Mies on kalassa, pujottaa matoa koukkuun. Mies odottaa saalista mutta nainen ei madoista piittaa. Nainen on nisäkäs, viisas kuin valas. Nainen ei madoista piittaa, nainen odottaa sanoja, suudelmaa katulampun alla. Mies on kalassa, odottaa saalista. Naisen huulet rohtuvat ilman suudelmia.


********************************************

Kursivoidut kohdat ovat lainauksia Runotorstain haasteena olevasta Risto Oikarisen runosta kokoelmasta Puupuhaltaja (Otava 2005, s. 31):

"Pistekirjoitusta. Vastapäisestä kerrostalosta viisi valoa, puiston katuvalot, kuusi, seitsemän pistettä, silmäpuoli auto, kahdeksan.  Rannassa vene väärinpäin, yhdeksän, alla tuikkii silmä, kymmenen, haluani etsien, Kiinaa, kaivoin ja kaivoin, alussa seisoi kiitos, lopussa mykkä manner, yksitoista, istun, syön pannukakkua ja kaipaan punaista robottiautoa, kaksitoista, puhuminen on vaikeaa, kolmetoista, neljätoista, tuuli kopeloi veneen suojamuovia, ystävyydellä ja seurustelulla ei ole eroa, viisitoista, vesi on korvissa, aamu, majakanvartija nukkuu tai on uimassa, kuusitoista, nainen on viisas kuin valas, mies on kalassa, seitsemäntoista, sinä, vuosirenkaat, taivaan kappaleet, pyryttää sanoja, minähän sanoin sinulle että, kahdeksantoista, merivettä, yhdeksäntoista, ovi, tuossa on ovi, perään en huutele, kaksikymmentä, mustaa leipää, pilviä, paljon pilviä."

Alku on kellertävää paperia ja kynä joka ei toimi.
Alku on tökkivä ajatus, unohtunut miete
jokin hämärään kietoutunut sana, lauseen pätkä
joka ei suostu muotoutumaan.
Alku on tahmeaa haluttomuutta raahustaa eteenpäin
etsien mutkitellen piiloutuvaa ajatusta,
joka ehkä on.

Ompelen vihdoin nuken jalat takaisin, asetan pumpulin paremmin:
Korjaan helman, suoristan lankaiset letit.
Tämäkin on alku.
Pieni hymy hyllyn reunalla.

**************************************

Runotorstain haasrteen aiheena on alku.

jossain on toinen baari, johon minua odotettiin
ehkä sellainenkin johon minua odotetaan

nyt olen tässä ja annan Bobin luoda rosoa ympärilleni
katossa leijuvia kiehkuroita, hämyistä valoa
jossa näytämme nuorilta näiden piirteiden alla
jossa voi nojata taaksepäin ja miettiä sanoja

jos miksi ehkä
 

*****************************************

Runotorstain haasteena on baari.
 

 
unettomana yönä tummansinisen taivaan alla
pilvet ohuita siveltimenvetoja
ilmassa hopeaa, maassa tummia varjoja
Kuun kyljessä Jupiter hohtaa yhteistä valoa
kaksi vakaata silmää

sama valo Pohjanmaan yllä kaukana

taivas kaartuu pellon takana tumma viiva
suorien sarkojen välissä salattuja ojia, kätkettyä vihreyttä
ei järjestyksessä olevassa maisemassa voi ajatella sekaisia ajatuksia
avaruutta ei kestä ilman selkeyttä, ei ole piiloa mihin mennä
 

***********************

Runotorstain haasteena on Zen Cafén kappale Taivas on kirkas ja napakka (sävel Zen Café, sanat Samuli Putro) levyltä Laiska, tyhmä ja saamaton (2005).

Jos luopuisi sanoista. Ottaisi musteen painon alla kellastuneen paperin, antaisi hiljaisuuden kastella. Katselisi sanojen haipumista. Näkisi miten rivit leviäisivät, välit menettäisivät merkityksensä. Nostaisi paperin, kääntelisi. Katselisi mustesanojen valuvia kuvioita. Antaisi paperin kuivaa. Etsisi leviämättömiä.
 

**********************************************

Runotorstain aiheena on kellastuvaa.

