Amerikkalainen musiikkisatiirikko Roy Zimmerman on pohtinut olennaista pop- ja rockmusiikin kehitykseen liittyvää kysymystä: mitäpä jos beatlet olisivatkin olleet irlantilaisia. John Lennonilla ilmeisesti olikin irlantilaiset sukujuuret, mutta mitään varsin "irlantilaista" Beatles ei kyllä koskaan tainnut levyttää.

Irlantilaiset sen sijaan ovat versioineet ja levyttäneet Beatlesiä. Esimerkiksi De Dannan -yhtye, jonka riveissä vuosien varrella ovat laulaneet niin Dolores Keane, Mary Black kuin Maura O'Connell, on esittänyt varsin hulvattomaksi kehittyvää Hey Judea, josta itse asiassa pidän paljon enemmän kuin alkuperäisestä. Keanen veli Seane Keane on levyttänyt Blackbirdin, joka tosin ei ole saanut kuorrutuksekseen mitään varsin irlantilaista.

Sangen irlantilaiselta sijaan kuulostaa Dolores Keanen yhdessa De Dannanin kanssa levyttämä Let It Be, johon irlantilaiset soittimet ja musiikillinen herkkyys tuovat lisää ulottuvuuksia, mutta silti kappale ja sen tunnelma säilyvät tunnistettavina.


 

Vihreän saaren musiikilliseen soittotuokioon osallistuu omilla valinnoillaan myös Hirlii.

"Puut, uskolliset, / odottavat kämmenet / valoa täynnä." kirjoittaa Arto Lappi runokokoelmassaan Oravan portaat (Sammakko 2004). En tiedä ajatteliko Lappi runoa kirjoittaessaan puun oksilla olevaa lunta, mutta tuolta pihan puut juuri nyt näyttävät. Pihan läpi kulkee kapea polku korkein lumireunoin, pihavalo heittää valkealle kultaa.

Lumi myös soi. Lumi on soittanut koko päivän päässäni lumilauluja. Siksi päätin laatia oman viitoslistani. Kaikki kappaleet eivät varsinaisesti liity lumeen, mutta lumilauluina ne ovat tänään minulle hyräilleet.


1. "Ce soir ce soir il neige sur mes rêves et sur Liège / Que le fleuve transperce sans bruit"

Melankolinen Il neige sur Liège on yksi Jacques Brellin kauneimmista lauluista.


2. "I want to wash my hands, my face and hair with snow"

No en, mutta ehkä elokuvassa White Christmas Bing Crosby, Danny Kaye, Rosemary Clooney ja Vera-Ellen haluavat. Kappale on ytimekkäästi nimeltään Snow.


3. Hectorin Lumi teki enkelin eteiseen on muuttunut liki kansanlauluksi. Tuntuu kuin kaikki osaisivat sen edes osin.


4. "Lumina, take me through the snow"

Tiesiköhän Joan Osborne kappalettaan Lumina sanoittaessaan lumen ja snow'n yhteyttä?


5. "In between the cover of another perfect wonder / and it's so white as snow"

Red Hot Chili Peppersin Snow (Hey oh) saa minut usein hyvälle tuulelle oli kesä tai talvi. Eräänlainen voimalaulu siis.

 

"If I lay here / If I just lay here / Would you lie with me / And just forget the world? - - -  Let's waste time / Chasing cars / Around our heads."

Snow Patrol, Chasing cars

Yläviidenneksen Panu ja Tommi ovat listailleet vuosituhannen ensimmäisen vuosikymmenen musiikillisia tähtihetkiään. Ihailtavasti ovat saaneet listat puristettua bloginsa mukaisiin TOPvitosiin. Aloin miettiä samansuuntaista listaa esimerkiksi kirjallisuudesta, mutta yllättävän vaikeaa on laittaa vuosikymmenen kulttuurielämyksiä pakettiin.

