaa, että miehellä on iso jalka ja tilavia kenkiä. Niihin voi kipeän jalkansa työntää kuin ystävälliseen tohveliin silloin, kun päättää piipahtaa ulkona. Keväästä nauttiakseen ei tarvitse mennä pihaa pitemmälle. Pihan pensaat ja puut tarjoavat minulle enemmän kevään ihmeitä, kuin pyörällä huristellessani huomaisinkaan. Minulla on aikaa seistä herukkapensaiden vieressä ja sivellä puhjenneita lehtiä, keskittyä kameran käyttämiseen kipsin kanssa. Suuren ilon koin aamulla, kun vaahteran vierellä nostin katseeni ylemmille aurinkoon kurottaville oksille ja huomasin aukeamassa olevia silmuja. Juuri nyt on rauhallista. Cale ja Clapton pitävät seuraa. Ei minua vieläkään naurata, mutta toisaalta ei minulla ole mitään suurempaa valittamisen aihettakaan.  16.04.2007 - 13:11
 Aina eivät kuvat onnistu. Pieleen menee niin valotus, tarkennus kuin rajauskin. Näissä tämänaamuisissa kuvissani juuri mikään ei ole onnistunut, mutta siitä huolimatta pidän niistä.  14.04.2007 - 18:51
 Yksi kukka lapsen poimimasta kukkatertusta. En tiedä nimeä.  Kaarna on kaunista.  Vaihteeksi punaherukka. 13.04.2007 - 21:01
10.04.2007 - 09:50
 Kuuraa maassa, aidan takaa auringon kapea juova. Voinko luottaa uuden elämän voittoon?  07.04.2007 - 14:04
"-- valovarjo sisällään suitsukeastian välähdys --" Maritta Lintunen, Pääsiäinen kokoelmasta Liekkikupolit (1999)  03.04.2007 - 16:10
 En ole aiemmin huomannut, kuinka paljon värejä mustaherukan nupuista ja puhkeavista silmuista löytyykään.  02.04.2007 - 10:45
Marialta saamani sanahaaste ei ollutkaan helppo.
1. Viisi suomenkielistä lempisanaani (ei kuitenkaan erisnimiä tai paikannimiä tms.). Varsinaista lempisanaa en tiedä. Onko joku usein käytetty sellainen? Ei. Sanan sisältö, sen merkitys, tekee siitä tärkeän. Esimerkiksi koti, rakas, äiti. 2. Suomen kielen sana, joka on mielestäni äänteellisesti kaunein. Äänteellisesti kauniita sanoja on paljon, usein takavokaaliset sanat, joissa on lempeän pehmeiltä kuulostavia konsonantteja, ovat sellaisia. Sanan varsinainen kauneus tulee kuitenkin esiin kontekstissaan. Sanan käyttö tekee siitä kauniin. Äänteellisesti kauniita sanoja olisi ehkä helpompi poimia vieraista kielistä, jolloin sanan merkityksen ymmärtäminen ei vaikuta sen kauneuden kokemiseen. 3. Viisi sanaa, joita tulen käyttäneeksi eniten työssä, arjessa tms. Kiitos, hei, no niin, okei, tota. Aika ilmeisiä, jos puhutaan yleisimmistä sanoista. Blogikirjoituksissa käy usein niin, että jokin sana – yleensä verbi, adjektiivi tai partikkeli – alkaa toistua tekstissä eikä sitä itse aluksi edes huomaa. 4. Sanonta, sananlasku tai aforismi, joka merkitsee minulle eniten. Kyllä se siitä. 5. Viisi suomenkielistä sanaa, joita eniten inhoan. Ainoa puhtaasti äänteellisesti inhoamani sana on pylly. Suurin inhokkini on kuitenkin broilerin lyhenne broisku. 6. Puhkikulunut fraasi, jonka tilalle pitäisi keksiä jotain uutta. Monet puhkikuluneet arkifraasit sisältävät jonkinlaisen totuuden siemenen, joten pikemminkin kuin päästä niistä eroon tulisi pohtia niiden sisältöä kunnolla. Sen sijaan monet poliittiset fraasit voisi huoletta kääntää arkikielelle. 7. Sana, jonka haluaisin kuulla useammin. Kyllä. 8. Uusin nykykielen sana, jonka olen oppinut. Heippalappu. 31.03.2007 - 15:16
Opettelen yksikätiseksi vasuriksi. Oikea käsi lomailee paksun kipsin suojissa, vain muutama sormi harjoittelee vilkutusjumppaa. Arkiset toimet alkavat vaikuttaa haasteellisilta.
Kipsin tuoksu vie minut toiseen aikaan, toiseen huoneeseen, jossa toinen kipsi lepäsi vieressäni. Muistan huoneen valkoisuuden ja hiljaisuuden, ikkunasta avautuneen tyynen maiseman, valossa leijuvat verhot. Vuoteeni oli unen huoneessa, levollisessa ja hiljaisessa. Kukaan ei käynyt katsomassa minua, avoimesta ovesta kantautui rauhallisia ääniä tyhjien käytävien takaa. Hiljaisessa huoneessa, avaran maiseman ääressä olin hetken täysin vapaa kaikista turhista ajatuksista. 28.03.2007 - 20:12
Pakkasen kangistaman mutapolun jääpikarit alkavat sulaa. En voi kääntyä, seison puujaloilla. Huojun.
Yllä olevan tekstin mietin aamulla pyöräillessäsi töihin. Katselin kuuran peittämiä nurmia, auringonsäteiden leikkiä valkoisiksi huurtuneissa viimevuotisissa heinissä. Talven ja kevään aamuinen kohtaaminen. Huojuva teksti syntyi muusta kuin luonnon kauneudesta, vaikka aineksia siihen antoikin. Olin aika tyytyväinen lauseisiini, vaikka ne kaipaavatkin hiomista. Menin töihin, valmistelin päivän ensimmäistä tapaamista, tartuin papereihin, liikahdin, kaaduin ja teloin käteni. Huomenna kuulen toisen lääkärin mielipiteen siitä, miten kättä aletaan hoitaa. Sairaslomaa on monta viikkoa. Ei kannata kirjoittaa huojunnasta. 23.03.2007 - 00:52
Tänään olen ihastellut ja ihmetellyt luontoa pienestä suureen.
 Mitähän sienikasvustoa kaatuneen puun rungolla kasvaakaan?  Teiden varsilta kaadetut puut avartavat maiseman, kaikki näyttää hieman erilaiselta. Pinoon kasatut koivunrungot tuoksuvat tavalla, jota kaupungissa harvemmin saa haistella.  Rantakiviä ei enää ympäröi jää.  Tammi ja aurinko. 20.03.2007 - 08:19
19.03.2007 - 20:40
 Bambin vanha kirjoitus Aistien varassa kaivoi välittömästi hajumuistista apteekin appelsiininkukkaveden tuoksun. Inspiroiva kirjoitus (Kiitos, Bambi!) toi mieleen muitakin tuoksuja ja makuja. En tiedä minkälainen piuha yhdistää hajut ja muistot, mutta voimakas yhteys niillä on. Ohi lehahtava tuoksu vie ajatukset menneeseen tuskin havaittavaksi hetkeksi tai nostaa pintaan vanhoja, jo unohdettuja muistoja. Appelsiininkukkavesi toi mieleen vanhan Yessina-parfyymin, jota teinituima sipaisi korvansa taakse. Vanha tyhjä pullo on säilyttänyt tuoksunsa, laimenneena ja ehkä hieman muuntuneena, mutta mieleen se tuo häivän menneestä. Luulen, että tuoksumuistot syntyvät salavihkaa alitajunnassa niin ettemme etukäteen voi tietää mikä tuoksu muuttuu hajumuistoksi. Jonkin tilanteen taustalla on voinut tuntua tuoksu, johon emme ole kiinnittäneet huomiota, mutta myöhemmin juuri tuo huomaamaton tuoksu nostaa tapahtuman mieleen. Ehkä tuoksu on kehys muiston ympärillä. Kaikkiin tuoksuihin ja makuihin ei välttämättä liity selkeää muistoa, ne vain muistaa häivähdyksenomaisesti. En esimerkiksi tiedä miksi jokin - salmiakkinen, lakritsimainen? - tuoksu herauttaa kielelle makumuiston lapsuuden kekseistä. Batman-keksit? En muista onko sellaisia ollut enkä minkä makuisia ne mahdollisesti oikeasti ovat olleet, mutta olen muistavinani maun. Sen sijaan lapsena rakastamieni Perhe-keksien makua en muista. Olivatko nuo mahdolliset Batman-keksit niin harvinaista herkkua, että niiden maku on jäänyt mieleen? 18.03.2007 - 16:07
 Aamulla eilisen räntäsateen tilalle oli astunut aurinkoinen kevätpäivä. Pihassa vaahteransilmun vesipisara vilkutti auringonvaloa, oli pakko kokeilla saisiko sen taltioitua kameralla.  Pienistä pihatiellä olleista jäälammikoista huolimatta päätin aloittaa pyöräilykauden. Matkalla äänestyspaikalle pohdin vielä ehdokastani. Olin löytänyt kaksi tasavahvaa ehdokkasta, joista oli vaikea päättää sopivinta. Lopulta tein valintani nimen perusteella. Valitsin ehdokkaan, jonka nimi miellytti hieman enemmän. Jostainhan se ero oli kaivettava. Olisin voinut tietenkin myös painotta ikää ja asuinpaikkaa, mutta päädyin vaihteeksi nimeen. Nimet ovat kiehtovia ja olen ollut niistä aina kiinnostunut, joten ei ihan pöllö idea tehdä valinta - ensin olin kuitenkin tarkistanut mitä loppusuoralle valitsemani ehdokkaat politiikasta ja yhteiskunnasta ajattelevat. Illalla juutun jälleen katsomaan vaalivalvojaisia. Valvojaiset ovat aina kiehtovaa katsottavaa, vaikka hieman harmaa ja draaman lakeja kaihtava ohjelma onkin. Tänään pääsen näkemään pärjääkö Tarmon korvaaja hommassaan. Minkä koreografian hän valitsee kynän pitelyn ja takin riisumisen tilalle? Toivottavasti Sami vaaleansinisessä paidassaan on edelleen kommentoimassa. 17.03.2007 - 11:20
Kun olin tenava – silloin kun Urkki on presidentti ja Tarvajärven Joulumaa-suunnitelmille naurettiin – joka muksun ja mummin kaapissa oli laamapaita. Hihallinen tai hihaton joka suuntaan venyvä valkoinen puuvillapaita kaksinurinkaksioikein-neuloksella, kapea pitsi kaula-aukossa. Mummoja lukuun ottamatta kukaan ei oikein halunnut käyttää niitä. En minäkään. Aikuisikäni ajattelin selvitä ilman moisia rättejä. Mutta koska äitini on mummo ja luottaa lujasti laamapaidan lämpöön, omistan nykyisinkin hyllyn perukoille työnnetyn laamapaidan, samoin lapseni.
Aamulla ikkunasta avautuva lumisateinen maisema vastaa siivoukseen valmistautuvaa nyreää mieltäni. Jostain pitäisi kehittää urakan avuksi apinanraivoa (riuskoja liikkeitä tomeran räpätyksen kera). Märkinä litsahtelevien lumihiutaleiden katsominen tekee viluiseksi ja teen ratkaisevan virheen. Kiskaisen päälleni laamapaidan. Suloinen lämpö alkaa helliä kireitä hartioita, edes villapaitaa en heti kaipaa. Mummot ovat olleet oikeassa, laamapaita on hieno keksintö, kotoisen lämmin, mukava ja pehmeä. Pitkillä lerppuvilla hihoilla varustettu paita ei ole kaunis, mutta mitä väliä. Apinanraivoa ja tehokasta siivousta on turha odottaa laamapaitaan pukeutuneena. Päätän ensin nauttia hetken paidan lämmöstä ja kahvista, lukaista muutaman sivun Kyllikki Villan uusinta kirjaa Pakomatkalla – toinen lokikirja (Like 2007). Onkohan Kyllikillä matkassa laamapaita (sen venetsialaisen villaisen aluspaidan (s.16) lisäksi)? 13.03.2007 - 20:10
Kuumeen ahdistama lapsi nojaa selkääni, hengitys polttaa lapaluuta, luen satua, iloista ja lohduttavaa. Väljähtyneen jaffan ja oksennusvadin vienot tuoksut kiertelevät huoneessa. Yöllä näen outoa unta Mannerheimista, aamulla herään ystävän soittoon. Makaan kännykkä korvalla, kuuntelen, puhun vähän. Liu'un takaisin uneen, en saa kiinni vanhasta unesta. Päivällä selkä on jäykkä, liikun hitaasti villasukissa, annan lapselle lääkettä, silitän hiuksia. Iltapäivällä katsomme elokuvan, josta tulemme molemmat hyvälle tuulelle. Tanssin ilon katsominen saa jalan vipattamaan ja ryhdin suoremmaksi. Piipahdan ulkona, näen kolme tähteä, minulla ei ole nimeä hämärtyvän iltataivaan syvän vaalealle sinelle. Kosteassa ilmassa tuoksuu kevään aavistus, maa on sula ja keväänkostea. Pidän kättä lapsen otsalla, toivon kuumeen pysyvän poissa. Vien vadin takaisin kaappiin.
10.03.2007 - 07:00
 Vihreys, koko talven lumen alla odottamassa kevättä? ****************************************************************************** Lauantaiaamuisen kaupungin luontoääniä, kun arjen hälinä uinuu: harmaan märkyyden läpi lähestyvän bussin jurnutus kuuluu jo mäen nyppylän takaa, hiekan rahina askelten alla, ränneistä asfaltille loriseva vesi, lintujen aamulaulut. Tyhjäkäynnin murina ja ohi suhahtavan auton ääni ovat suhteettoman kovia, arkipäivän vilinässä niihin ei edes kiinnittäisi huomiota. Koirat nuuskivat äänettömästi, ulkoiluttajien komennot ovat vaimeita. Lauantaiaamun kiireettömyydessä nautin hiljaisista kaduista, näen katujen linjat ja kaupungin kauneuden levollisuudessa selvemmin, kuulen alkavan kevään hiljaista kohinaa. 22.02.2007 - 18:57
 En tiedä miksi marjapensaan pinta -kaarna? - on liuskoittunut pitsiksi, mutta auringonpaisteessa se jotenkin tuo mieleen kevään tulon.  22.02.2007 - 08:00
Tällä viikolla olen laiskotellut ja ollut saamatta aikaan. Vetelehtinyt ja vältellyt suurempia velvollisuuksia ja pakkasta. Pessyt monta koneellista pyykkiä, imuroinut, lukenut sarjakuvia ja runoja. Syönyt vitamiineja ja terveellisiä aamiaisia, vienyt lapset kirjastoon ja pizzalle. Kuunnellut Nina Simonea, Dinah Washingtonia ja Beatlesiä. 19.02.2007 - 00:06
Kanssaihmiset osaavat yllättää iloisesti. Olin kommentoinut SusuPetalille hänen uusittua sivupohjiaan, että tiedänkin keneltä pyydän apua sivujeni uusimiseen, jos tunnen tarvetta siihen. Ja ennen kuin ehdin edes pyytää, Susu tarjosi minulle näin hauskaa uutta ulkoasua. Miten joku osaa valita minulle sopivat värit tuntematta minua blogini ulkopuolella?