Ajattelen vain rikkoutuvia suodatinpusseja.

Ajattelen miten tuoksuvan kahvin alla paperin taitos antaa periksi ja avaa saumansa. Vesi vie kahvinporoja mukanaan. Jotain epäilyttävää pyörähtää juuri näkymättömissä pinnan alla, epäonnistuminen painuu hiljaa kohti pohjaa

salaa, vielä hetken paljastumatta.

Vielä hetken ennen maitoa ja lusikkaa.

Ajattelen suupieliin tarttuvia hituja ja kahvin kitkerää aromia.
Ajattelen vain rikkoutuvia suodatinpusseja etten ajattelisi sitä

mikä muualla vielä salassa painuu kohti pohjaa,

sitä mikä kerääntyy katkeraksi möykyksi ja liikkeelle lähtiessään saostaa kaiken ympärillään sakeaksi sapeksi.

*****************************************************************************************

Runotorstain haasteena on Ainoa mitä voin ajatella.

 

Voi sulkea silmänsä.

Voi koukistaa polvensa ja rentouttaa varpaansa.
Voi tunnustella ilmaa sormenpäillä, kääntää kämmenet tuulen sivelyyn.
Voi haistaa ilman, maistaa houkutuksen.

Voi levittää siipensä.

Avata silmänsä.


******************************************

Runotorstain haasteena on hyppy.

 

Kun sinä synnyit, mahduit kämmenelle.
Kun sinä synnyit, sinun ympärillesi tuotiin linna

ja sen linnan ikkunoista minä katselin sinua.
Sinä olit prinsessa, keijun kokoinen.

Minä tulin kaukaa.

Tulin kaukaa katsomaan
prinsessaa linnassaan.

Tulin surun ja pelon polkuja
läpi usvan ja hiljaisuuden.
Tulin hyräillen pientä laulua
jota lauloin sinulle ennen linnaa ja kämmenenkokoa.

Kun sinä synnyit, mahduit kämmenelle.
Kun sinä synnyit, sinun ympärillesi tuotiin prinsessan linna
ja monta hyvää haltijaa.

Kun sinä synnyit, olit kämmenen kokoinen.
Kun sinä synnyit, oli rakkaus suurempi kämmenenkokoa
ja prinsessan linnaa.

**************************************************

Runotorstaissa kirjoitetaan runoja keskosille.

Minä en halua olla kuten sinä.
Olen iloinen että juuri sinä olet sinä.

        ******************************************************

Runotorstaissa kirjoitetaan runoja ystävälle tai ystävyysrunoja itselle.

Näkee unia, ne sanovat, kaiket yöt unia näkee.

Mutta eivät ne tiedä.

Ei minulla ole rajaa unen ja tämän odotuksen välillä.
Yön äänettömyydessä odotan merkkiä, jota päivän ahtaudessa en huomaisi.

Minä en näe unta.

Minä odotan.

 
                *************************************************

Runotorstain haasteena on pysähtynyt.

 

Ikkunan takana harmaa sinistyy, lumettoman maan vihreää täplittää lehtien ruskeus. Kaduilla ei kulje tummaksi topattuja hahmoja harventunut karva kauluksessaan, radiossa ei puhu huolestunut ääni. Pommilintu ei pudota munia vatsastaan. Voin kääntää lamppuni kohti taivasta, piirtää iltaan kuvia, väläyttää terveiset tähtiin. Silpoutuneet raajat, pelon huuto ja lumessa ryömivä mies ovat vain värisevää kuvaa, säleiksi revennyt kuusi mennyttä. Tykin jyske on  ruudun äänivirta, voin kääntää pääni ja kanavaa, voin pitää sinisen sinisenä, valkoisen valkoisena.


       *****************************************************************


Runotorstain haasteena on sininen ja valkoinen.
 