Musiikillisesti vuosikymmen on ollut minulle yhtä uusien laulajien, bändien ja säveltäjien vyöryä. Syynä on tietenkin se, etten ainoana hallinnoi perheen musiikkilaitteita. Muiden valinnat ja suosikit soivat niin taajaan - välillä samaan aikaan joka huoneessa - että joskus oma valintani on pelkästään hiljaisuus. Vuosikymmenen aikana vanhat musiikilliset rakkauteni ovat säilyneet ja osin syventyneetkin. Pidän edelleen epuista, Bachista, Beatlesistä, irlantilaisesta musiikista ja vanhasta jazzista. Levyvarasto on kuitenkin täydentynyt monilla uusilla tuttavuuksilla, joten oman listanikin saan jotenkin puristettua kokoon, mutta silkkaa musiikkia lista ei ole.

Kuluvana vuosikymmenenä kirjamakuni on myös laajentunut ja osin täsmentynytkin. Luen entistä enemmän kotimaista kirjallisuutta ja runoutta. Pyrin olemaan lukemisissani monipuolinen, mutta koska vanhan ja lukemattoman rinnalle tulee jatkuvasti uutta ja tutustumisen arvoista, ei monipuolisuus ehkä ole kovin laajaa kuitenkaan. Lisäksi tutuiksi ovat tulleet myös sanaähky ja sanaväsy.

Elokuvalistaus olikin miettimisen helpoin osio, valinta oli aivan selvä. Mutta sitten asiaan - ja nyt asia on silkkaa subjektiivisuutta.

1. Äänet: Dolores Keane ja Christy Moore. Dolores Keane löytyi kelttiläisiä naislaulajia esittelevältä kokoelmalevyltä. Ääni miellytti ja vasta myöhemmin luin jostain, että häntä on kutsuttu irlantilaiseksi ääneksi. Äänen alkuperäinen heleys on vuosien myötä karhentunut, mutta yhä vain hän on vaikuttava laulaja ja tulkitsija. Christy Moore on Keanen tavoin pitkän linjan laulaja, jonka pehmeä ääni ja sisäistynyt tulkintatapa on alkanut puhutella minua vasta tällä vuosituhannella.

2. Kirjailija: Sirpa Kähkönen. Herkkävaistoinen, hienosti kieltä käyttävä tarinankertoja, joka osaa kuvata monia erilaisia ihmisiä myötäeläen ja näiden mielenliikkeitä tarkasti tavoittaen.

3. Runoteokset. Maritta Lintusen Valaistut talot, Kristiina Wallinin Jalankantama, Jyrki Kiiskisen Menopaluu, Kari Levolan Kaikki kartat ajan tasalla, Tittamari Martisen Käärmesormus. Puristan tämän pakolla viiden listaksi ja teokset valikoituvat voimakkaimman lukukokemuksen mukaan.

4. Romaani: J. K. Rowlingin Harry Potter -sarja. Aloitin sarjan lukemisen vasta kolmannen osan, eli Harry Potter ja Azkabanin vanki, ilmestyttyä suomeksi vuonna 2000. Vaikka olen lukenut pottereiden ohella monia muitakin hienoja ja vaikuttavia romaaneja, on vuosikymmenen valinnaksi kuitenkin listattava tämä, koska mitään muita kirjoja en ole odottanut niin tiiviisti etten ole malttanut aina edes odottaa käännöksen ilmestymistä. Olen myös lukenut monet osat useampaan kertaan.

5. Elokuva: Taru sormusten herrasta. Sivuutti vanhan elokuvasuosikkini Casablancan lempielokuvieni ykköspaikalta.

 

Hirliin kanssa sovimme soittavamme vihreän saaren tunnelmissa joulumusiikkia. Enya laulaa joulusalaisuuksista omalla tunnistettavalla tyylillään.
 

Vaihtoehtona on ilmeisesti perinteinen ja suosittu joululaulu Don Oíche úd I mBeithil (To That Night In Bethlehem), jonka esittää irlantilainen suosikkiyhtyeeni Chieftains, tekstin lausuu amerikkalainen näyttelijä Burgess Meredith. Jotain suomalaisen joululaulun hidasta surumielisyyttä löytyy tästäkin kappaleesta.


 

 

Lokakuun pimeneviin iltoihin sopivaa melankoliaa.
 