En itse osaisi vääntää minkäänlaista sivupohjaa saati suunnitella banneria. Pidän kyllä edelleenkin myös Vuodatuksen perus-Serenitystä, se tuo hieman mieleeni Konnun. Mutta vaihtelua tekee hyvää ja nyt kokeilen tätä iloisen keväistä pohjaa. Kiitos SusuPetal! 16.02.2007 - 12:37
Vapaapäivä, hiljaista ja rauhallista. Terveellinen aamiainen, päivän lehti ja villasukat. Kotitöitä alulle. Kuivaa pyykkiä sohvalle odottamaan lajittelua, täysi koneellinen pyörimään. Astiat koneeseen. Pesukoneiden hurina taustalla ja maitokahvimuki käden ulottuvilla täytän aamupäivän hevosten harjaamisella, kavioiden puhdistuksella, karsinoiden siivouksella ja tallityttöjen juonitteluilla.
Olen tutustumassa itselleni vieraaseen genreen, heppakirjallisuuteen, enkä oikein tiedä mitä ajattelisin. Asiantuntevilta vaikuttavat hevostenhoito-ohjeet vakuuttavat, mutta mokomien tallikiusanhenkien pariin en omia lapsiani päästäisi. Parin osan jälkeen sarjakirjan rakenne alkaa hahmottua. Katson lattialla huojuvaa heppakirjapinoa ja mietin missä vaiheessa halu tukistaa kirjailijaa tai kustannustoimittajaa mukaan eksyneistä tönkkölauseista käy ylivoimaiseksi. Missä vaiheessa alan purkaa ääneen äkäisyyttäni juonittelijoita kohtaan, milloin kirjan henkilögalleria alkaa tuntua tutulta? Ja ennen kaikkea, alanko ymmärtää heppakirjahöperöiden innostusta? Huomaan myös liki kaipaavani kirjan alkuun henkilöluetteloa, joka sisältäisi myös hevoset. Sellaisen hevoskirjan olen kerran lukenut ja silloin se nauratti minua. Ei naurata enää. 01.02.2007 - 07:00
Tienpäällä-blogissa vieraillaan Erkin keittiössä ja kaalilaatikkokirjoituksen perusteella huomasin kuuluvani lähes samaan keittiökoulukuntaan. Lähes siksi, että meillä kyllä kuluu välipalojakin.
En aktiivisesti seuraa ainuttakaan kokkiohjelmaa nykyisin, mutta jään kyllä katsomaan jos satun kanavalle oikeaan aikaan. En osaa jäljitellä julkkiskokkien ruokaluomuksia, koska harvoja suvereenisti taitamani ruokia on mössö. On yksi TV-kokki, jota kohtaan tunnen suurta sympatiaa ja johon samastuminen ei tuota vaikeuksia. Ruotsalainen kokki tarjoilee teille tässä pääruuan ja jälkiruuan - jos vain saatte annoksenne kiinni. 30.01.2007 - 17:34
Turvallinen ja kodikas Tuima on päässyt metakuvauksen kohteeksi. Olen mielissäni SusuPetalin valitsemista adjektiiveista, kelpaavat kyllä.
27.01.2007 - 15:52
Viime sunnuntaina tappelin voitollisesti otsaa kolkuttelevaa päänsärkyä vastaan. Koko viikon olen ollut tasaisen ärtynyt tavalla, joka ei purskahda ilmoille väitelauseina ja imperatiiveina vaan kuuluu sihauksina sivulauseissa. Tämänaamuiset keittiölöydökset saivat huitaisemaan sivulauseet nurkkaan ja heittämään ilmoille harminpunaisia väitteitä, rätiseviä iskulauseita. Välittömästi lopetettuani kopautti päänsärky otsaan. Siinäkö koko viikon ärtymyksen syy?
Ärtymyksen keskelläkin olen ollut pienesti iloinen (en ihan muista milloin, mutta toivottavasti kuitenkin), onnistunut töissäni kutakuinkin, tehnyt virheitä, suututtanut muita, kadottanut ja unohdellut tavaroita, lukenut niitä ja näitä, suukotellut ja ottanut suukkoja vastaan, kiroillut ja käyttänyt värikästä kieltä muutenkin, pyytänyt anteeksi ja saanut anteeksi, komennellut, melkein leikkinyt marttyyripiikaa, vältellyt siivoamista, pessyt pyykkiä, levittänyt rutikuivalle naamalleni kosteuttavan naamion, katsellut taitoluistelua ja elokuviakin pari. Viikon kohokohtia on jälleen ollut Krzysztof Kieslowskin sarja Dekalog – Kymmenen käskyä, joka muinoin jäi voimallisena kokemuksena mieleen. Nyt olen seurannut sarjaa Yle Teemalta. Edelleenkin katsomiskokemus on vahva. Harmaus Varsovan maisemissa, asunnoissa ja ihmisten elämässä välittyy kuvaruudun läpi tavalla jota harvoin tapaa. Puhetta on vähän, mutta se ei estä tapahtumien ja henkilöiden tunnetilojen ymmärtämistä. Näyttelijöiden kasvot ja etenkin katseet ovat usein keskiössä, niiden kautta ihmisten tunnetilat välittyvät sanoja selvemmin. Juuri tämä ehkä tekee Dekalogista tunnetasolla niin suuren kokemuksen. Esimerkiksi tällä viikolla esitetyssä kolmannessa käskyssä taksikuski Januszia esittävä Daniel Olbrychski ilmentää pelkästään katseellaan ja rauhallisilla kommenteillaan suurta ymmärrystä häntä jouluyönä pitkin kaupunginkatuja ajeluttavaa entistä rakastettuaan Ewaa (Maria Pakulnis) kohtaan. Blogien lukemiselle on tällä viikolla herunut aikaa vain vähän. Haluan silti mainostaa joku aika sitten löytämääni blogia, jonka tekstejä luen suuresti nauttien. Käykääpä tutustumassa Silumiiniin. 25.01.2007 - 11:01
Eilen tallustelin lauhtuneessa pakkasessa auraamattomia teitä pitkin pysäkille. Lunta oli yöllä satanut kymmenisen senttiä. Pehmeän lumen vaimentamassa maailmassa kuuluivat vain aura-auton kolina ja bussin tyhjäkäynti. Olin töykeällä ja äreällä tuulella, liian vähän unitunteja takana, liikaa äksyilyä aamiaispöydässä, liian vähän leppeitä ajatuksia. Mietin sitten-ajatuksia. Sitten, kun olen tehnyt kaikki päivän kalenterissa olevat tehtävät, voin vetäytyä sohvannurkkaan murjottamaan, vetämään henkeä ja juomaan kahvia. Sitten, kun päivän pakolliset asiat on tehty, voin ottaa itselleni lepotauon, käsitellä kiukkua ja puhaltaa sen menemään. Sitten, kunhan ensin.
Ajattelin myös kirjoittamista. Sitä miten vaikeaa onkaan kirjoittaa tajunnanvirtatekniikalla. Pohdin millaisilla sanoilla kirjoittaa kävelystäni, miten kuvailla lumen luomaa äänettömyyttä, puita, joiden edellisen päivän huuruiset oksat oli lumi peittänyt, miten välittää ajatuksien hypähtely oikullisilla uomillaan. Heti kun aloin miettiä kirjoittamista, lauseet alkoivat jäsentyä kokonaisiksi, sanat etsivät koherenssia. Ajatukseni eivät enää hypähdelleet. Kirjoittaminen on minulle ajatusten jäsentelyä, haluan kirjoittaa selkeää tekstiä. Selkeyden halu tulee aina minun ja tajunnanvirtatekniikan väliin. Oivalsin, että voidakseni nauttia ajatusten rentouttavasta poukkoilusta minun ei kannata pohtia kirjoittamista. Voin vain havainnoida ympäristöäni, katsella, kuunnella ja haistaa, käsitellä vaikutelmat myöhemmin. Ja jos todella haluan kirjoittaa jonkun mieleeni tulleen lauseen kassakuitin kulmaan, mukana kannattaa pitää lyijykynää. Iltaa kohden töykeä mieli lientyi. Löysin alelaatikosta Vaaleanpunaisen pantterin paluun, jolla viihdytin perhettä illalla. Lapsen hervotonta naurua kuunnellessani jotain suli sisältä ja elämä näytti taas vähemmän kireältä. 23.01.2007 - 20:46
Nonon vuoden ensimmäinen teema on rikos, se miten rikosta käsitellään kirjallisuudessa, elokuvissa ja TV-sarjoissa. Jos olette kiinnostuneita kirjoittamaan aiheesta, niin ottakaa perjantaihin mennessä yhteyttä Nonon toimukseen, jonka tavoitatte osoitteesta nonotoimitus at hotmail.com.
Sarjan aloituksena on dekkariaiheinen tietokilpailu, jossa on vielä monenmonta kysymystä vailla vastausta. Käykääpä kokeilemassa dekkaritietouttanne. 17.01.2007 - 14:58
Pyynnöstä nähtävästi runoilematonkin runoilee. Tässä tulos:
13.01.2007 - 16:54
Päätin ratkaista blogi-identiteetikriisin ja muuttaa nimeä hieman pidemmäksi eli tästä lähtien kommentoin nimellä Tuima. Nimi löytyy vuodatusosoitteestakin, joten se on kulkenut mukana Tuumailun perustamisesta lähtien. Blogin nimi ei muutu eikä varmaan sisältökään suuremmin. Kommenttien sisältöönkään uusi nimi ei vaikuta, blogiminä pysyy samana nimenmuutoksesta huolimatta. 04.01.2007 - 12:56
Blogini täyttää tänään vuoden. Olen hieman hämmennyksissäni asiasta. Minunhan piti kirjoittaa vain pari kuukautta kokeilumielessä. Aloittaessani olin vuorotteluvapaalla, minulla oli paljon aikaa ja halu kokeilla kirjoittamista. Palattuani töihin blogin pitäminen kuitenkin jatkui, koska minusta oli hauskaa leikkiä amatöörikolumnistia. On suuri ilo jäsennellä ajatuksiaan kirjoittamalla. Suuri syy jatkamiselle oli myös vuorovaikutus, kirjoituksiani kommentoitiin, jotkut lukivat tekstejäni, en kirjoittanut pelkästään itselleni. Se oli ja on edelleen mukavaa. Kommenteista päätellen jotkut lukijat ovat pysyneet matkassa koko vuoden, toiset hävinneet ja uusia tullut tilalle. Elämän ja blogimaailman tapaan.
Uusia näkökulmia blogimaailmaan on tuonut ennen kaikkea Runotorstai, jonka perustin blogituttuni Marian kanssa toukokuussa. Minä en ole runoileva kirjoittaja, olen vain runoudesta kiinnostunut lukija ja kommentoija. Olen kirjoittajana osallistunut vain yhteen haasteeseen. Huonon runon kirjoittaminen oli minusta näet suorastaan velvoittavaa. Toinen yhteisblogi, jonka perustamiseen olen osallistunut yhdessä Marian, Luken ja Valpurin kanssa on Nono, kulttuuriin ja ajatuksiin keskittyvä monipuolinen blogi. Molemmat blogit tarjoavat kiinnostavia näkökulmia blogimaailman (kuvitteelliseen?) yhteisöllisyyteen, kirjoittamisen tapoihin, ideoiden käsittelyyn, erilaisiin ajatuksiin. Ensimmäisessä kirjoituksessani listasin 20 lukematonta klassikkoa. En ole vieläkään lukenut niistä ainuttakaan.  Kuva napattu uudelta suosikkisivultani Dreamlines. Hakusana tuumailua. 02.01.2007 - 23:41
Tässä urheilijalistamme tähän mennessä (lisätty 3.1. ja 4.1.): Aimo Aho, Antti Autti, Asko Autio, Björn Borg, Gennaro Gattuso, Harri Haatainen, Harry Hannus, Jakub Janda, Jenas Jermaine, Jackie Joyner- Kersee, Kimmo Kinnunen, Kiira Korpi, Larisa Lazutina, Marco Materazzi, Mark Milligan, Mika Myllylä, Pekka Päivärinta, Ringa Ropo, Teemu Tainio, Zinedine Zidane. Aamulla muistin vielä muutaman, joten tähän mennessä 19. Lisäksi SusuPetal muisti Boris Beckerin ja Kevin Keeganin, Elvis Harry Harkimon, Iines J. Andre Agassin, Liisa Altti Alarodun ja Titta Reijo Ruotsalaisen. Pian koko listasta saa hyvän lorun. 31.12.2006 - 16:03
Suhtaudun skeptisesti uudenvuodenlupauksiin, mutta ajattelin kuitenkin tehdä niitä tänä aattona pari.
Hyvää uutta vuotta!  28.12.2006 - 14:41
Leonardo Solaasin Dreamlinesin parissa on vierähtänyt tovi jos toinenkin. Unikuvat innostivat tekemään pienen kuva-arvoituksen, jonka ratkaisu lienee helppoa niille, jotka ovat seuranneet blogiani pitemmän aikaa. Eli mitä seuraavat kuvat esittävät? Kuvat on kaapattu Dreamlinsin unikuvista, hakusanana tuumailua.
1.  2.  kuvat Dreamlines Alkuperäiset kuvat ja arvoituksen ratkaisu löytyy täältä. Aika maalauksellisiksi valokuvat Dreamlinesissa muuttuvat. 26.12.2006 - 09:41
 Käykää vierailulla argentiinalaisen Leonardo Solaasin verkkosivuilla ja varsinkin hänen interaktiivisella Dreamlines-sivullaan katsomassa omia unianne. Katsoja kirjoittaa asiasanan tai -sanoja, jonka jälkeen ohjelma poimii verkosta aiheeseen liityviä kuvia ja yhdistelee niitä uskomattomiksi taideteoksiksi unen (ja tietokoneen) logiikalla. Varsinkin taidemaalarien nimen kirjoittaminen antaa hienoja taide-elämyksiä. Tuttu maalaus muuntuu joksikin muuksi, aivan uudeksi teokseksi. Ohjelma tekee teoksista omia tulkintojaan, "näkee" ne uudella tavalla. Kuvat muuttuvat, liukuvat päällekkäin ja limittäin eri nopeuksilla, taideteos on koko ajan hiljaisessa liikkeessä. Värit ovat kauniita, virtuaalisen "siveltimen" jälki pehmeää, pyöreää. Todella nautittavaa, eräänlaista ambient-taidetta. Jos tekee useita hakuja peräkkäin, saattaa kestää pikku hetken ennen kuin uuden sanan saa läpi. Solaasilla on muitakin projekteja, joihin kannattaa tutustua. Kiinnostavia unitaidehetkiä! Yllä oleva kuva on tietokoneen ruudulta kuvattu unitakiainen. Kirjoitin halusanaksi blogini nimen ja yksi muuntuva kuva oli takiaisista ottamani kuva. Tuollainen oli yhden vaiheen sangen selvä kuva. 22.12.2006 - 07:00
 Aamulaulu ennen joulua (Hannele Huovi) Tunturi tähyää järven jäätä, pakkasen parta hilisee, salaisessa hämärässä tonttujen kellot kilisee. Pikkuinen kelkka, pikkuinen käärö, käärössä pikkuinen uni; vielä voit painaa silmäsi kiinni, vielä on sinistä lumi. Joulurunon myötä toivotan teille kaikille lämmintä ja iloista joulumieltä! 17.12.2006 - 20:23
Pienessä pakkasessa päiväkävely sujui mukavasti ja kuviakin tuli otettua puukaiteen jääpeitteestä auringonkilossa uivaan sorsaan.