Makaamme otsat vastakkain, kuumeinen peikko ja minä.
Peikko painaa pullean tassunsa poskelleni, sen luomien alla liikkuvat hehkuvat unet ja kuuma hengitys polttaa nenäni pieltä.
Unessa peikko juoksee perhosen perässä, sen sormet harovat, kuiva kämmen tavoittaa sinisiipiä.
Peikon posket ovat punaiset, varpaat kylmät. Se on kastanut jalkansa puron viileään veteen ja unohtanut villaisen sukkansa saniaisen alle.
Pikkuinen peikko huokaisee ja henkii kuumaa ilmaa.
Lämpö polttaa peikon selkää, se kaipaa viileään varjoon muumiauringon alta.
Vedän päällemme sinisiä kuvia, sileäksi mankeloitua viileyttä, jonka alla joimme kesällä sitruunajuomaa, se kutitti peikon nenää nauruun asti.

****************************************************************************************

Runotorstain haasteena on Vuorenpeikkojen luolassa.
 

Taloilla on jalat, ne astuvat tonteiltaan, siirtyvät salaa puiden lomitse uuteen paikkaan. Ne asettuvat vakavan näköisinä olemaan seinät suorina, katto rehellisenä. Vaimea vihellys saattaa kuulua savupiipusta jos tarkkaan kuuntelee. Talot liikkuvat, vain hiljainen humahdus paljastaa suunnan. Jos osaa kuunnella. Ne kätkevät jalkansa sokkelihelman alle, niiden katse on verhottu, et tiedä mitä ne sinusta ajattelevat. Talot liikkuvat salaa, eksyttävät kulkijan reitiltään, huijaavat katsomaan väärään suuntaan.

Vain hevonen on vakaa, se liikkuu aitansa takana oikeaan suuntaan, kaartaa turpansa kohti ruohoa. Hevonen on vakaa, mutta voit silti lähestyä sen aitausta väärästä suunnasta.
 

****************************************************************

Runotorstain haasteena on tekstilaina Richard Fordin teoksesta Itsenäisyyspäivä (Tammi 1996; suom. Hilkka Alanko):

"Aika monet asiat, joita pidämme tosina, eivät olekaan totta, ja toisista taas, jotka ovat totta, et välitä hittojakaan. Sinun on tehtävä omat arviosi. Elämä on täynnä tällaisia pieniä, pullotettuja oppitunteja."

Tää kirjottais tarinaa jossa on äiti joka vaan lukee runoja ja sitte siinä olis sellanen joka on hakenu kaupasta siskonmakkaroita ja sillä olis nälkä ja se haluis et se äiti keittäs soppaa ja antas suklaata jälkiruuaksi eikä se haluis kuulla ku se äiti lukee ääneen jotain missä on pitkii rivei ja kummii sanoi joita se ei tajuu. Se haluis äkkii sitä soppaa, mut se äiti vaan rutistaa sitä ja sanoo että sinähän se parhain runo olet ja voi kun olit pieni ja söpö ja söpö olet vieläkin. Mut sit se äiti laittas sen kirjan pois ja menis kuorimaan perunoita ja kantais lautaset pöytään ja liinan kukissa paistas aurinko ja ikkunassa kans.
 

© mariar 

Runotorstain haasteena on oheinen Marian valokuva.

 

Yhä istun ikkunan äärellä. Sama lasi, sama valkoinen ruudutus jonka keskellä aukko kahden pihlajan välissä. Yhä istun ja odotan. Lumi nielaisi askeleet, lasi torjui kaukaisen jyminän. Kukintojen hauras pitsi, maahan kurottuvat verenpunaiset marjat, kuollut lintu ikkunan alla. Pihlajien paljaat oksat kehystivät hetkeksi kääntyneen kuvasi. Se on ainoa mitä minulla on eikä mikään ole enää keveää.

                        ********************************************

Runotorstain haastetekstinä on Juhani Ahvenjärven teksti teoksesta Kahvin hyvyydestä (SanaSato 1997, s. 44):
"Mieli kuvittaa - mielen tekee mieli ottaa kokonainen kuva
elämästä. Mieli koittaa tallentaa viimeiseen asti,
mutta me olemme riisuneet muistomme
välineen ympärille: kuvalla lähtemisestämme
emme voi viestiä muuta kuin keveyden ääntä:"

Astun raskaita askelia, tuuli tarttuu mustiin liepeisiin.
Pidän pääni pystyssä vaikka haluaisin vain kääntyä,
istua takimmaisen penkin varjossa ja kysyä.
Kuljen tiellä jolle olen astunut liian monta kertaa.