Sinéad Lohania kuuntelin yhteen aikaan melko paljon, hän oli samanlainen sattumalöytö niin kuin monet kiinnostavat artistit ja kappaleet ovat. No mermaid -albumi ja varsinkin sen nimikappale soivat usein. Nyt kuunneltuna herkkä What Can Never Be sopii lokakuiseen iltaan, mutta syksyyn sopii myös Whatever It Takes (soundi ei oikein vakuuta, mutta on hauskaa katsoa Sinéad Lohanin video). Kaikki kolme kappaletta ovat tuolta vuonna 1998 ilmestyneeltä No Mermaidilta.

Lisäksi kannattaa muuten kuunnella miten Sinéad esittää Bob Dylanin kappaleen To Ramona.

Hirliin vihreän saaren valintana soi nyt oluessa uiva mainio Dubliners sekä herroille naisvaihtoehto.
 

Harva laulaja on äänellään iskenyt suoraan tajunnan läpi ensikuulemalla. Mercedes Sosa oli sellainen. Kuulin häntä ensimmäisen kerran työpaikallani aamutöiden ohessa. Koko kirjasto soi hänen ääntään, kun keskuskaiuttimien kautta tulvi Live in Europe. Levyn neljäs kappale Tren a Cartagena viimeistään paljasti laulajan upean äänen ja tulkinnan. Sosasta tuli heti yksi suosikeistani ja taukojen jälkeen palaan kuuntelemaan häntä yhä uudestaan. Pidän monista hänen kappaleistaan ja yksi useimmin soittamistani on Razon de vivir, joka soikoon tänään Mercedes Sosan muistoksi.




 

Hannah listasi kirjallisia ja musiikillisia aakkosaarteitaan. Niitä oli niin kiinnostavaa lukea, että väistämättä omatkin aakkoset alkoivat vilistä mielessä. Kulttuuriset aakkoset tuskin kenelläkään pysyvät aina samoina, mieliala, elämäntilanne ja ikä vaikuttavat. Omalle listalleni valitsin sikin sokin niin kirjallisuutta, musiikkia, elokuvia kuin yllätyksenkin.

A - Aristoteleen Runousoppi. Tätä osasin joskus pätkät ulkoa. Runousoppi on erittäin kiinnostava perusteos kirjallisuudesta kiinnostuneille. Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo. Miten voi kirjoittaa niin kepeästi, älykkään piikikkäästi ja samalla ajatuksia herättävästi?

B - Beatles ja Johann Sebastian Bach.

C – Kirjain menee kahdelle hienolle elokuvalle: Casablanca ja Cinema Paradiso.

D – Bob Dylan on kulkenut mukana tavalla tai toisella jo teini-iästä. Wonder Boys on lempielokuviani ja vanhan ruikuttajan (tässä hellittelysana) Things Have Changed sopii siihen mitä parhaiten. Eikä sitten unohdeta Doris Day'tä.

E – Eppu Normaali. Ystävääni vapaasti lainaten onhan se mukavaa kun ne vanhenee tossa rinnalla.

F – Ella Fitzgerald on minusta maailman parhaimpia laulajia. Mikä äänenväri ja kyky laulaa hengityksen tavoin.

G - Bachin Goldberg-variaatiot Glenn Gouldin soittamina, mieluiten vuoden 1955 levytys. Gabriel García Márquezin Sadan vuoden yksinäisyys on romaani, joka olisi pitänyt lukea heti uudestaan. Lopussa paljastuneen asian valossa romaanista olisi heti uusintalukukerralla saanut uudenlaisia asioita irti.

H – Paavo Haavikon Kullervon tarina on minusta yksi hienoimmista suomalaisista teoksista. Vaihtoehdoksi voisi nostaa aivan toisenlaisen kirjan eli Helen Hanffin hauskan pikkuopuksen Rakas vanha kirja, jossa amerikkalainen bibliofiili käy kirjeenvaihtoa lontoolaisen antikvariaatin työntekijöiden kanssa toisen maailman sodan jälkeen. Musiikista Billie Holiday ja Hector.