    12.12.2006 - 23:20
Tatsi haastoi minut tarinameemiin*. Onneksi ei itse tarvinnut keksiä, kun blogikollegat tarjoavat tarinalle hyviä aineksia. Tässä tarina ja alla edelleen haastetut virkejärjestyksessä: Valpuri, Petra, Iines J., Muistaako kukaan, Tatsi ja Tienpäällä. 29.11.2006 - 00:05
Yksi edellisen postauksen kuvista sai monen mielikuvituksen liikkeelle. Mutta huomasitteko luonnon järjestämän yllätyskuvan? Ylimmässä kuvassa olevat kasvot? Sehän on kuin muotokuva lehtikaapuun kietoutuneesta nukkuvasta hahmosta. Makrokuvat jaksavat aina yllättää. Tässä kuva rajattuna ja värikäsiteltynä. Mahdatteko nähdä saman?
  26.11.2006 - 13:10
Rakas päiväkirja,
tällä viikolla – tai viime, mistä päivästä viikon sitten aloittaakin – olen nähnyt aukkoja kirjan sivulla, pyrstötähden hännän tarttuvan sanoihin, sinisiä perhosen siipiä, leijuvaa keltaista. Olen palannut Arto Mellerin esikoisrunoihin ja huumaantunut kaamoshämäryyden keskellä kesän kuvista ja tuoksuista, säkeiden hengittävyydestä. Heidi Köngäksen Hyväntekijä on saanut pohtimaan rakkautta, keski-ikää ja vastuuta. Ulkonäkökirjoitukset saivat ärtymään ja kirjoittamaan. Olen miettinyt akupunktiota ja temperamenttia, kaivannut lehmän hermoja kuohunnan keskellä. Olen ostanut uudet keittiön tuolit ja loput joululahjat. Juicen kunniaksi olen kuunnellut muutaman vanhan kappaleen ja lausunut perheelle runon lehmästä. Kampaajan jäljiltä hiukseni hohtavat, mutta miksi pukeudun marraskuun keskellä harmaaseen? Missä on keltainen puseroni, kaikki värit? 19.11.2006 - 21:34
Valokuvat haastavat joskus mielikuvituksen. Ruudulla kuvat näyttäytyvät aivan muuna kuin kuvaustilanteessa. Kuvittelen kuvanneeni lumikasan tai jäätä, mutta olenkin kuvannut
 lumihauvan  tai mursun. Lintukin on kukkapenkistä löytynyt. 18.11.2006 - 18:21
Aamulla marraskuu näyttäytyi kauneimmillaan. Oli tyyntä ja sateetonta, sumu kierteli lehdettömien puiden ympärillä. Lauantaiaamu oli hiljainen ja rauhallinen. Kävin lapsen kanssa jouluostoksilla. Tiesimme suunnilleen mitä haimme, kaupat oli vasta avattu, kassoille ei ollut jonoja. Joulumusakki ei soinut, missään ei vielä aamulla kuulunut pilipomia. Lapsi ei halunnut puhua joulupukille, joten kiersimme pukin. Löysimme etsimämme lahjat ja hieman enemmänkin. Olimme tehokkaita, tunnissa oli ostokset tehty. Palasimme kotiin, paketoimme muutaman lahjan, kuuntelimme Kate ja Anna McGarriglen joululevyä ja olimme toisiimme ja aamupäiväämme hyvin tyytyväisiä.
04.11.2006 - 13:47
Tällä viikolla olen
 27.10.2006 - 18:45
 Valokuvaaminen tuntuu muokkaavan katsomista. Nykyisin näen pyörämatkoilla ja omalla kotipihalla kaikkea sellaista mihin en ennen niin tullut kiinnittäneeksi huomiota. Katson maisemia ja kasveja eri tavoin, syksyisten lehtien puna ja oranssi näyttävät hehkuvammilta, kukkapenkistä löytyy pieniä ihmeitä, omituisia kuvioita ja luonnon taideteoksia. Katselen lähempää, tarkemmin kuin ennen. Läheltä katsottuna luonto näyttää erilaiselta. Pisara kukassa, lehden hehkuva väri. Alan ymmärtää niitä japanilaisia ja kiinalaisia maalareita, jotka muinoin maalasivat samaa kukkaa uudestaan ja uudestaan, etsivät täydellistä siveltimen vetoa. En tavoittele täydellistä kuvaa – sellaista ei taida olla. Onnistuneessa kuvassa on tavoitetta kylliksi.  12.10.2006 - 21:52
Olen ollut etätöissä. Olen istunut koko päivän epämukavalla tuolilla tietokoneen ääressä koura hiiren ympärille käpertyneenä. Etätöissä on puolensa. Voi notkua koko päivän retkukuteissa ja villasukissa, tukka pesemättä ja meikittömänä. Ei tarvitse olla sosiaalinen eikä vastata työpuheluihin kuin kerran pari. Voi kuunnella työntekoon sopivaa musiikkia oman mielen mukaan ja katsoa ruokatauolla Frendejä. Voi mutista puoliääneen. Töitä tulee tehtyä intensiivisesti yli työajan pituuden.
On sillä toinenkin puolensa. Etätöissä pitää tiukkaa kirjaa työajasta ja kahvi- ja ruokatauotkin tulee vietettyä omalla ajalla. Työpaikan sosiaaliset ympyrät eivät kevennä tunnelmaa eivätkä uusimmat työasiat ja tuoreimmat juorut kantaudu välittömästi omiin korviin. Työn ja vapaa-ajan raja hämärtyy. Olen myös sietämättömän äkäinen, en siedä keskeytyksiä ja ajatuksen katkeamista. Silti pidän etätöistä, sen tuomasta vaihtelusta arkipuurtamiseen ja mahdollisuuteen keskittyä intensiivisesti keskeneräiseen työhön. Pitäisi vain muistaa venytellä ja antaa pään levätä välillä. 05.10.2006 - 22:05
Kun dead linet iskevät lekalla varpaille, aamun ohjelmaan tulee ylimääräisiä kilometrejä ja lisähikikarpaloita, tavarat eivät ole siellä missä luulee niiden olevan, töissä vasemmalta ja oikealta korvalta kysytään eri asioita samaan aikaan, kotimatkalla sade valuu niskaan ja laukkuun, tiskipöydän täyttävät tyhjät maitotölkit ja pesemättömät astiat, kahvisuodatin lilluu kattilan liotusvedessä, ei ole muuta mahdollisuutta kuin heittää hetkeksi vapaalle. Pizza, colajuoma, suklaa ja Frendit. Sitten jaksaa taas. 02.10.2006 - 22:53
Tänään on Blogilistalle ilmoitettu kulttuuriin ja ajatuksiin keskittyvä yhteisblogi NONO, jota olen ollut perustamassa yhdessä Marian, Valpurin ja Luken kanssa. NONOssa julkaistaan teemakirjoitussarjoja ja monenmoisia kultttuuriin liittyviä kirjoituksia. Ensimmäinen teema on seitsemän kuolemansyntiä ja sarjan ensimmäinen ylpeyttä käsittelevä kirjoitus julkaistaan maanantaina 9.10.
NONOon voivat kulttuurista kiinnostuneet osallistua omilla kirjoituksillaan. Käykääpä tutustumassa!  Kuvan lähde: Beatus Pierpont/ Wikimedia Commons 27.09.2006 - 22:40
Edellisessä kirjoituksessani kirjaamani keski-ikäisyyden merkkien tarkkailu alkoi käsilaukusta. Sain lahjaksi lyhythihnaisen käsilaukun enkä voinutkaan tapani mukaan roikottaa sitä olkapäällä. Sitten näin kuvajaiseni bussipysäkin lasiseinässä laukku kyynärvarressa killuen ja tajusin näyttäväni äidiltäni. Jos alkaa muistuttaa keski-iän ohittanutta äitiään, tulee mieleen kaikkea kummaa. Kuten esimerkiksi mitä keski-ikäisyys tuntuu.
Oikeasti en tiedä miltä keski-ikäisenä olemisen kuuluisi tuntua. Vielä teininä kaikki aikuiset olivat minusta samaa kastia. Ne, joilla oli lapsia tai olivat reilusti yli kaksikymppisiä, olivat minusta aikuisia. Toiset ehkä vanhempia kuin toiset, mutta kaikki he kuuluivat salaperäiseen ja kaikkivoimaiseen aikuisten sakkiin. Vanhemmilla aikuisilla naisilla oli tiukka permanentti, toisilla jopa jakkupuku eikä niistä kukaan hävennyt pukeutua suhisevaan tuulipukuun. Jaottelin ihmiset lapsiin, nuoriin, aikuisiin ja vanhuksiin. Sama jaotus taitaa pyöriä mielessäni edelleen eikä keski-ikäisyys niin luontevasti istu siihen mukaan. Tiedän kyllä miltä keski-ikäisyys noin yleisesti näyttää. Ryppyjä tulee yhä nopeampaa tahtia, leukapielet veltostuvat, keho rapistuu, valvominen rasittaa enemmän kuin ennen, askel lyhenee, hiukset ohenevat ja harmaantuvat. Toisilla aiemmin, toisilla myöhemmin. Itsestään selviä ulkoisia merkkejä, kaikille tuttuja. Mutta mitä siellä keski-ikäisyyden kuoren sisällä on, millainen ihminen siellä asustaa? Siihen ihmiseen ei enää voikaan iskeä keski-ikäisyys-leimoja, siellä asustaa yksilö. Yksilö, jossa kaikki iät ovat jollain tavalla mukana, limittäin, lomittain, piilossa ja näkyvissä, esiin pulpahdellen ja välillä unhoon painuen. Näkökulmasta riippuen se on lohdullista tai rasittavaa. En ollut ajatellut kriteereitäni meemiksi, mutta niinpä vain jotkut nappasivat sen omien pohdintojensa alustaksi. Onkin kiinnostavaa lukea miten muut keski-ikäisyyttä luonnehtivat. Tekisikö joku vaihtoehtoisen listan? Muutama kirjoittaja ja kommentoija ei tiennyt Van Morrisonia (Miehen mukaan onnekseen). Nuorena tiesin Morrisonin nimeltä, mutta en ollut kiinnostunut hänen musiikistaan. Vähitellen miehen yrmy laulutapa ja musiikki on alkanut viehättää. Ehkä Morrisonin musiikki sopiikin paremmin aikuiselle naiselle, joka ei jaksa poikabändejä eikä siirappia. Karhean omaperäisessä äänessä on jotain kovin aidon tuntuista. Hyvässä vedossa Van Morrison on esimerkiksi esittäessään irlantilaisbändi Chieftainsin kanssa kappaletta Star of the County Down levyltä Irish Heartbeat (1988). 24.09.2006 - 19:12
23.09.2006 - 22:10
Varhain aamulla kotipihassa oli lauantairauha, muutama lintu lauleli ja tirskutti puissa, aurinko paistoi ja sai puiden latvat säteilemään. Hetken aamu oli yksin minun. Olin tyyneyden kuplassa, jota ympäröi moottorien surina ja tien pintaa nielevien renkaiden kohina. Vasta hiekan rahina polkupyörän alla häivytti liikenteen huminan. Tuuli nukkui yhä, hiljaisuutta ei rikkonut edes puiden havina. Ohiajavan polkupyörän suhina oli erilaista, sujahtavampaa kuin oman pyörän mietteliäs natina. Tienvarren vaahterat olivat kaikki erivärisiä, toiset keltaisia, toisissa syvänvihreyden keskeltä pilkahti tummapunaista.
Päivän mittaan ihmisten sanat olivat leppeitä, hymyt sirittäviä. Pikkulapset sirkuttivat, kahvikeitin porisi, kynät raapustivat, näppäimistö naputti. Myöhemmin tyynen iltapäivän täytti kirkonkellojen alakuloinen kumahtelu. Hymyt ovesta purkautuvien ihmisten kasvoilla ja punainen juhlapuku viittasivat häihin. Olisin kaivannut onnelliseen juhlaan iloisempaa helähtelyä. Tämän lauantain äänet ovat olleet levollisia, lempeitä. 16.09.2006 - 13:46
"Staying back in your memory Are the movies in the past How you moved is all it takes To sing a song of when I loved Prettiest Star" (David Bowie) 14.09.2006 - 12:42
Torstaiblogeissa on tällä viikolla aiheena muisto, muistaminen. Runotorstaissa aihetta lähestytään Mamban Valokuvia-kappaleen viimeisen säkeen avulla: "kuvat kaikki katsoin näin/ niiden valtaan jäin/ elin uudelleen ne hetket sisälläin/ kunnes tyhjän sivun vain/ eteeni mä sain/ suljin kansion ja istuin hiljaa vain". Hallattaren, Rita Mentorin, Tavallisen ja Mediksen runot saivat minut miettimään muiston olemusta.