Puut kääntävät selkänsä, oksat vaikenevat edessäni.
Ohitettujen ikkunoiden huokaistu kiitos takanani.
Huulteni portilla vaikeita viestejä
                   eikä ainuttakaan lohdun tai toden sanaa.

Astun raskaita askelia, suru murtaa tien pintaa.

********************************************

Runotorstain haasteena on murtumia.

Valokuvatorstain aiheena on murtumia.

Kerran oli aika

jolloin asiat murenivat ympäriltä
liukenivat lietteeseen tai haihtuivat usvana tuuleen.

Öisin seisoin portailla ja katselin Marsin hidasta taivalta
vastapäisten talojen ja puiden latvojen yllä.

Mars oli lähempänä maapalloa kuin pitkään aikaan
ja punainen, ymmärsin sen silloin ensimmäistä kertaa.
Seisoin pitkiä aikoja yössä,
planeetan vakaata taivalta säestävässä hiljaisessa suhinassa.

Joka yö löysin punaisen pallon hieman edempää radallaan.

Vähitellen, yö yöltä

katsoin planeetan kulkua rauhallisemmin mielin.
Hitaan piittaamattomassa kulussa oli levollisuutta,

sen rinnalla

liete oli vain lietettä,
särkynyt muuri korjattava kivikasa

ja se mikä oli mennyt usvan mukana oli saanut mennäkin.

Sitten tuli yö ja toinenkin
jolloin en enää halunnut seurata punaisen planeetan kulkua,
en etsiä sen sijaintia taivaan kannelta.

Joskus muistan portaan viileyden jalkapohjieni alla,
yötaivaan hiljaisen sinisyyden ja punaisen pallon
hitaan, radastaan tietoisen kulun

vasemmalta oikealle,

yli kattojen ja puiden.

*****************************************************

Runotorstain haasteena planeetta. Tällä kertaa mukana vanhalla tekstillä, pienin muutoksin.

Mummilla on ruudullinen esiliina, joka ei ole koskaan ryppyinen. Mummin kädet ovat. Niillä hän silittää virsikirjaa, sen pehmeiksi kuluneita nahkaisia kansia. Mummi osaa kaikki virret ja Kristallivirrankin. Itsenäisyyspäivänä mummi istuu tuvan pöydän ääressä ja tuijottaa ikkunasta lumen peittämiin koivunoksiin. "Koneet ne lensi tästä ylitse ja aina pelättiin, että tiputtavat loput pommit paluumatkalla meidän niskaan. Oli se aikaa. Raskasta. Niin paljon surua ja kuolemaa. Ja koko ajan odotettiin. Sodan loppumista ja poikia kotiin. Eikä ne kaikki sitten takaisin tulleetkaan. Arkkujakaan tuotu kun ei ollut mitä arkkuun panna. Sinne jäivät." Mummi huokaisee ja painelee nenäliinalla silmäkulmiaan. Mummi nousee ja kulkee vähän kumarassa tuvan ovesta. Kohta kuuluu kamarista vapiseva ääni suo helmallas sun poikasi onnellisna nukahtaa kun hän henkensä halvan sulle antanut on. Mummin hyllyssä on haaleita valokuvia, joissa on vakavia miehiä enkä minä ole koskaan nähnyt heitä muualla. Tupaan jää mummin tuoksu, joka sekoittuu kahviin ja pipareihin. Minä ajattelen, että mummin esiliina on sileä ja pehmeä ja sen helmassa on ruutujen päälle ommeltu koristekuvio. Mummia saa aina halata ja minä rakastan häntä kovasti.