I - Arto Mellerin Ilmalaiva "Italia". Sisältää yhden lempirunoistani, 'Mittakaavan': "--- Ja onni jota odotat, jotain sellaista / mitä et voi mitata, vain mittaamatta / mahdollista / ---".

J – Tove Janssonin Muumi-sarja, Juhani Ahon Juha.

K - Aino Kallaksen Reigin pappi.

L - Maritta Lintusen Valaistut talot ja Johannes Linnankosken Pakolaiset ovat tehneet minuun vaikutuksen jokaisella lukukerralla.

M - Aila Meriluodon päiväkirja Vaarallista kokea - miten näin yksityisistä asioista kirjoittamalla voikaan kertoa jotain niin yleistä? Kirja, jota suosittelen jokaiselle naiselle. Lisäksi Toni Morrisonin Minun kansani, minun rakkaani (Beloved). Yksinkertaisesti hieno.

N - Lassi Nummi.

O – Homeroksen Odysseia ja James Joycen Odysseus.

P - Toivo Pekkasen Musta hurmio.

Q - Raymond Queneau'n Tyyliharjoituksia on kertoo saman tapahtuman 99 eri tavalla. Tyylilajien kirjosta syntyy hillittömän hauska kokonaisuus.

R - J. K. Rowlingin Harry Potter -sarja. Moneen kertaan luettu ja sarjaan tulee vielä palattua.

S - Carol Shieldsin Rakkauden tasavalta on romaani, jonka olisin halunnut itse osata kirjoittaa. Musiikkimakuni kattaa sekä Sibeliuksen että Shadowsin.

T - J. R. R. Tolkien ja Taru sormusten herrasta. Myös ja etenkin elokuvana.

U - Kaari Utrio ja Ultra Bra. Heitä ei voi ohittaa, kun puhutaan suomalaisesta kirjallisuudesta ja kevyestä musiikista.

V - Hilja Valtonen. Loistokirjoittaja, terävä ja piikikäs ihmiskuvaaja, typeryyttä ja pyrkyryyttä vastaan, aina lasten ja heikkojen puolella.

W - Wong Kar Wain In the Mood for Love. Erilainen rakkauselokuva, jonka voi katsoa moneen kertaan.

X - Olivia Newton-Johnin ja ELOn kappale Xanadu olkoon aasinsiltana vanhoille musikaaleille, joista useista pidän kovasti. Xanadu on uudempi musikaalielokuva vuodelta 1980 enkä ole sitä nähnyt, mutta laulu on tuttu.

Y - William Butler Yeats. Irlantilainen nobelrunoilija, jonka tuotantoon tutustumisen aloitin musiikin kautta. Levyltä löytyy Stolen Childin lisäksi esimerkiksi Karl Wallingerin laulamana runo Politics, josta pidän paljon: "How can I, that girl standing there, / My attention fix / On Roman or on Russian / Or on Spanish politics? / Yet here's a travelled man that knows / What he talks about, / And there's a politician / That has read and thought, / And maybe what they say is true / Of war and war's alarms, / But O that I were young again / And held her in my arms!"

Z - Niko Kazantzakisin Kerro minulle, Zorbas on kiinnostava niin kirjana kuin elokuvanakin. Zinedine Zidanen kautta jalkapalloon, joka parhaimmillaan on viherkentän balettia. Kulttuuria siis.

Å - En ole lukenut Gabriella Åhmanssonin tutkimusta A life and its mirrors. Volume 1: A feminist reading of L. M. Montgomery's fiction, vaikka se minua kiinnostaa, mutta sen kautta saan aakkoslistalle omalle lukuhistorialleni merkittävät teokset eli Montgomeryn ja Louisa M. Alcottin tyttökirjat.

Ä - Zen Cafen Helvetisti järkeä -cd on niitä harvoja levyjä, joka teki järisyttävän vaikutuksen heti ensi kuulemalta: Älä tee.

Ö - Kulttuuriset aakkoset on lopetettava puuteaakkosiin. István Örkenyn Minuuttinovelleja on yhä lukulistalla.

Norjalais-suomalainen etnorockia ja joikua yhdistävä Áigi esittää tässä Normo Jovnnan, vanhan joiun uudessa asussa.