Hallattaren runo kuvaa hyvin joidenkin muistojen epämääräisyyttä. Vastakohtana selkeille muistoille ne ovat häilyviä, niistä ei saa otetta, niitä ei osaa sijoittaa mihinkään. Niistä välittyy vain tunnelma: lämpö, epämukavuus, ilo tai jokin pakeneva, määrittelemätön tunne. Muistan ja samalla en muista. Luulen, että meillä kaikilla on tällaisia muistoja – vai voiko niitä edes kutsua muistoiksi? Tunnelmahan on voinut tulla elokuvasta, kirjallisuudesta, näytelmästä, toisen kertomasta. Tästä välillisesti koetusta on syntynyt tunnetila, joka mielessä muuntuu muistoksi. Ovatko kaikki muistot omiamme? Muistamme lapsuuden tapahtumia, mutta muistammeko ne aina itse vai vain toisen kertomien kautta? Muisto, kokemusmuisto, tunne-, kosketus-, haju-, makumuisto. Tunnelmamuisto? Rita Mentor puolestaan kirjoittaa "Älä varastoi pahoja muistoja -- Vanhuuden muistot tehdään jo nyt". Ymmärrän Ritan pointin, ei kannata piehtaroida pahoissa asioissa, antaa negatiivisuudelle valtaa. Kannattaa kerätä vanhuuden iloksi hyviä muistoja. Mutta voimmeko sivuuttaa surulliset ja pahat asiat, voimmeko olla muistamatta? Ja ylipäätään, voimmeko valita muistojamme? Kuinka usein ajattelemme "tätä iltaa en koskaan unohda"? Mitä muistamme illasta vuosien kuluttua? Tunnelman, tapahtumat, sanat, mitään? Tavallisen runo on tarkka muistojen lista ukista. Hyvin yksityinen ja samalla yleispätevä. Runo sai minut itkemään, ehkä siksi, että oma vaarini kuoli ollessani neljävuotias. Minulla on hänestä yksi melko selkeä muisto ja yksi epämääräinen. Mediksen herkkä runo on suorassa vuoropuhelussa runoon liitetyn kuvan kanssa, mutta samalla se puhuu muistojen puuttumisesta yleisesti. Joskus eri syistä muistoja ei voi olla, mitään muistettavaa ei synny, vaikka niin haluaisikin. Runotorstaissa kannattaa tälläkin viikolla piipahdella. Näiden neljän ajatuksia herättäneen tekstin ohella sieltä löytyy lisää kiinnostavia runoja – ja muistoja. 10.09.2006 - 11:37
Juuri nyt en kestä möykkää melua meteliä kahdettakymmenettäseitsemättä kertaa peräkkäin soivaa elokuvaballadia viisubiisiä kraftwerkiä viihdejazzia ulinaa huutoa paukkuvia ovia mellakkapoliisina oloa ajatuksen keskeytymistä riitaa vaatimuksia kasaantuvia töitä kokousvalmisteluja parkua pulinaa säkätystä.
Rauhaa ja hiljaisuutta, kiitos. 09.09.2006 - 17:44
Tänään olen
Vihdoinkin turkestaninmaksaruoho kukkii.   05.09.2006 - 22:57
Ilmassa on jo häivä syksyn viileyttä, vaikka kesä kurkkii vielä olan takaa. Työmatkaa siivittää heinäsirkkojen siritys, pietaryrtti kukkii keltaista loistoa, jättipalsamien ja takiaisten violetinpuna täplittää teiden varsia. Hiekka rahisee pyörien alla eikä lehtipuiden havinasta vielä erotu putoavien lehtien ääni. Puutarhoista leijuu omenoiden tuoksu. Iltaisin puiden taakse laskeva aurinko lähettää kultaisen silmäniskun lätäkön kautta, katot, savupiiput ja ikkunat hehkuvat oranssia. Iltavalo hopeoi hiekkatien, metsässä puiden alla häivähtää syvenevää syksyn hämäryyttä. Kuusien vihreys on tummempaa, koivujen rungoissa vaalea hehku.
Syksy kasaa kalenteriin kellonaikoja. Tapaamisia, kokouksia, luettavia kirjoja, mielipiteitä, kirjoittamista, kiirettä. Syksy vaatii siirtymään kesälevosta ahkeruuteen. Totuttautumaan aikatauluihin, muistamaan päivämääriä ja viikonpäiviä, heräämään aikaisin. Kulmien väliin rypistyy keskittynyt juonne. Kaikki ei voi olla pelkkää aikataulua. Työmatkalla pysähdyn kuvaamaan tien yli hitaasti vaeltavia etanoita ja pietaryrtin kukkaa. 03.09.2006 - 14:40
Pieni kuva-arvoitus: Minkä hyötykasvin kukista on kyse? Vihjeenä voin sanoa, että kukat ovat melko pieniä.
  28.08.2006 - 09:43
Aakkoset ovat innostaneet muitakin. Erilaisia aakkosrunoja, -tarinoita ja -ajatuksia voi lukea esimerkiksi seuraavista blogeista:
Hätiköityjä päätelmiä Kirjoittaminen on meditaatiota Kuvamerkintöjä Puujalka Rita Mentor ja lisää Ritan aakkosia Sanojen reunoilla saranat Sikuri I I SusuPetalin aapinen Tuuli sadetta lietsoo viidenkympinvuodatusblogini ************************************************************************************** Tiesittekö muuten, että brittilehmien ammumisessa on alueellisia eroja? Onkohan Suomessa havaittavissa samaa? Vaikuttavatkohan länsi- ja itämurteiden erot lehmienkin kommunikoinnissa? Onko suomenkarjan muu eri kuin ayrshiren muu? 20.08.2006 - 09:31
Jos Jackson Pollockin taide miellyttää ja elokuvakin on nähty, voi kokeilla oman pollockin tekemistä tämän Karrilta löytämäni linkin kautta.
Hiirikäsi rennoksi ja taiteilemaan! 17.08.2006 - 10:24
SusuPetal oli käynyt kuvaamassa Kirstin kukkapenkissä kasvatetun takiaisen. Lupailin rinnalle marjapuskissamme viihtyvän takiaisen kuvaa, mutta se ei oikein suostunut kuvattavaksi. Tässä sen sijaan pyöräilyretkillä kuvattuja makrotakiaisia.
    15.08.2006 - 16:46
 Sateet ovat tänä kesänä olleet niin harvinaisia, että pienen kuuron jälkeen oli lähdettavä ihailemaan lehdille jääneitä pisaroita.  Myös Turkestanin maksaruoho nautti virvoittavasta sateesta.   09.08.2006 - 18:45
Maria ja Saana haastoivat minut tähän vinhasti kiertävään kirjallisuuskiertikseen. Kiinnostavia ja vaikeita kysymyksiä. 08.08.2006 - 16:02
Vartavasten-blogin Antti lupasi oman kertomuksen uusille tilaajilleen. Oli niin hieno tarjous, ettei sitä voinut vastustaa. Tuille omistetun tarinan – hyvin jännittävän, jossa on yllätyksellinen loppu – Antti julkaisi tänään. Suurkiitos! Käykääpä lukemassa.
02.08.2006 - 12:43
Tiedätkö jonkin julkisen paikan, josta puuttuu jotain oleellista? Esimerkiksi taideteos? Haastan sinut Taidetta tähän! –kuva/sana -kiertikseen pohtimaan mihin julkiseen tilaan sijoittaisit taideteoksen. Voit myös miettiä millainen taide parhaiten valitsemaasi paikkaan sopisi.
Minä haluan taidetta tähän:  Alikulkusiltojen ankeat betoniseinät suorastaan huutavat taidetta pintaansa. Ei mitään tagituherruksia ja epämääräisiä raapustuksia, vaan kunnon näkemyksellistä graffititaidetta. Ammatti- ja harrastajataiteilijoita on niin paljon, että heidän avullaan jokainen alikulkusilta saataisiin persoonallisesti erilaiseksi. Sopivia aiheita olisivat esimerkiksi maalaukset tai valokuvat ympäröivän paikan historiasta, abstraktitaide, naivistiset maalaukset, runot, vaihtuvat iskulauseet, muotokuvat jne. Uskoisin graffititaiteilijoilta näkemystä löytyvän. ********************************************************************************************** Lisäyksiä
28.07.2006 - 20:36
Mössö on epämääräisen näköistä lähes sosemaista ruokaa, jonka ainesosia ei näe päälle päin kovin helposti. Tiedän mistä puhun, koska kokkaukseni näyttävät usein mössöltä. Ainakin miehen mielestä. Ensimmäinen hänelle tekemäni ateria kirvoitti kommentin ”Where’s the beef”, vaikkei mies pihvejä syökään. Mies siirtyikin pikaisesti takaisin voileipiin. Vuosien kuluessa mies on tosin alkanut syödä mössöä napisematta ymmärrettyään, ettei parempaakaan ole aina tarjolla. Hänestä on myös kehittynyt ihan kohtuullinen mössömaisteri itsestäänkin.
Aloin miettiä mössön olemusta luettuani Kirstin kasvisravintolakokemuksista. Omien kokkausteni vuoksi en pidä mössöä vauvojen ja vanhusten ruokana, mutta tiedän erinäisiä rajoituksia tämän helppotekoisen ruuan nauttimiselle.
Ravintoloissa olen muuten huomannut erään sukupuoleen liittyvän ennakkoasenteen. En ole tainnut käydä monessakaan ravintolassa, jossa miehen ja minun annokset tuotaisiin oikeille tilaajille. Tilaamani pihvi asetetaan yleensä miehen eteen ja miehen ruuat tarjoillaan minulle, mies kun suosii naisellisempaa ruokaa. Tarjoilijat eivät tätä hoksaa, vaikka olisin itse sanellut tilaukseni. Omituinen juttu, jota en vuosien varrella ole oppinut ymmärtämään. Mutta mössö. Mössö on kotiruokaa, sitä osaa lähes jokainen valmistaa ja parasta on se, että mikä tahansa ruoka muuttuu taitavissa käsissä mössöksi. Mutta ravintolaruokaa se ei ole. Ei edes kasvisravintolan. Ja lopuksi Tuiman taattu mössö -resepti: Kuullota pilkottuja sipuleita ja porkkanoita öljyssä. Jos haluat ehdottoman ohittamatonta mössömäisyyttä, lisää mukaan kesäkurpitsapaloja. Herkkusienet sopivat myös, samoin suikaloitu kaali (kaali ja herkkusienet eivät välttämättä sovi samaan mössöön). Lisää tomaattimurskaa, hyllyltä löytyviä mausteita (pippurit, basilika ja oregano sopivat erityisen hyvin; jokerina käytän sipulijauhetta) sekä valkosipulia. Tomaattimurskan sijasta voi käyttää tuoreita ja kaltattuja tomaatteja, valmista tomaattikastiketta tai kaikkia yhdessä. Hauduta miedolla lämmöllä, mitä kauemmin haudutat, sitä vähemmän al dente porkkanat ovat ja sitä mössömäisemmäksi ruoka muuttuu. Nautitaan sellaisenaan tai pastan tai riisin kanssa, annoksensa päälle voi raastaa juustoa tai sekoittaa mukaan lusikallisen smetanaa tai ranskankermaa. Tähteeksi jäänyt mössö maistuu kylmänä ruisleivän päällä. 17.07.2006 - 19:30
Jäin blogitauolle ja tein kapinan.
Moni kysyi kommenteissa mitä vastaan olin kapinoimassa. Mitä vastaan voi kapinoida? Olosuhteita, kohtaloa, muita ihmisiä. Näitäkin vastaan olen kapinoinut, mutta eniten kuitenkin itseäni. Siitähän kapinoissa joskus on kyse. Ei kaikesta voi syyttää olosuhteita ja muita ihmisiä, ei edes kohtaloa. On asioita, joita en voi muuttaa, niiden kanssa on vain elettävä ja opeteltava hyväksymään ne. On asioita, joihin voin vaikuttaa. Niitä voin muuttaa, joitakin nopeasti ja äänekkäästi, toisia hitaammin ja vaimeammin. Arkikapinointi voi olla äkkinäistä tai hiljaista, hitaammin muutokseen tähtäävää. Olen kapinoinut arjen keskellä äkäisesti ja tiukasti. Olen ollut yksinäinen kapinakenraali. Olen komentanut, vaatinut, perustellut ja neuvotellut. Olen kapinoinut myös hiljaa, salaisemmin. Keski-iän kriisi heiluttaa peiliä edessäni ja pakottaa katsomaan takaisin heijastuvaa kuvaa suoraan ja väistelemättä. En pidä kaikesta näkemästäni, mutta en voi syyttää peiliä vinoksi. Ja sehän niin katkeraa onkin. Jotain hyvääkin kuvasta löytyy, mutta en näe sitä vielä selvästi, se piilottelee reunoilla. Toivoisin sen astuvan rohkeasti etualalle. Ehkä hiljainen kapinani auttaa piilossa olevaa esille, tuo harmaan rinnalle muita värejä. Kovin iloista kapinaa tämä ei ole, mutta ehkä tulos on sitä mukavampi. Kapina jatkuu. 08.07.2006 - 18:20
Luen Hilja Valtosen romaaneja vaahteran varjossa pionin ja malvan vieressä helteen hellittämättä hiostaessa otsaa ja selkää.
Ajatus vaeltaa mummolaan, hiljaiselle kylätielle, mansikkaheinään, pilvipoutaan, hiekkatien rahinaan, aamuyön viileyteen ja hiljaisuuteen. Heinäpellon hikisyyteen, haravan nirhaamiin rakkoihin ja ladossa poljettaviin heiniin. Heinäseipään varjossa nautittuihin voileipiin ja kyläjuoruihin. Marjamehun laimeaan makuun. Lehmien märehdintään ja karjakeittiön viileyteen. Sulatan äidin leipomia korvapuusteja, kaadan lasiin maitoa ja muistan mummolan sokerikorput, viilin ja talkkunan. Mummon esiliinan ja riisipuuron. Koivujen suhina, juolavehnä perunapellolla, sireenin ja poppelin tuoksut, orvokit ja lumipallopensaat. Kyläläisiä oven pielessä halkolaatikolla, pihaan suhahtavia sukulaisia, kovaa puhetta, hiljaista huumoria, kavereita kioskin kulmalla, naurua, kompia, juttuja. Salaisia katseita ja sydänsuruja. Nuoruus. 28.06.2006 - 15:01
Olen ollut viime aikoina tavallista ärtyneempi. Syynä on ikävä tenniskyynärpää, joka estää työssäkäynnin, kirjoittamisen, siivoamisen ja lomailun. En pelaa tennistä enkä golfia, mutta työ ja harrastukset rasittavat käsiä. Minun pitäisi olla nyt kesälomalla, mutta enpä olekaan. Olen sairaslomalla käsi lastassa, istun sohvalla ja murjotan. Olen ravannut lääkäreillä hakemassa sairaslomaa ja kuunnellut ristiriitaisia ohjeita. Ensimmäinen ei meinannut antaa sairaslomaa, sain urakalla vakuuttaa, että minunkin työssäni tarvitaan kahta kättä. Toinen käski venytellä, kolmas kielsi sen ehdottomasti. Mitä järkeä oikeastaan onkaan venytellä tuskanhiki otsalla ja kivusta pahoinvoivana, kysyn vaan. En jaksa edes huvittua siitä, että kävelykin sattuu käteen. Polkupyöräonnettomuutensa takia myös mies on hieman käsipuoli, joten kaaos keittiössä ja pyykkikaapin liepeillä kasvaa. On muuten mielenkiintoista ripustaa pyykkiä kuivumaan yhdellä kädellä, kun kipeä tassu voi vain hieman kompata. Teen siis hommia pääasiassa yhdellä kädellä. Blogitaukoa tulee pidettyä pakosta. Naputtelu yhdellä kädellä sujuu mutta rasittaen tervettä kättä, joka onkin alkanut lähetellä ikävän puoleisia terveisiä. Runotorstaita sentään olen jonkun verran pystynyt moderoimaan.