**************************************************************************

Runotorstain aiheena on 6.12. Tämä ei ehkä ole oikein runo, mutta jotain sinne päin.

särö syntyy sipaisusta, kasvaa halkeamien verkoksi
vaiettujen sanojen paine lyö pirstaleiksi

lasi ei kestä surua

*******************************************************************************

Runotorstain haasteena on lasi.

poistan tunteja elämästäni
päivien osia, viikkojen lukujärjestyksiä
kuukausien ja vuosien hituja
kätkössä olleet sanat paljastuvat väite on tosi
merkitykset jäävät kätköön kuivuneisiin lauseisiin
kombinatorinen eli ehdollinen muutos jättää jälkiä kieleen
tasaisia rivejä, nuolia, viivoja, mustetta
vertailukohde edellytetään tietynlaiseksi
sanat ja termit, temporaaliset ja kausaaliset sivulauseet
kulkevat laidasta laitaan, täyttävät ruutuaavikot
niin monia tunteja kontekstuaaliset odotukset
liuska liuskalta
puiset penkit tulevat lähemmäksi
vahvat pyrkivät lähemmäs vartaloa
kaltevat kirjoitustelineet, kynän rapina, jalkoihin nojaavat laukut
kengän narahdukset, liidun vingahdus
puheiden kaiut
affrikaatta (obstruentti) klusiili jolla on frikatiivinen laukeama
hiljainen supina jossain takana, maksiimit eli keskustelun ohjenuora
poski nojaa käteen, ikkunoita juovittavat sadepisarat
pragmaattinen tieto menee yli presupposition
kasvot ovat mykkiä, osa nimettömiä
täytän paperia paperilla
lasken paperiseen syliin sinisiä ja punaisia kiemuroita
tasaisia silmukoita, mustia painojälkiä
referenssi viittaa johonkin kielestä ulos
jokin mennyt on yhä tässä, unohtunut mielessä
olen täällä, olin siellä, joinakin hetkinä olen yhä siellä
muutokset iskevät kielen heikkoihin kohtiin
tunnen kirjaston kulman selkäni takana, annan kynäni liittää
suomen subjektissa ovat semanttiset ominaisuudet olennaisimmat

*****************************************************************

Runotorstain haasteena on tekstinäyte:
Kunpa nykyaikainen tiede keksisi lääkkeen, joka saisi ajan tuntumaan paljon pidemmältä, niin kuin se tuntui lapsena. Mikä upea lääke. Vuosi tuntuisi vuodelta, eikä kymmeneltä minuutilta. Aikuisuus tuntuisi pitkältä ja täyteläiseltä, eikä joltakin holtittomalta tivoliajelulta. Kuka haluaisi tällaista lääkettä? Vanhemmat ihmiset varmaankin - sellaiset, joiden kuluvan ajan taju on polkaissut kaasupoljinta.
     Ja pitäisi kai keksiä myös lääke, jolla on vastakkainen vaikutus.--"

(Douglas Coupland: Eleanor Rigby. Kustannusosakeyhtiö Sammakko 2007, suom. Katja Rosvall.)

 
   © Elvis

Minä kuljen läpi tämän harmaan, yli ritisevän veden liukkailla laudoilla. Metsä sulkeutuu takanani, oksat kuroutuvat toisiinsa eikä paluuta ole. Kuivat kaislat kahisevat hiljaisia lauluja, silta natisee jalkojeni alla. Uusi ranta lähestyy.

***************************************************************

Runotorstain haasteena on Elviksen Keltainen kuu -blogista löydetty kuva Silta nykyaikaan.

Avaimet putoavat vessapönttöön, kolikot vierivät pöydän alle.
Pesen avaimia vihreällä saippualla, konttaan laatikoiden ja johtojen välissä.
Miksei kukaan salamavalojen räiskeessä ja odottavassa hiljaisuudessa huuda Vem?
Vaahteran lehdet kopisevat asfaltin pinnalla, koivunlehdet lentävät lintuina valokeilassa.
En ole pitkään aikaan kuullut kaukaista musiikkia, josta ei tiedä onko se kaiku korvakäytävässä vai todellista soittoa neulan raapiessa vinyylin uria.

**************************************************************************

Runotorstaissa on kuvahaaste.

Reunani rapisevat, lauseiden raoissa laastit murentuvat, pölyä ja kuonaa nousee sanojen väleihin. Sade levittää lätäköt, kastelee perustukset. Helman ruudut rispaantuvat, suorat linjat valahtavat. Kylmä puhallus jähmettää kaikki väärään asentoon.

**************************************************************************

Runotorstain aiheena on kiltti.