Normo Jovnna on miksattu myös Sacred Spirit -levylle nimellä Ly-O-Lay Ale Yoya. Levyn tiedoissa joikaajien ja laulajien nimiä ei mainita. Verkkotiedon mukaan joikaaja olisi norjalainen Terje Tretnes, jonka esitys levylle otettiin ilman hänen lupaansa. Tällainen krediittien jakamattomuus himmentää muuten hienon levyn arvoa. Mutta tässä siis Áigi, jonka laulaja/joikaaja on Kautokeinosta kotoisin oleva Anne Gro Kaup.
 

Yläviidenneksen Tommi ja Panu lahjoivat minua Spotify-kutsulla. Kutsuun liitettiin toive omasta vapaavalintaisesta TOP-viitosestani. Mitä listalle valikoitui, sitä voi käydä ihmettelemässä Yläviidenneksessä. Minä puolestani jään odottamaan herrojen mahdollista vastalistaa.

 

Damien Dempseystä en tiennyt mitään ennen kuin lainasin kirjastosta hasardina hänen vuonna 2008 ilmestyneen levynsä The Rocky Road, johon sitten ihastuin ensikuulemalta. Poguesin alunperin levyttämä The Rainy Night In Soho löytyy levyltä ja kuulostaa Dempseyn esittämänä oikein hyvältä.
 

Hirliin vihreän saaren valintana onkin yksi lempilaulajistani.
 

Sweet Honey In The Rock -lauluyhtyeessä löytyy asennetta: More Than a Paycheck on vanhoja  a cappella  -suosikkejani. 
 

Molly Bloomin sisäinen monologi päätti Joycen Odysseuksen ja Mollyn innoittama laulu saa päättää tämän lukupäiväkirjan.

Kate Bush halusi käyttää Sensual World -levynsä nimikappaleen sanoituksena Molly Bloomin monologia. James Joycen oikeudenhaltijat eivät kuitenkaan antaneet lupaa tekstin käyttöön, joten Bush kirjoitti uuden sanoituksen Mollyn ajatusten innoittamana. Niinpä Molly astuu Kate Bushin avustuksella ulos kirjan sivuilta: "Stepping out of the page into the sensual world / Stepping out, off the page, into the sensual world".
 

 Boubacar Traoré: Kanou
 

Eilen soitettiin Sunnuntaiklassikoissa kaikkien aikojen kesäbiisejä. Kesäklassikoihinhan on joka vuosi tyrkyllä uusia ehdokkaita, jokaisella omansa.

Jukka Pojan Pläski on tenavan ja minun uusi suosikki, se saa meidät hihittelemään, minut jopa tanssahtelemaan, koko muun perheen suureksi hämmennykseksi ja harmiksi. Olemmekin oppineet soittamaan tätä reggaetä silloin, kun muut eivät ole kuulolla.

  >

Euroviisuviikolla pitää välillä tankata muunlaista musiikkia. Bonon laulaman Dreaming with tears in my eyes'in kuulin ensimmäisen kerran Jimmie Rodgers -tribuuttilevyltä The Songs of Jimmie Rodgers - A Tribute, jossa Bonon lisäksi muun muassa Bob Dylan, Van Morrison, Alison Krauss and Union Station sekä Mary Chapin Carpenter tulkitsevat amerikkalaisen countrymusiikin isän, Jimmie Rodgersin (1897-1933), lauluja. Koska en löytänyt tuubista tätä nimenomaista kappaletta Rodgersin laulamana, ei tämä soi sunnuntaiklassikoissa vaan perjantai-illan ilona.

Tuubista en löytänyt myöskään tribuuttilevyllä olevaa voimabluesia T for Texas Dwight Yoakamin etulkintana. Sen sijaan löytyi Jimmien oma esitys, joten nostan sen tähän Bonon rinnalle. 
 

Työmatkalla etanoita (monen monta) ja kaksi hevosta, poppeli tuoksuu, viherrys hyppii puusta puuhun. En kuuntele muuta kuin Damien Dempsey'ä.
 