Mitä hyvää asiasta löytäisi? Tulee luettua paljon kirjoja, katsottua rästiin jääneitä elokuvia ja hurjistuttua jalkapallopelien vuoksi. Tuo jälkimmäinen ei ehkä ole niin positiivinen juttu, mutta minkäs sille voi, kun inhoan pelaajien filmaamista, nilkoille potkimista, reisien telomista, vastustajan tahallista vahingoittamista, vääriltä näyttäviä tuomaripäätöksiä, joidenkin joukkueiden pelityyliä, omien suosikkien tippumista, omaan verkkoon tehtyjä maaleja ja niiden hyväksymistä, videotarkastusten välttämistä, selostajan jatkuvaa kommentointia alisuorittajista silloin kun joukkue oikeasti pelaa hyvin, sanoja historiallinen ja legendaarinen. Tosin noita sanoja inhoan muissakin yhteyksissä, eiköhän olisi jo aika keksiä uudet muotisanat. Kaikesta huolimatta jalkapallo on hieno laji, minä vain suhtaudun siihen tunteella ainakin suosikkieni kohdalla. Olenkin perheen äänekkäin kannattaja, huudan maaleille ja tuhahtelen suurieleisesti. Hieman hiljaisempaa eläytymistä on toivottu. Nyt palaan kirjojen pariin, yritän murjottaa ja ärtyillä vähemmän. 23.06.2006 - 17:05
Kesä Aukaisen pihlajaportin, sujahdan, pujahdan sisään. Ruoho on pitkää. Laulelen vähän. Laulelen vähän teen mansikkaheinää ei ole kattoa ei ole seinää kesääni elän teen mansikkaheinää. Liisa Karakorpi (Pieni aarreaitta III. Runoaitta. 1993: 483.) Kaunista juhannusta ja rentouttavaa lomaa!
23.06.2006 - 10:18
Poimin Sahramilta lupaukseni mukaan Look-alike -meemin. Kauan sitten ystäväni sanoi minun muistuttavan Mari Rantasilaa. Se oli minusta yllättävää, meissä ei ole minusta mitään samaa. Olin kuitenkin niin otettu, että asia on jäänyt mieleen. 20.06.2006 - 17:58
04.06.2006 - 16:00
Kirjoitin Rita Mentorin kommentteihin:
Opettaminen on taitolaji, joitakin opettamis- ja innoittamistapoja ei voi oppia, ne tulevat luonnostaan. Määrätyntyyppinen kyky innostaa, intuitiivinen ymmärrys siitä, mikä asiat tuottaa pohjimmiltaan opiskelijoille vaikeuksia, aito kannustaminen. Opettajanhan pitää olla kiinnostunut myös oppilaistaan eikä vain opettamastaan aineesta. Rita poimi kommentista sanan aito. Ritan huomautuksen jälkeen aloin miettiä mitä sillä tarkoitan. Voisiko kannustaminen olla epäaitoakin? Epäaito kannustaminen kuulostaa oudolta. Voiko kannustaminen olla löysää, pakon sanelemaa? Huomaako oppilas, milloin opettaja tosiasiassa tarkoittaa sanomaansa? Onko paras kannustus opettajan oma esimerkki, elävä kiinnostus omaan aineeseensa ja alaansa? Olen usein käyttänyt hyvän kannustamisen esimerkkinä muinoista autokoulun opettajaani, joka oli hyvä pedagogi. Sellainen rauhallinen tavallisen oloinen suomalainen mies niin kuin autokoulun opettajat ainakin ennen olivat. Erään surkeasti menneen ajotunnin jälkeen hän autokoulun eteen pysäköidyssä autossa luetteli kaikki päivän tössini hyvin rauhallisesti ja asiallisesti. Lause lauseelta hartiani lysähtivät alemmaksi ja olin jo itkua vääntäen hakkaamassa päätäni rattiin ja sanomassa irti koko koulutuksen. Viimeiseksi kommentiksi hän sanoi. "Mutta siinä yhdessä kohdassa vaihdoit hyvin." Siis, koko tunnin aikana olin tehnyt vain yhden pienen asian oikein. Olin vaihtanut asiallisesti vaihdetta. Mutta hän etsi katastrofaalisesta tunnista sen ainoan onnistumisen ja antoi sen viimeiseksi palautteeksi. Kun nousin autosta minua jo hieman hymyilytti – niin tuo pieni onnistuminen kuin saamani esimerkki syvästä kannustuksesta. Nyt vuosia myöhemmin en muista niitä virheitä, mutta saamani positiivisen palautteen kylläkin. Aito kannustus on minusta esimerkiksi juuri tätä. Etsitään virheviidakosta ja epäonnistumisten keskeltä se ainut onnistuminen ja hyvä asia ja kiitetään siitä. 01.06.2006 - 22:36
Maurelita haastoi minut samplauskiertikseen: "Kokoa pieni tarina vähintään kolmesta seuraamastasi blogista, ottamalla virke kustakin vähintään ja yksi haastajan blogista ja haasta jokainen lainaamasi blogaaja, paitsi haastajasi." Osallistun hieman soveltaen, en lainannut kokonaisia virkkeitä vaan osia:
Sääkeiju ei vieläkään suosi meitä, ukkonen roiski niin että kalliot jytisivät. On suurempia kuvia, häikäisevämpiä, huikeita. Paluumatkalla näin ensimmäiset kielot. Myös Äijä ja Silja Orvokki haastoivat tähän kiertiksen, joten tässä toinen tarina: Huomenna pitäisi tulla tarjous. Tuli mieleen että pitäiskö kasvattaa takatukka. Se on helevetin helppoa. Ajattelin myös ryhtyä kommentoimaan paikallispolitiikkaa. Sieltä sitten ilmaantuikin kaksi lipevää paikallista bisnes-nuorukaista, joilta sain arvokkaita vinkkejä jatkoa varten. Pörinässä oli kuultavissa talven jälkeistä innostuneisuutta. Ei tätä voi uskoa todeksi. Lisäys 2.6.: Kun Petrakin minua lainasi, niin jatkan samplauslinjalla. On tämä sen verran hauskaa. Nyt en haasta ketään. Pidimme pienen naurujoogahetken. Ehkä tästä syystä ei oikein tiedä miten suhtautua kevyeen flirttiin. Ehkä myös joskus mietin, millä ihmeen kriteereillä sitä ihmiset parinsa valitsevat, mutta itsepä valitsevat. Rakkauden roihutessa muutetaan saman katon alle. Olemme nimittäin kovasti tunteellisia.
27.05.2006 - 14:31
Blogiini johtaneet hakulauseet herättävät minussa usein ihmetystä: "Mitä informaatiota tiedonhakija kuvittelee asiasta löytävänsä juuri tältä blogilta?" No ei oikeasti tietenkään mitään, hakukone vain on poiminut teksteistä ja kommenteista hakuun soveltuvia sanoja. Toistuvat hakulauseet ovat saaneet pohtimaan: "Mitä vastaisin, jos joku oikeasti kysyisi näitä minulta?" Jotta vierailu blogillani ei olisi turhaa, niin tässä vastausvaihtoehtoja muutamiin toistuviin hakulauseisiin (tosin osaan niistä vastaus on löydettävissä joissain aiemmissa kirjoituksissani):
1. Jeanin elämää Jeanin elämää –sarjakuvasarjaa tekevät yhdessä ranskalaiset Philippe Dupuy ja Charles Berberian. Heistä löytyy tietoa suomeksi WSOY:n Kirjailijagalleriasta ja ranskaksi kaksikon omilta Dupuy-Berberian -kotisivuilta. 2. Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo -romaanin päähenkilöt Romaanin päähenkilöt ovat Elizabet Bennet ja Mr Darcy. Romaanin englanninkielinen hyperteksti löytyy täältä. 3. Näkemiin vaan, muru TV-sarjan englanninkielisiä kotisivuja ovat esimerkiksi BBC:n (Drama On TV) Auf Wiedersehen Pet sekä The Original Auf Wiedersehen Pet. Homepage. 4. Iloinen aina sanat Egotripin Iloinen aina -sanoitus löytyy Egotripin kotisivuilta Musiikki-linkin pudotusvalikosta kohdasta Sanoitukset. Kappale on levyllä Vielä koittaa uusi aika. 5. Hollannin jääkiekkojoukkue Hollannin jääkiekkoliiga on Wikipedian mukaan nimeltään Koninklijke Nederlandse Hockey Bond. Sivulta ijshockey.com löytyy paljon tietoa hollantilaisesta jääkiekosta. Myös sivulta nederlandske ijshockey bond voi etsiä joukkuetietoja. Sivut ovat hollanninkielisiä. Tämän vuoden Hollanin mestari näyttäisi olevan Nijmegen Emperors.  Kuva ijshockeyfoto.comista. 6. Rocco ja hänen veljensä Luchino Viscontin elokuvasta Rocco e i suoi fratelli (1960) löytää tietoa suomeksi Elokuva-arkiston Visconti-sivulta, englanniksi IMDb:sta ja italiaksi luchinovisconti.netistä. 7. Hiusten harmaantuminen Tieteen kuvalehdessä on on pieni artikkeli hiusten harmaantumisesta. 8. Vanhojen naisten runoja Miten määritellään vanha? Onko kyse iäkkäistä kirjailijoista vai vanhoja naisia käsittelevistä runoista? Iäkkäitä naisrunoilijoita ovat esimerkiksi Aila Meriluoto, Eeva Kilpi, Sirkka Selja ja Eeva Heilala. Runoihin voi tutustua lukemalla kirjailijoiden myöhäistuotantoa. Esitelmäntekijöiden on tärkeää tietää: Myös netistä lainattuihin teksteihin on viitattava asianmukaisesti. Ohjeita viittamiseen löytyy verkosta esimerkiksi täältä: Viittaaminen digitaalisiin lähteisiin. Toisen tekstin suorasanainen omiminen osaksi omaa esitelmää tai muuta kirjoitusta ilman viittausta alkuperäiseen tekstiin on varkaus. 24.05.2006 - 11:28
Maria oli ripeä ja polkaisi suunnittelemamme Runotorstain sekä ideoimansa Valokuvatorstain käyntiin eilen. Osallistumissäännöt ovat molemmissa samankaltaiset.
Tänään on julkaistu ensimmäinen aihe, joka molemmissa blogeissa on tällä viikolla sama eli uudistuminen, uusi. Tervetuloa vierailulle runojen ja valokuvien pariin! Ensimmäiset aiheeseen liittyvät runot ja valokuva (kuvaaja Liisa) on jo julkaistu. 19.05.2006 - 23:18
 Kuva täältä. Kuvaa klikkaamalla näet maalauksen suuremmassa koossa. Tänään olen katsellut paljon vanhaa lempitauluani Pierre-Auguste Renoirin Le Moulin de la Galette (tai Le bal au Moulin de la galette; 1876). Kauan sitten katselin sitä sinitarralla seinään kiinnitetystä postikortista, myöhemmin pienestä julisteesta ja työkaverilta saamani T-paidan rinnuksesta. Nyt ihailen sitä näyttöpäätteeltä. Edelleen maalauksen lämpimät ja rauhalliset värit, tanssin liike, henkilöiden ilmeet ja asennot sekä valon leikki tekevät minuun vaikutuksen. En tiedä tarkkaan mikä maalauksessa alunperin on kiinnittänyt huomioni. Suhtaudun maalaustaiteeseen samaan tapaan kuin runouteen, miellyttämisen syyn pohtiminen ei ole niin tärkeää kuin se, että jokin koskettaa tai tekee vaikutuksen. 14.05.2006 - 22:30
11.05.2006 - 18:52
Mediaopella on hauska kuvatilauskamppanja: häneltä voi tilata kesään ja Rovaniemeen liittyvän kuvan. Tilasin kuvan rovaniemeläisestä kirjastosta. Eilen Kirjan ja ruusun päivänä sain ihailla open blogilla Ounasrinteen kirjaston kuvaa.
 © mediaope Suurena lähikirjastojen ystävänä olin erittäin ilahtunut mediaopen kirjastovalinnasta. Kannatan kattavaa kirjastoverkkoa, jossa lähikirjastot tuovat kirjastopalvelut mahdollisimman monen lähettyville. Lähikirjastot ovat kirjastolaitoksen sielu, niistä alkaa monen elämänikäinen kirjastoasiakkuus. Lastenosaston pahvikirjojen kulmia aikansa järsittyään pikkutaapero kasvaessaan ja kirjojen pureskelusta luovuttuaan siirtyy kuvakirjojen, satujen ja helppolukuisten kautta tietokirjoihin sekä lasten- ja nuortenromaaneihin – fantasiaa, jännitystä, huumoria, kummituksia, seikkailuja, aikuistumisen vaikeutta, ekaa kertaa, humalaa, ongelmia, selviytymistä, ystävyyttä! Kun lastenosasto on koluttu siirrytään aikuistenosastolle, myöhemmin opiskelut vievät opiskelijakirjastoihin, yliopisto- ja erikoiskirjastoihin. Vanhana ei välttämättä jaksa matkustaa busseilla hakemaan viikottaista kirjasaalista kaukana olevasta kirjastosta. Lähikirjasto palvelee lähes kulman takana ja siellä voi lainauksen ohessa vaihtaa tärkeimmät kuulumisetkin. Lähikirjastossa opitaan käyttämään kirjastoa, pulahdetaan jo tenavana helposti ja turvallisesti tiedon maailmaan, pienellä kannustuksella lapsi oppii kysymään omatoimisesti neuvoa tutulta kirjastotädiltä tai –sedältä ja saattaa vielä saada vinkin uudesta kivasta kirjastakin. En vastusta suuria ja toimivia kirjastoja, mutta niiden toimintaa ei saa rahoittaa lopettamalla lähikirjastoja tai heikentämällä niiden toimintaa. Tämän päivän Helsingin Sanomien HS-kyselyn mukaan Helsingin kaupunginvaltuuston jäsenistä lähes viisikymmentä kannattaa suunnitteilla olevaa Helsingin kaupunginkirjaston keskustakirjastoa, neljätoista vastustaa. Keskustakirjasto on hyvä idea, Rautatieaseman kupeessa keskeisellä paikalla oleva Kirjasto 10 on osoittanut hankkeen tarpeellisuuden. Kannatettava idea siis, mutta vain, jos sitä ei rahoiteta lähikirjastojen kustannuksella. Tämän ovat ainakin puheissaan oivaltaneet monet valtuutetut. Suomeen mahtuu monenkokoisia erilaisia kirjastoja. Toivottavasti myös lähikirjastot pysyttelevät vakaasti kirjastokartalla. 07.05.2006 - 13:40
Poistin väliaikaisesti kommentointimahdollisuuden, koska olen saanut yli sata spammiviestiä ja niitä tulee koko ajan lisää. Kiristelen hampaitani ja poistan näitä englanninkielisiä häirikköjä.