Aamulla on syksy ja illalla tähtikirkas, välissä kesä ja huikea valo.
Tiedätkö onnesi olevan tässä naisessa jonka sylin lämmössä voit levätä ja lentää korkeuksiin?

***************************************************************************

Runotorstain haasteena on vajaa säepari Joona Kivirinnan runosta 'Paluu' (kokoelmasta Kymmenen vuoden päästä annamme lapsille nimet, Tammi 2008, s. 54):

Painavinta mitä tiedän on salaisuus
joka jäi kertomatta ---

***************************************************************************

Tommin etsittämän muutosehdotuksen jälkeen kysymyksistä väitteisiin, tiedä sitten säilyykö silloin salaisuus:

Aamulla on syksy ja illalla tähtikirkas, välissä kesä ja huikea valo.
Tiedät onnesi olevan tässä naisessa jonka sylin lämmössä voit levätä ja lentää korkeuksiin.
 

ajatteletko sinä minua
niin kuin minä ajattelen sinua

öisin yksinästä tyynyä halaten
hikisten lakanoiden välissä

kulkevatko mietteesi minussa
aamun harmaudessa
usvan kiertyessä puiden ympärille
ja pehmittäessä harsoisella vaipallaan
askeltesi äänen

kun arki kulkee eteenpäin
velvollisuudesta ja päätöksestä toiseen
ajatteletko minua

etsitkö minua toisten joukosta

kun illan tyhjät huoneet paljastavat kasvonsa
ja välkkyvä ruutu heittää kalpeita varjoja seinille

ajatteletko minua

******************************************************************

Runotorstain haasteena on ajatus.

kuinka paljon hiljaisuutta
näin äänekkäiden ihmisten välissä

**********************************************************************

Runotorstain haasteena inhimillinen tekijä.
 

Maalaus: Henri de Toulouse-Lautrec /Wikimedia Commons

 

Minulla on vahvat kädet, valo leikkii rystysilläni.
Osaan lypsää ja pestä pyykkiä, kauhasta otan tiukan otteen.
Niskaani ei paina nöyryyden ies kun katson sormieni leikkiä neulan ja langan kanssa.
Minä olen tässä.

Joskus – kun valon reunoilla on utua –
astun hiljaiseen huoneeseen.
Annan katseeni kaartaa yli pellon ja järven, yli metsän tummanvihreän viivan.
Olen kahden maailman leikkauspiste
mutta se toinen on salattu ja vain minun.

Räsy on aina käden liikahduksen päässä.
Porttina takaisin tähän.

*************************************

Runotorstain haasteena Henri de Toulouse-Lautrecin maalaus La Blanchisseuse (The Laundry Worker).

 

Tämän talon seinät ovat kiveä (tai jäljennöstä)
se kestää huojumatta kun tuuli puhaltaa joka suunnasta
(mutta tunnen liikkeen jalkapohjissani)
Viima hakkaa ikkunoita (ehkä se on kolke kalloni alla)
sujahtaa sisään, kiertää nilkat moneen kertaan
(kylmyys nousee pitkin pohjetta, nuolee polvitaivetta)
Työnnän tilkettä rakoihin (korva kiertyy pumpulin ympärille)
painan kämmenen kuviot ikkunan pintaan (lennän tuulen taakse silmät auki)

******************************************************************************

Runotorstain haaste kehottaa kirjoittamaan runon romaanin nimen innoittamana. Vaihtoehtoina ovat Emily Brontën Humiseva harju, Erica Jongin Lennä, uneksi ja Eeva Joenpellon Vetää kaikista ovista. Tästä runosta löytyvät oikeastaan kaikki kolme.

 

keltaisen kassin sisällä
imukykyä ja mainosten sinistä
ohuita siipiä, rutistettua kiukkua

hullut päivät - galna dagar

*******************************************

Runotorstain aiheena on Jotain rajaa!