************* Palautan kommentoinnin, katsotaan iskevätkö spammiviestit uudestaan. 06.05.2006 - 21:27
Naiset rakastavat vaatteita, naisista on ihanaa kierrellä vaatekaupoissa, naiset haluavat aina tyypittää uudet vaatepuodit ja naiset ovat jatkuvasti kiinnostuneita muodista. Olen omituinen nainen. Kyllä minä vaatteista pidän ja olen niistä kohtuullisen kiinnostunutkin, mutta en erityisemmin pidä vaatekaupoissa kiertelystä, uusiin vaatekauppoihin ajaudun siinä vaiheessa kun ne ovat kaupunkikuvaan vakiintuneita puoteja ja naistenlehtien muotisivujen yli yleensä harpon. Jos jään katselemaan niitä, minussa herää vastustamaton halu kirjoittaa kirpeitä yleisönosastokirjeitä lehden toimitukseen ja kyseenalaistaa muotitoimittajien naiskäsitys. Koska en osaa kirjoittaa älyllisen pisteliäästi, en kirjoita toimitukseen enkä selaile muotiliitteitä.
En pidä vaatteiden sovittelusta ja siksi ostan suurimman osan vaatteistani sovittamatta. Muistan jo lapsuudesta miten valitin ja ruikutin vaateostoksilla, mikään ei kelvannut eikä mitään ostettu. Kauppakierrokset olivat hermojaraastavia kokemuksia äidille ja tyttärelle. Seuraavana päivänä äitini yleensä palasi liikkeeseen ja osti nyrpistellen koettelemani vaatteen. Kotona minä olin sitten uuteen ostokseen täysin tyytyväinen. Nykyisin kun äitini ei enää osta vaatteitani, saan olla iloinen, että minulla ylipäänsä on sopivaa ja lähes asiallisen näköistä päällepantavaa. Kyllä minä haaveilen siitä, että minulla olisi vaatekaappi täynnä ihania toisiinsa sopivia ja sointuvia vaatteita, kenkähylly täynnä erilaisia vaatteisiin sopivia jalkineita ja asustehyllyillä mitä merkillisimpiä ja hassuimpia – mutta edelleen vaatteisiin sopivia – laukkuja ja huiveja. Saavuttaakseni haaveeni minun pitäisi alkaa nauttia shoppailemisesta, nimenomaan nauttia. Kun pääsen irralleni vaatekauppaan olen nopea teho-ostaja, ostan paljon kerralla, koska sitten ei tarvitse vähään aikaan kaupoilla käydä. Ymmärrettävästi en välty virheostoksilta. Nauttimisen lisäksi pitäisi olla paljon rahaa, mukavat kengät, sopiva sää, hyvää seuraa, viihtyisiä kahviloita, varma maku ja vaatehuone. Olen omituinen nainen. En edes omista korkokenkiä. 04.05.2006 - 22:30
01.05.2006 - 12:44
 Kuva täältä. Kirjoituksen idea lainattu Silja Orvokilta. Kiitos! 30.04.2006 - 09:35
 Kuva täältä. - Hohoo-hi! hieho hohotti, takajalkansa taivaalle kohotti. Se nauroi uudelle keväälle ja pienelle ruohomättäälle. (Leena Erkkilä, Vallaton hieho (1. säkeistö), löytyy esimerkiksi kirjasta Pieni aarreaitta III) 25.04.2006 - 10:00
Tämä on sadas kirjoitukseni. Hämmentävä luku, kun alun perin mietin jaksanko kirjoittaa edes pari kuukautta. Ensimmäisessä kirjoituksessani listasin lukemattomia klassikoita. Olisi ollut hienoa, jos tässä sadannessa olisin voinut kertoa lukeneeni listaltani jonkun teoksen. Mutta lukemattomat ovat edelleen lukematta.
Sen sijaan kiitän teitä, hyvät lukijat ja kommentoijat! Kommenttejanne on ilo lukea ja tunnustan auliisti, että niiden vuoksi blogin pitäminen on osoittautunut erittäin mukavaksi. Kiitokseksi siitä tarjoan teille lempieläimelleni omistetun runon. Lehmä, se katsoo niin kuin geisha niityllä vihreissä verkkareissa. Ruohoa riittää: niityt ja haat! Ravista lehmää niin voitakin saat. Juice Leskinen, Lehmä. Räkä ja roiskis, 1992.  Kuva täältä. 19.04.2006 - 23:56
Sain sähköpostiini oheisen linkin. Kannattaa tutustua Lyhty ry:hyn ja pohtia adressin allekirjoittamista.
12.04.2006 - 23:58
Piipahdin vanhoissa häissä. YLE Teeman Minun televisioni –sarjassa näytettiin paloja Silvia Sommerlathin ja kuningas Carl Gustafin häistä. Häät pidettiin 19.6.1976 ja katsoin ne jo tuolloin televisiosta. Silvian ja Carl Gustafin häät olivat ensimmäiset kuninkaalliset häät, jotka näin. Muistan Silvian yksinkertaisen puvun ja hääparin vilkutusmatkan ympäri Tukholmaa. Muistan myös Silvian nenäliinan. Tiedän, että hänellä oli oikeassa ranteessa ketjun alla valkoinen nenäliina, olen nähnyt sen valokuvissa ja nyt TV:ssä. Mutta en muista kiinnitinkö siihen huomiota häätapahtumaa seuratessani vai vasta hääselostuksia luettuani. Jonkin lehden toimittaja paheksui syvästi sitä, että pukusuunnittelija ei ollut suunnitellut pukuun huomaamatonta nenäliinataskua. Minä olin samaa mieltä. Morsiantahan yleensä itkettää häissä, joten nenäliina olisi paikallaan.
Vasta tänään häitä uudelleen katsottuani tulin ajatelleeksi, ettei Silvian nenäliina tainnut olla mikään tavallinen paperinenäliina eikä sitä ollut sujautettu minkä tahansa nauhan alle. Eiköhän nenäliina ollut silkkiä tai pellavaa ja pidikkeenä jokin kulta- tai timanttiketju. Mutta yhtä kaikki, nenäliina se silti oli. Nenäliina tulevan kuningattaren ranteessa kaiken kansan ihailtavana. Häätoimittaja piti asiaa pukusuunnittelijan mokana ja selvä suunnitteluvirhe se olikin. Mutta jollakin tavalla tuo nenäliina toi prinsessahäihin inhimillisen tavallisuuden ulottuvuuden. Uuden kuningattaren ranteessa vilkutuksen aikana vilkkuva nenäliina on jotenkin liikuttava. Silvian nenäliina kuuluu muistoihin, joiden muotoutumisesta en ole aivan varma. Olenko sen itse huomannut ja ihmetellyt asiaa kesken hääseremonian vai lukenut myöhemmin ja kuvaa katsoessani kokenut ahaa-elämyksen? Mutta lopultakin muiston muotoutuminen on tässä yhteydessä yhdentekevää. Minulle Silvian ja Carl Gustafin häiden voimakkain muisto on nenäliina. 06.04.2006 - 21:25
 Jäin kesälomalle. Tai vuosilomalle, mutta kun on kyse vanhoista pitämättömistä lomista, niin puhun kesälomasta – jo ihan ulkona vallitsevan loskakelin vuoksi. Olen pohdiskellut mitä tehdä kesälomalla huhtikuussa, kun on perheen ainoa lomailija. Mitä kesälomalla yleensä tehdään? Ollaan ulkona. OK. Jospa sitten parantaisin ainakin hetkellisesti laiskat tapani ja tekisin joka päivä kävelylenkin. Viisitoista minuuttia aluksi olisi varmaan ihan siedettävää näin flunssan jälkeen. Jääväthän työmatkakävelyt bussipysäkeille pois, joten kai ne voisi korvata jotenkin. Lomilla luetaan. No, lainassa onkin muutama kassillinen kirjoja, joista osa on jo hävinnyt jonnekin sohvalla olevan pyykkivuoren alle. Siis pyykkikasakin täytyy käydä läpi. Muutamia katsomista odottavia elokuviakin on lainassa sekä monen monta omaa katsomatonta. Pitäisiköhän minun vihdoinkin katsoa Matrix? Pääsiäinen tulossa ja flunssakauden päätteeksi koti on kaaoksessa. Voisinkohan tehdä kevätsiivouksen? Ikkunoista ei tarvitse välittää, koska niistä en juuri koskaan pese, se on miehen hommaa. Koskela on paras tietämäni ikkunanpesijä heti äitini jälkeen. Märän sään vuoksi ikkunoiden putsaamisen voi kyllä suosiolla jättää vaikka toukokuuhun. Kyllä niistä vielä läpi näkee. Jos siivoan, voisin kutsua vieraita. Tai voisin tavata ystäviä kahvilassa, kahvilathan kuuluvat kesälomaan. Tai Koskela voisi tarjota lounaan. Rairuoho. Kauankohan ruohon kasvaminen kestää? Ja minkä kirjan väliin olen työntänyt pashareseptini? Ulkoilua, lukemista, siivousta, pyykkien lajittelua, elokuvien katselua, vieraiden kutsumista, rairuohon kasvatusta, pashan tekoa. Kyllä sillä varmaan pariviikkoisen loman saa täytettyä. Tai sitten minä vain laiskottelen. (Mauri Kunnaksen hieno taidekuva löytyi ranska.netistä) 02.04.2006 - 09:59
Maria haastoi minut tähän meemiin jo aikaa sitten. Kysymykset ovat hankalia ja vastaaminen vaikeaa. Koetan kuitenkin.
1. Miksi minä olen olemassa? Kysymys, jonka vastausta jokainen pohtii eri elämänvaiheissaan. Vastaus muuntunee noiden vaiheiden vaihtuessa. 2. Miksi on niin paljon kärsimystä ja sotia? Ahneus ja vallanhalu lienevät suurimpia syitä. 3. Mikä on oikein ja mikä väärin? Toisten kunnioittaminen on oikein. (Käsite toiset sisältää tässä ihmiset, eläimet ja luonnon.) Toisten vahingoittaminen on väärin. 4. Miksi on niin paljon uskontoja ja oppeja? En tiedä. Suurella osalla ihmisistä on halu uskoa suurempaan voimaan. 5. Onko mikään niistä oikeassa vai ovatko kaikki väärässä? Jokaiselle oma uskonto on oikea. 6. Voiko mihinkään tai keneenkään luottaa? Voi. Mihin, keihin ja kuinka paljon, sen sanelee jokaisen elämänasenne ja -kokemus. 7. Onko olemassa Jumalaa, ja jos on niin millainen? On. Armahtava. 8. Jatkuuko elämä kuoleman jälkeen ja jos, niin miten? En tiedä. Tämä on uskonasia. 06.03.2006 - 10:36
Louhi teki Sarvipään Marialle esittämistä kysymyksistä meemin. Bloggausta käsittelevien kysymysten kautta olikin hyvä hieman pohdiskella omaa suhdettaan tällaiseen kommunikointiin. Kysymykset ovat:
Vapaalla ehdin, töiden alettua en. Onko bloggaaminen työlästä vai hauskaa ajankulua? Hauskaa ja kiinnostavaa ajankulua. TYÖblogia voisin kirjoittaa jonkin aikaa, jos sellainen olisi. Työlääksi muuttunut blogi joutuisi tauolle tai lopettaisin sen pitämisen. Onko joka päivä saatava jotain aikaiseksi? Ei. Minulla ei ole joka päiväksi jotain sanottavaa. Ei myöskään päivän listaa esitettäväksi. Korvaako tämä luonnollisen kommunikoinnin? Ei, jos luonnollisella tarkoitetaan kasvokkais/läsnäolokommunikointia. Bloggaaminen on yksi tapa kommunikoida. Onko parempi tai helpompi kirjoittaa yksin kotona koko kansalle vai puhua kasvokkain tuntevalle tutulle? Riippuu asiasta. Blogiini en kirjoita yksityisistä asioistani, niistä puhun ystävilleni kasvokkain tai puhelimessa. Tänne kirjoitan yleisistä asioista, kulttuurista ja pienistä sattumuksista. Leikin amatöörikolumnistia. Blogillani ei liene paljon vakilukijoita, joten en koe kirjoittavani kaikelle kansalle. Onko teillä ystäviä, seuraa, menoa? Saatteko päivittäin kommunikoida ajatuksianne muuten kuin vain blogien kautta? On ja kyllä. Työni on hyvin sosiaalista ja keskustelut eivät aina liity työasioihin. Minkälainen olet ihmisenä? Kiltti, äkäinen, ärtyisä, sosiaalinen, omaa ja muiden rauhaa arvostava. 01.03.2006 - 23:55
Olin pitkään vuorotteluvapaalla, tänään palasin töihin. Hieman ristiriitaisin tuntein, pidän työstäni mutta vapaaherrattarenakin oli mukavaa. En oikeastaan valmistautunut tähän päivään mitenkään, siis en ostanut räväkkää keväthuulipunaa enkä uusia työvaatteita, en edes ostoslistalla olevia uusia työkenkiä. Uuden mukin sain kyllä lahjaksi. Ennen töihin lähtöä aloin kuitenkin käyttäytyä omituisesti. Minuun iski hillitön siivousvimma – niin kuin minulla ei muka olisi ollut kuukausia aikaa tehdä suursiivousta. No pesinhän minä kyllä loman alkajaisiksi puolet keittiön kaapeista, mutta sitten iski siivouksesta vapauttava parin päivän flunssa enkä toivuttuani enää tuntenut mitään tarvetta kiipeillä tiskipöydille saavuttaakseni rätillä yläkaappien perukat. Tämänpäiväinen vimma sai aikaan seurannaisvaikutuksia. Olin katsonut pari bussivuoroa, joilla ehtisin töihin mukavasti. Olin suunnitellut käveleväni pysäkille arvokkaasti, kuningatarmaisen rauhallisesti. Olin päättänyt aloittaa uudet tavat. Mutta nyt viipotin pysäkille hiki otsalta tursuten ja pysäkin kulmilla katselin bussin perävaloja. Mutta ehdinpä sitten hakea työhönpaluupullat kaupasta. Töihin saavuin luonnollisesti myöhässä, mutta arvokkuudesta kiinni pitäen. Ensimmäinen tervehdys oli silmänisku ja toinen pomon myötämielinen hymyily. Vaatekaapin oven avattuani ilmavirta leijautti jalkoihini viimekeväisen esitteen, joka etusivullaan kysäisi muun muassa "Mitä tiedonhakutaidoilla tarkoitetaan? Mikä on Internetin rooli tiedonhankinnassa? Mitkä sivustot ja työvälineet voisivat olla avuksi opetuksessani?" No enpä ole viime aikoina tullut asiaa pohtineeksi. Pyyhkäisin pölyt henkarilta, kaivoin kaapin perukoilta puseron, jota olen viime kuukausina turhaan kotikaapeista etsinyt, työnsin työkengät jalkaan, liityin työkavereitteni seuraan, keitin teetä ja aloin miettiä miten työt aloitetaan. Ja niin vapaaherratar muuttui jälleen kirjastotädiksi.
18.02.2006 - 15:30
Olen pohdiskellut viime aikoina laiskasti bloggaamista ja omaa suhdettani siihen. Tassu pohti samaa asiaa ja sai minut miettimään asiaa hieman tarkemmin. Miksi kirjoitan blogia? Minulle ei ole kirjallisia ambitioita, en kirjoita runoutta enkä proosaa tietokirjoista puhumattakaan. En ole edes harrastajakirjoittaja. Olen kuitenkin jatkuvasti tekemisissä kirjallisuuden kanssa niin työn kuin harrastuksen puolesta. Kirjoitan asioita päässäni, se on yksi tapa käsitellä niitä. Blogin pitäminen tarjoaa mahdollisuuden kirjoittaa päässä pyörivät pienet asiat muistiin, muuntaa tajunnanvirta loogisesti muotoilluiksi lauseiksi. Tämän voisin toki tehdä yksityisesti paljastamatta tekstejäni kenellekään. Näin en kuitenkaan ole tehnyt.
Ja tässä lähestynkin bloggaamiseni ydintä. Kirjoitan periaatteessa itselleni, haluan nähdä kykenenkö muokkaamaan ajatukseni tekstiksi. Mutta olen kuitenkin valinnut julkisen alustan. Olen joissain yhteyksissä sanonut leikkiväni amatöörikolumnistia. Paino sanoilla leikkiä ja amatööri. Kolumnisti puolestaan viittaa siihen, että olen halunnut ajatuksilleni lukijan tai pari. Vaikka en kirjoitakaan omalla nimelläni, olen pitäytynyt sangen yleisluotoisissa asioissa. Lempielokuvien, suosikkikappaleiden, kylpyhuoneen purkkimäärän ja yhden nuoruusmuiston paljastaminen eivät vielä muuta blogini yleisluonnetta kovin yksityiseksi. Olen miettinyt muuttaisiko omalla nimellä kirjoittaminen kirjoittamistani toisenlaiseksi. Ehkä ei, eikä ainakaan henkilökohtaisemmaksi. Juttuni käsittelevät pääasiassa hyvin pieniä ja arkisia asioita, omalla nimelläni kirjoittaisin ehkä enemmän kirjallisuudesta. Tommin kommenttilootaan kirjoitin joku aika sitten omista teksteistäni seuraavaa: "Luulen kuitenkin että minulla listojen laatimiset ja vanhojen musiikkisuosikkien miettiminen on tapa jäsentää omaa historiaa, miettiä mistä muistot ovat syntyneet ja miten eri kulttuurituotteet omalla tavallaan ovat mahdollisesti vaikuttaneet oman persoonan muokkautumiseen. Se on eräänlainen peiliinkatsomis -kokemus, "tunne itsesi" tjs. En usko että lukemalla toisten vastaavia juttuja opin tuntemaan heitä siinä mielessä kuin tuntee omia vanhoja ystäviään, joita tapailee nokikkain. Mutta jokin yhteisöllisyyden kokemus syntyy siitä, kun lukee toisen musiikkimuistoista, joista osan ehkä jakaa, ja tajuaa että ihmiset ovat aika samankaltaisia joissakin asioissa. Se ei ole minusta ollenkaan huono tunne."
Blogimaailma on virtuaalis-sosiaalinen tila, virtuaalinen olohuone tai ruokasalin pöytä, jonka ympärillä keskustelut rönsyilevät ihmisten välillä milloin minnekin suuntaan. Jokainen lukee postauksia omalla tavallaan, on kiinnostavaa huomata miten erilaisiin asioihin kommentoijat saattavat tarttua. Vuorovaikutus blogeissa yllätti minut positiivisesti. Ennen oman blogin pitämistä en ollut tajunnut asiaa. Kirjoitin muinoin minulle tärkeistä naisäänistä ja yhtäkkiä moni muukin intoutui kirjoittamaan samasta aiheesta. Niitä postauksia oli todella hauskaa lukea, monta uutta levyä varasin kirjastosta kirjoitusten ja kommenttien perusteella. Kirjoja olen myös lainaillut saamieni vinkkien perusteella, nytkin lukemista odottavat Tommin suosittelema Miksi Sinatra on tärkeä ja Marian kehuma Bariccon Silkki. Levylautasella pyörii parastaikaa Tommin vinkkaamana Ari Taskisen ja Teemu Hirvilammen runolevy Asfalttia ja ruohoa. Miähen suosittelemat The Pillow Book ja Joutilaan mietteitä ovat myös etsintälistalla. Nämä esimerkkeinä hyvästä vuorovaikutuksesta. Lisäksi postauksiini tulleet kommentit ovat upeaa ekstraa, niistä näkee onko kyennyt sanomaan jotain sellaisella tavalla, että joku muu on pieneksi hetkeksi kiinnostunut asiasta.
Olen ollut iloisen yllättynyt siitä kuinka paljon erinomaisia kirjoittajia blogimaailmassa onkaan. Naistenlehtien selailu on jäänyt erittäin vähälle, koska blogeissa on paljon kiinnostavampaa luettavaa. Seuraan aika monia blogeja, toisia kommentoiden, toisia vain lukien silloin tällöin. Seuraamani blogit ovat aika erilaisia enkä tiedä onko niillä muuta yhteistä tekijää kuin se, että ne ovat hyvin kirjoitettuja. Kaikissa on jokin kiinnostava näkökulma. Marian studiossa käyn kurkkimassa kuvia ja pieniä välähdyksiä erilaisista asioista sekä lukemassa runo- ja proosapätkiä, Tuulisuoja purkaa naisen elämän moninaisuutta eron jälkeen runojen ja sydänverellä kirjoitettujen kuvausten keinoin, Peipi puolestaan kirjoittaa poskettoman hauskasti nuorenparin elämästä, Kirsti avaa uskomattomia keskusteluja, Tommi pohtii musiikkia ja monia muita asioita, Tassu on muuttamassa ulkomaille pyörätuolinsa kanssa, SusuPetal tarjoaa mahdollisuuden rykiä aamukahvin Hesarin etusivulle, Kirja-addikti on alkanut rakentaa mielenmaisemia, Silja Orvokki painii opiskelujen ja työn paineissa, Viides rooli kirjoittaa monipuolisesti kulttuurista, Maurelita lähettää Pohjolaan välähdyksiä pariisilaisesta elämästä, tienpäällä kuvaa maailmaa rekan ratin takaa, romukasa harrastaa väsynyttä toimistohuumoria ja seuraa laillani olympialaisten curling-otteluita, Pastanjauhajat tarjoavat maukkaita reseptejä. Muun muassa nämä blogistit jakavat tällä hetkellä kanssani osin toisistaan tietämättä virtuaalisen olohuoneen, jossa keskustelut risteilevät aiheesta toiseen erittäin kiinnostavasti. Se on blogien parasta antia.
11.02.2006 - 19:31
Olen tänään puhunut puhelimessa pitkän puhelun miellyttävä-äänisen nuoren miehen kanssa. Puhelun kuluessa minulle tuli hyvin hoopo olo. En ymmärtänyt nuorukaisen puheesta kuin noin joka viidennen sanan eivätkä hänen toisin sanoin -selostuksensa juuri parantaneet asiaa. Joka viidennen sanan yhdistäminen ei tuottanut ymmärrettävää kieltä. Valitin serverin tukipalveluun pätkivistä verkkoyhteyksistä ja sitten tein nuorukaisen salakielisten ohjeiden mukaan koneen ääressä kaikkea kummaa, älkää kysykö, en tiedä mitä. Seurasin vain ohjeita ja nyt toivon, että verkkoyhteys jatkossa toimii paremmin.
Kieli on kummallinen asia. Nuorukaisen jargonille en voinut nauraa, koska en olisi ehkä kyennyt tekemään asennuksia tai mitä ne sitten olivatkaan, jos olisin kyseenalaistanut kuulemani. Oli pakko vain luottaa ja seurata ohjeita. Joidenkin toisten jargon on sellaista, että kyseenalaistaminen on paikallaan. Tieteellistä termistöä viljelevää puhujaa voi pyytää selventämään sanomaansa kertomalla asiasta toisin, nuorisoslangia vääntävältä voi kysyä sanojen merkityksiä, murteenpuhujalta samoin. Mutta tietokonetyyppien puhetta voin vain kuunnella osaamatta esittää ainuttakaan täsmentävää kysymystä. 08.02.2006 - 23:42
Tiedonhaut verkossa vievät minut joskus sattumalta sivuille, joiden katseleminen nolostuttaa minua hassulla tavalla. Sivut sisältävät kuvia, joissa yksityinen ja julkinen kohtaavat tavalla, jota en osaa määritellä. Tarkoitan yksityisiä perhekuvia, jotka ovat verkossa julkisesti katsottavina. Pidän paljon valokuvista, sukualbumien selailu vanhojen tätien luona ei ole minulle ongelma. Mitä vanhempia kuvia, sitä parempi. Mutta sukulaisten tai ystävien luona minulla kuviin kiinnekohta, kuvien näyttäjä on minulle tuttu. Verkossa kohtaamiini kuviin minulla ei ole mitään sidosta. Voinko siis selailla kuvia, olla kuokkavieras vieraiden ihmisten juhlissa?
Olen törmännyt hääkuviin, lasten kuviin, perhekuviin, matkakuviin. En oikein tiedä mitä niiden kanssa pitäisi tehdä. Katselenko kuvat läpi vai peruutanko äkkiä takaisin edelliselle sivulle? Useasti päädyn hieman nolona ja samalla erittäin uteliaana selailemaan kuvia. Julkinen alustahan antaa minulle luvan osallistua sivustakatsojana monien tuntemattomien ihmisten elämään. Olen vieraillut irlantilaisissa häissä, katsellut matkakuvia, ihaillut sukuja hääparien ympärillä, lukenut runoja, jotka rakastava isä on omistuksin liittänyt lastensa kuvan päälle. Luen kuvia kuin novelleja tai romaania. Kiinnostavin sivu oli jonkin amerikkalaisen collegen luokkakokoussivusto, jossa oli kuvia opiskelijoista ennen ja nyt. Ajattelin palata sivulle vielä joskus ja vertailla vanhoja ja uusia kuvia keskenään, katsella miten vuodet ovat näihin tuntemattomiin vaikuttaneet. Ongelma on se, etten tiedä löydänkö sivulle enää. Harvoin muistan myöhemmin mille sivuille mikäkin haku on minut eksyttänyt. Tänään löysin taidemaalari Elin Danielsson-Gambogin kuvia etsiessäni ruotsalaisen sukututkimusseuran Rötter-verkkolehden vanhojen valokuvien sivun. Sivulla on riveittäin vierivieressä vanhanaikaisia muotokuvia. Kuvat ovat toistensa kaltaisia niin kuin ne aina ovat, mutta ne myös houkuttelevat etsimään nimiä kuvien takaa, miettimään näiden tuntemattomien ruotsalaisten elämää. Mikä houkutus rakentaa tarinoita, liittää kuvia ja henkilöitä sattumanvaraisesti yhteen. Kuitenkin jokin ihmisten katseissa pakottaa perääntymään, jättämään heidät rauhaan. Jos etsisin sukulaisia heidän joukostaan en tuntisi näin, silloin tarkastelisin kuvia eri tavalla ja esittäisin niille monia kysymyksiä. Samankaltaisen perääntymisen aiheuttavat nykyaikaisetkin yksityiskuvat – vaikka virallissävyisten muotokuvien yksityisyysarvo on ehkä pienempi kuin monien muiden kuvien. En osaa päättää mitä näiden satunnaisten yksityisen ja julkisen rajaa rikkovien kuvien kanssa tekisin. Ehkä edelleenkin niiden kautta osallistun hetkellisenä vierailijana erimaalaisten ihmisten elämään. Valokuvat kun ylipäätään ovat mielenkiintoisia. 29.01.2006 - 11:18
Maria haastoi hassunpuoleiseen meemin eli mitä minulla on ylläni juuri nyt. Harmaa hame ja haalistuneen oranssi puuvillaneule. Kävin äänestämässä ja nyt odotellaan illan vaalivalvojaisia. Kumpikohan on jännittävämpää: tulos vai se, milloin Tarmo Ropponen, Matti Rönkä ja Sami Borg heittävät pikkutakit pois, käärivät hihansa ja alkavat käsitellä tuloksia urakkatyönä? Yksi asia ainakin on varmaa, ensi vaaleissa ikävöin Ropposta. Voisikohan YLE palkata hänet keikkahommiin tuleviin valvojaisiin? Voin vaikka lähettää studioon paketillisen keltaisia lyijykyniä. Mutta jos Tarmo katsoo tulevat valvojaiset mieluiten kotona, niin voisiko YLE säilyttää edes Samin ja Matin? 25.01.2006 - 14:19
Silja-Orvokki haastoi minut Nelikko-meemiin:
1. Neljä työtä, jotka minulla on ollut elämäni aikana: päiväkoti-, pankki-, kirjastotäti, toimistosihteerikkö 2. Neljä elokuvaa, joita voin katsoa uudestaan ja uudestaan: Casablanca, Amelie, Taru sormusten herrasta –trilogia, Tulivaunut 3. Neljä paikkaa, joissa olen asunut: Helsinki, Helsinki, Helsinki, Espoo 4. Neljä TV-ohjelmaa, joista pidän: Näkemiin vaan, muru, Runoraati, Rimakauhua ja rakkautta, talvi- ja kesäolympialaiset 5. Neljä paikkaa, joissa olen käynyt lomalla: Pohjanmaa, Sisilia, Budapest, Keski-Suomi 6. Neljä suosikkiruokaani: kaurapuuro, appelsiinit, kanaruuat, kreikkalainen salaatti 7. Neljä saittia, joilla käyn päivittäin: Sanojen aika, HelMet, Internet Movie Database, sähköposti 8. Neljä paikkaa, joissa olisin mieluummin juuri nyt: sohvannurkassa lukemassa hyvää kirjaa, haaveiden kantakahvilassa hyvän ystävän seurassa, hyvässä ravintolassa lounaalla Jeff Bridgesin tai Sean Astinin kanssa, jäätanssikatsomossa 9. Neljä blogia, joita mainostaa: Olo ja Muoto, Kirjailijan häiriöklinikka, Katson ulos ikkunasta, Taivasalla. Haastan, anteeksi kaikille neljälle, Marian, Kirstin, Tommin ja Tuulisuojan. 23.01.2006 - 10:36
Minua vaadittiin lukemaan lasten perustaman kerhon säännöt. Niiden mukaan kerhon jäsen ei saa olla hienostelija, hänellä pitää olla huumorintajua eivätkä määräilijät, tosikot ja pahanpuhujat pääse mukaan. Erinomaisia sääntöjä. Pystyisiköhän samanlaisia soveltamaan aikuisten tiimeihin? Näihin uusiin sääntöihin olisin tosin kaivannut pikkulisäystä heidän vanhoista säännöistään: "Saa puhua ääneen mutta ei saa huutaa." (Lupa sääntöjen lainaukseen tässä blogissa on kysytty ja myönnetty.)