 

  Kuvalähde:  Paul Cezanne/Wikimedia Commons


Kuljemme huoneissa rinnan ja toistemme ohi, sanat soljuvat huuliltamme harkittuina ja asiaan käyden. Mutta siitä mikä kovertaa meitä molempia emme puhu. Raskaiden verhojen takana maailma kiertää muuntuvaa kehäänsä, meidän päivämme täyttyvät toistuvista askareista. Salongin hiljaisuudessa elämämme ahtaus murtuu, kun sisareni soittaa näyt silmissään. Sormeilen valkoista lankaa, loihdin musiikin pitsikuvioita ja salattuja sanoja. Virkkaan keveyttä ja haaveiden voimaa, toivoa joka silmukkaan. Kun sisareni kietoutuu uuteen huiviinsa, ei jakamamme kaipuu paina hänen harteitaan.


 

Runotorstain haasteena on yllä oleva Paul Cézannen maalaus.
Musiikkina Händelin cembalosarjat.

 

Sinun elämäsi oli sinulle läsnä ja käsissä.
Sinun elämäsi on minulle historiaa, pölyn ja hiljaisuuden peittämää.

On niin vaikea kuvitella.

Syntymästäsi on kulunut kokonainen vuosisata ja ylikin.
Vuosisata jolloin kaikki kuohui
historia vyöryi ihmisten yli
eikä mikään enää ollut samoin.

Tiedän niin vähän, olen kysynyt vääriä kysymyksiä.

Olen katsonut vieressäsi kuvia
nähnyt puutarhakoulun ja kuullut Viipurin.
Olen selannut vakavia tuntemattomia kasvoja
ja katsellut hiljaa isäsi parrattomia kasvoja.
Mutta sinusta en tiedä.

En ole kysynyt oikeita kysymyksiä.

Nyt kun historia hiljaisuuden tavoin on laskeutunut yllesi

minulla olisi kysymyksiä

jokaisesta valokuvasta, jokaisesta väliin jäävästä vuodesta
liki vuosisataisesta aikakaudesta
joka oli yksin sinun
vaikka aika vyöryi vastustamattomasti kaikkien yli.

       *********************************************
Runotorstain aiheena on historia.

 

Näen sinut hopean sävyin.
Hohdat haalistunutta valoa tässä hetkessä
vaikka varjo on jo läsnä

Varjo on aina
Sitä ei pääse pakoon

Mitä muistojen talostasi löytyy?
Hymyilevätkö lastenlapset piirongin päällä,
häiritseekö hääkuvan vakavuus sinua?
Onko sinulla suklaarasian ruusujen alla kellastuneita kirjeitä ja alinna salattu muisto ensirakkaudesta?
Oletko säilyttänyt sen kiihkeän kirjeen vai polttanut tuulisena iltana, kun nurkkien humina oli kevyempää kuin kaipuu jota hellit?
Monenako yönä valvoit ja odotit?
Vauvan syntymää hiljaisina öinä, kun ennenaikaiset supistukset pitivät sinua hereillä,
miestä työmatkoiltaan,
nuoria riennoistaan?
Unta ja huolettomuutta?
Sytytitkö lampun eteiseen muille valoksi?
Valuiko valo viistosti huoneeseen, kun ensimmäisen kerran huomasit käsiesi ihon vanhentuneen?
Lepattavatko nauru ja suru, kaipuu ja myöntyminen yhä huoneiden hämärässä ennen kattolampun sytyttämistä?

Sinä hohdat, mutta et katso kohti.
Talosi on hämärässä, valo syönyt kirjasi valkoiseksi.
Unenkaltaisena hohdat patinoitunutta hopeaa valon ja varjon välissä.

Salaisuutesi säilyy.

                  ****************************************************

Runotorstain haasteena on tämä kuva:


Source/Kuvalähde: Wikimedia Commons

 

liikutan ladattuja sanoja
pyöritän paloja, hion pyöreitä ulokkeita
erehdyn ja korjaan
täytän aukkoja, etsin pilven reunasta kiinnekohtaa
yritän hahmottaa kokonaisuutta

liikutan sanoja merkitysten palapelissä
ajattelen

Matkalla kohti myrskyn silmää, kun pohjavedet liikkuvat jalkojen alla, tuuli täyttää korvat ja repii suuria puita, minä kuulen sinut yhä.

                   **********************************************************

Runotorstain aiheena on kuvata tämä hetki 20 sanalla.