21.01.2006 - 21:47
Kahden hyvin erilaisen keskustelun tuloksena ovat rypyt. Häiriöklinikalla elokuvakeskustelun tiimellyksessä Miäs kehaisi Gena Rowlandsia ja Jeanne Moreauta, Marian studiossa taas keskustelu kauneusleikkauksista lipsahti nopeasti ryppyihin. Pohdin sitä, miksi omiin kasvoihin ilmestyvät rypyt ovat ikäviä, mutta muiden kasvoilla olevat tuntuvat vain entisestään syventävän ja kaunistavan heitä. Miksi muutos omilla kasvoilla häiritsee? Tulin sellaiseen tulokseen, että nainen (miksei mieskin) tarttuu jonkin ikävaiheensa ulkonäköön, jota itse pitää eräänlaisena keskivertona itselleen, parhaimpana ulkonäköaikanaan. Sitä haluaisi olla samannäköinen kuin silloin, vaikka minkämoista kypsymistä ihmisessä tapahtuisi. Muiden ikääntymisen hyväksyy paremmin, mistähän sekin johtuu. Rypyt ovat paljastavia, koska ne osoittavat helposti ihmisen perusilmeen. Ehkä omissa rypyissä onkin kyse siitä, että on vaikea hyväksyä omaa tuimaa kulmat rypyssä mietiskelevää ilmettään. Naurunrypyt olisivat paljon mukavampia. Romaaneissa törmää usein eri tavalla varioituun lausahdukseen ”yhtäkkiä hän näytti ikäiseltään”. Mitä lausahdus kertoo? Iloisena ja positiivisena ikä häipyy taustalle, se ei näy. Vastoinkäymisen edessä ikä paljastuu, nuorentava mieliala väistyy ja esiin työntyvät ihmisen paljaat kasvot. Todella kauniina pitämäni naiset ovat yleensä keski-ikäisiä tai vanhempia. Heidän kasvoillaan näkyvät elämän kokemukset ja itseluottamuksen tuoma varmuus. Rypyt ja juonteet syventävät ja kaunistavat naista. Puhdas ja virheetön, lähes ilmeetön kauneus jättää kylmäksi. Syvyys puuttuu.
Vedän kaksi rypyt mieleeni tuonutta keskustelua vielä yhteen: on aika hurjaa katsella elokuvia, joissa sankarin kypsä ikä saa näkyä, mutta hänen rinnallaan on pakko olla nuori nainen. Elokuvissa ikä parantaa miestä, naista ei. Kuitenkin todella hyvät näyttelijättäret ovat keski-ikäisiä tai vanhempia. Asettaako samanikäinen naisnäyttelijä miestähden viriiliyden kyseenalaiseksi? Luulevatko ohjaajat ja tuottajat, että elokuvakatsomoiden naiset ja miehet eivät halua katsoa oman ikäisiään naisia? 17.01.2006 - 16:21
Kirsti haastoi minut omituisten otusten kerhoon, joten täältä pesee:
1. Pidän kaurapuurosta. 2. Nakerran suklaakeksien suklaisen reunan ensin, vasta sitten syön keksin. Sama juttu jaffa-täytekekseissä. Suklaa- ja täytekeksien valinta vierailuilla vaatii huolellista harkintaa. 3. Riimittelen ontuvia loruja, joita lausuilen kotona ja kirjoittelen vieraskirjoihin. Ainoastaan yksi serkkuni pyytää minua enää täyttämään vieraskirjaa. 4. Työpaikalla hyräilen ja puhun itsekseni ääneen. 5. Ostan runsaasti huulipunia, vaikka käytän niitä harvoin. Lähes kaikki ostamani ovat samaa sävyä. Onkohan SusuPetal omituinen otus? Vastaisikohan hän tähän meemiin? 14.01.2006 - 16:56
Minä olen keski-ikäinen. En tunne itseäni sellaiseksi, mutta ikävuodet ja peili kertovat sen. Olen sisältä samanlainen kuin nuorena, ehkä hieman viisaampi ja kokeneempi. Peiliin katsoessani kaipaan nuoruuteni ulkonäköä, seuraan lievästi kauhuissani kämmenselän ihon veltostumista. Nuorena ajattelin, että kaikilla keski-ikäisillä naisilla on jakkupuku, tiukka permanentti ja huono musiikkimaku. Ajan myötä huomasin luuloni vääräksi. Keski-ikäiset pukeutuvat farkkuihin, hiuksissa voi olla tukipermanentti ja stereot soittavat vaihtelevaa musiikkia.
Kun mietin tuntemiani keski-ikäisiä naisia, ajattelen alle viisikymppisten muodostamaa ystävä- ja tuttavapiiriäni. Toiset ovat naimisissa, toiset sinkkuja, jotkut eronneita yksinhuoltajia. Toiset ovat uskollisia puolisolleen, toisilla on saattanut olla rakastaja, toisten puoliso on mies, toisten nainen. Toisilla on vakinainen toimi, toiset tekevät pätkätöitä. Toiset viihtyvät työssään, toiset kaipaavat kipeästi uudenlaisia haasteita. He asuvat omakotitalossa, paritalossa, rivitalossa, kerrostalossa. Jollakin on hevonen, toinen haaveilee koirasta. Toiset matkustelevat, toiset viettävät lomansa mökillä, toiset pysyttelevät kotona. Toiset harrastavat liikuntaa, toiset ovat sohvaperunoita. Joku kärsii masennuksesta, joku ei ymmärrä sanan sisältöä. Joku soittaa bändissä, toinen tyytyy konsertteihin. Toiset ovat nuoruutensa timmissä kunnossa, toiset ylipainoisia. Toisten koti on tiptop, toisten koti siivotaan jouluksi ja syntymäpäiviksi. Mikä näitä naisia yhdistää iän lisäksi? Kaikilla heillä on elämässään kipeitä kohtia, joista joko kerrotaan tai vaietaan. Yhdelle ongelmia aiheuttaa puoliso tai he kaipaavat kumppania, joidenkin lapset ovat sairaita tai lapsilla on muita vaikeuksia. Ongelmia voi aiheuttaa työ tai sen puute, uupumus, työpaikan tulehtuneet ihmissuhteet, oma suku. Useimmat heistä kuuntelevat musiikkia, moni osaa nimetä rockbändisuosikkinsa. He katsovat elokuvia kotona tai teatterissa. He lukevat kirjoja, lehtiä tai blogeja. He kirjoittavat päiväkirjansa salaa tai julkisesti. Heitä yhdistää se, että jokainen heistä yrittää elää elämäänsä mahdollisimman hyvin olemassa olevista lähtökohdista käsin. Joku pyrkii muutokseen, toinen on tyytyväinen. Koskaan he eivät arvostele muita liikaa, he kuuntelevat toisten murheita, keittävät lohtukahvia, siivoavat joskus ystävänsä keittiön, ottavat tämän lapset hoitoon, että ystävä pääsee elokuviin. He vievät autottoman kauppaan tai kirjastoon, auttavat viemään lapsen sairaalaan. He eivät helpolla anna neuvoja toisille siitä, miten näiden tulisi elämänsä elää, koska jokaisella on tarpeeksi miettimistä omassaan. Minusta he ovat ihania. Minusta he ovat kauniita ja olen kiitollinen siitä, että he ovat olemassa. 11.01.2006 - 16:50
Suuri lapsuudenhaaveeni oli nukkekoti. Nukkekotia en saanut, en edes muista pyysinkö sitä. Ehkä olen pyytänytkin ja sittemmin pettyneenä unohtanut koko asian. Muistan saaneeni lahjaksi äitini työkavereilta nukkekodin huonekaluja, joissa oli jotain erityistä. Tuoksu ehkä, huonekalujen keveys ja hauraus käsissäni, niiden pienuus. Muistan vieläkin häivähdyksen ilahtumisen ja pettymyksen sekaisesta tunteesta. Nyt minulla olisi huonekaluja mutta ei taloa johon ne sijoittaa. Rakensin keittiön alakaappiin barbitalon, tein pyyhkeistä ym. huonekaluja. Vähitellen nukkekotihaave haaleni.
Onnelia ja Annelia luettuani haaveilin siitä, kuinka löytäisin oman pikkuihmisperheen, jolle tarjoaisin kodin ja turvapaikan keittiön alakaapissa, barbien kodissa. Olin hyvin pettynyt, kun tajusin etten sellaista löytäisi. Myöhemmin olin huojentunut, etten pikkuihmisiä löytänyt. Olisin ollut niistä vastuussa ja kenelle olisin niistä voinut kertoa ja kenen kanssa jakaa vastuun. Pikkuihmisiä ei voi hylätä, niitä pitäisi ruokkia ja suojella uteliailta ihmisiltä, varkailta ja poliiseilta. Lapsena hienoin tietämäni nukkekoti oli Lundby. Myöhemmin tajusin, että on muunkinlaisia nukkekoteja, vanhanaikaisia taloja, puoteja, linnoja. Lundby menetti viehätyksensä. Parikymppisenä opiskelijana muistin lapsuudenhaaveeni ja kiinnostuin hetkellisesti uudestaan nukkekodeista. Saatoin tuijottaa ihaillen ja huokaillen vanhanaikaisia leluja myyvän kaupan hyllyjen ääressä nukkekoteihin tarkoitettuja pieniä esineitä ja vanhanaikaisia huonekaluja, jotka olivat kuin suoraan Anna- ja Runotyttö-kirjoista. Esineiden hinta oli niin kallis, ettei ostamista voinut vakavasti edes miettiä. Haave haaleni uudestaan. Lasten synnyttyä nukkekotiunelma alkoi elää jälleen ja muutaman vuoden kuluttua perheeseen tulikin Lundby, jota en itse enää olisi valinnut. Lapset eivät nukkekodista innostuneet ja jonkun vuoden kuluttua kannoin väriliiduilla väritetyn ja leikeissä lähes luhistuneen talon kaipausta tuntematta roskiin. Olen muutamana päivänä vieraillut erilaisilla nukkekotiaiheisilla nettisivuilla, lukenut nukkekotien historiaa ja seurannut blogeissa hienojen talojen rakentamista. Nukkekotisuunnittelijoiden ja -rakentajien mielikuvituksella ei tunnu olevan rajoja. Olen nähnyt viktoriaanisia taloja, linnoja, irlantilaisen yksihuoneisen mökin, uudisasukkaan tuvan, englantilaisen pubin, keijutalon, moderneja taloja, lukemattomia puoteja ja seinälle ripustettavan nukkekodin. Talot tuntuvat edustavan haavetta toisenlaisesta elämästä, menneisyyden tai satumaailman tuomisesta osaksi omaa elämää harrastuksen muodossa. Ihaillen olen katsellut tulitikun viereen aseteltuja Fimo-massasta tehtyjä hedelmiä ja leipiä, kekseliäästi rakennettuja huonekaluja, upeita nukenvaatteita sekä kauniita ja ilmeikkäitä nukkekotien asukkaita. Oma haaveeni ei nukkekoti kuitenkaan enää ole. Minulla ei ole rahaa sen hankkimiseen, en osaa itse sitä rakentaa, tarvikkeita en osaa tehdä eikä minulla ole nukkekodille tilaa. Mutta jos haave joskus taas alkaa elää, voisin harkita vanhanaikaista kaappimallista nukkekotia, sellaista, joka ovet suljettuina näyttäisi vain antiikkikaapilta ja ovet avattuina sen ääressä voisi liukua ajatuksissaan vanhojen tyttökirjojen maailmaan. Ehkä nukkekotihaaveeni pohjimmiltaan onkin ollut halua kuvittaa ja leikkiä Alcottin ja Montgomeryn teoksia? 10.01.2006 - 18:54
Kirsti antoi taas uuden ajatuspolun kirjoittaessaan esineistä lapsuuden auktoriteetteina. Omasta lapsuudestani nousi mieleen radio. Pieni, musta, pyöreäkulmainen, bakeliittipintainen Philipsin putkiradio. Radio oli olohuoneen ikkunalla ja sen antenni, hapertuvan kankaan peittämä kuparilanka, kierrettiin ikkunankarmissa olevaan pidikkeeseen. Radion lämpeneminen kesti aikansa ja laitteen välittäminä ihmisäänet olivat lämpimiä ja ystävällisiä. Radiosta kuuntelin koulun jälkeen Tänään iltapäivällä -ohjelmaa ja lauantaisin äänitin mikrofonilla Nuorten sävelradiosta musiikkia. Sunnuntaisin radiosta kaikui jumalanpalvelus ja kuunnelma.
Vanha radio herätti rakkauden musiikkiin. Esineinä putkiradiot viehättävät edelleen, minulle ne ovat todellisia radioita. 09.01.2006 - 12:39
Maria haastoi minut muutama päivä sitten miettimään kenen julkisuuden henkilön blogia lukisin. Vastausta oli vaikea keksiä, monen kirjalijan blogi kiinnostaisi: Markku Envall (ajatuksia), Karo Hämäläinen (lastenkirjojen perusteella humoristi), Sirpa Kähkönen (mielenkiintoinen näkymys yksilöstä historian murroksissa, ainakin kirjojen perusteella), Tittamari Marttinen (elävä näkemys lastenkirjallisuudesta ja lapsiperheen elämästä), Lassi Nummi (loistava runoilija), Katri Tapola (miten kirjailija kuvaisi arkea blogissa). En tiedä ovatko he sellaisia julkisuuden henkilöitä kuin Maria tarkoitti enkä tiedä pitääkö joku heistä blogia.
Virallisemmista julkkiksista valitsen Zen Cafén Samuli Putron ja elokuvaohjaaja Markku Pölösen. Putro on rocklyriikoissaan taitava sanankäyttäjä, epäilemättä hänellä olisi sana hallussaan muutenkin. Pölönen tutkii elokuvissaan suomalaisuutta aivan omalla tavallaan ja hänen ajatuksiaan elokuvista, elokuvien tekemisestä ja maalla asuvan elokuvaohjaajan elämästä lukisin mielelläni. |
Kirjoittaja
Arkisto
2012 2011 2010 2009 2008 2007 2006 Kategoriat
 
Sivut
Kuvia
 Perunapää Marian studiostaBackyard beauties Dreamlines Kellosta Kiinaan kuvia Keltainen kuu Oulu Kuvissa SusuPetal - kuva ja sana taivasalla.net Valokuvatorstai 365.fi - Vuosi valokuvina Sivupohja SusuPetal Blogin luontokuvat 20.07.2006 lähtien ©Tuima, ellei toisin mainita. Lisää kuvia Flickrissä. Yhteisblogeja
Kiinnostavia blogeja
Juha Siro 
|
||