Tämä on oikeastaan jatkoa tai pikemminkin taustoitusta sunnuntaiklassikoiden discoteemaan. Kun tätä huikeaan tunnelmaan kasvavaa bänditaistoa kuuntelee ja katselee, niin tietää kyllä miltä kykypohjalta monet discomusiikin esittäjät amerikoissa ponnistivat - ja minkälaisiin musiikkilajeihin disco perustuu.

Kymmenminuuttinen hienojen lauluyhtyeiden yhteisesiintymistä, olkaatten hyvä! (Minä muuten en tunnista näitä kaikkia.)

Irlantilaisella musiikilla tuntuu olevan sekä Hirliille että minulle suuri merkitys ja siksi päätimme alkaa soitella sekä itsemme, toistemme että blogivierailijoittemme iloksi silloin tällöin musiikkia vihreältä saarelta. Muutkin innokkaat irkkumusiikin ystävät ovat tervetulleita mukaan! (Voisin oikeastaan heittää Yläviidenneksen herroille haasteen Irkku TOP5:stä, vaikken heidän irkkumusiikkimieltymyksistään mitään tiedäkään - tosin ainakin Christy Moore on siellä mainittu.)

Pidän monista irlantilaisista laulajista, mutta kaksi Doloresta (Keane ja Cranberriesin O'Riordan) koskettavat minua äänillään ehkä eniten.

Dolores Keanea kutsutaan Irlannnin ääneksi ja moneen hänen nykyisin karhentunut äänensä taipuukin. Tuubista löysin irlantilaisen lempilauluni Doloresin esittämänä, mutta se on nyt (9.4.) poistettu. Jimmy Mo Mhíle Stória ovat esittäneet monet muutkin laulajat ja yhtyeet. Yksi hienoimmista tulkinnoista löytyy Chieftainsin levyltä Tears of Stone, jolla laulun esittää Chieftainsin kanssa kanadalainen yhtye Rankin Family. Lyriikat kahdella kielellä löytyvät täältä.

Toiseksi kappaleeksi valitsin Tom Russellin kansanoopperalevyltä The Man from God Knows Where kappaleen Mary Clare Malloy, jossa Dolores Keanen tulkitsema nimihenkilö kertoo miten hän 18-vuotiaana muutti Irlannista Amerikkaan valokuvamorsiamena.

Hirliin (Mary Coughlan) lisäksi irkkumusiikki-ilojaan paljastavat kunnon selityksillä Yläviidenneksen Tommi ja Panu. Tommin yhtenä valintana soi hieno Christy Moore.

Pölykertymiä ja pölyplaneettoja ihmetellessä sekä arkisen työn pyörityksessä unohtui laittaa oma valinta k d lang -keskiviikkoon. Onneksi Hirlii muistutti asiasta ja vielähän ollaan keskiviikon puolella.

Olen nähtävästi ja kuultavasti jämähtänyt langin cover-versioihin, mutta minkäs sille voi kun nainen saa laulun kuin laulun kuulostamaan hyvältä, sellaisetkin joista en erityisemmin pidä.

Rose gardeniin minulla on ristiriitainen suhde. Lynn Anderssonin versiota veivattiin kauan sitten radiossa niin paljon, että pienet korvani olivat liki ruvella ja laulu oli minusta aika kamala. Joskus paljon ja vieläkin myöhemmin kuultuna laulu kuulosti jo soman nostalgiselta, mutta tätä k d:n tulkintaa voin kuunnella ilman nostalgiapläjäystä ihan vain mukavan kulkevana biisinä. Videona en sitä voi tänne siirtää, joten lang-keskiviikosta poiketen video vie tällä kertaa alkuperäistulkitsijan luo.

... eli soita mulle surullinen laulu.

Joinakin päivinä Au Revoir Simone on juuri oikeaa musiikkia, vaikkei surullinen olisikaan.

Uudenvuodenaaton kunniaksi lang-keskiviikossa (kuuntele myös Hirliin valinnat) k.d. lang saa rinnalleen kaksi omasta laulu- ja esiintymistyylistään poikkeavaa naisartistia, eli softisti jatsahtavat vaaleanviileät Peggy Leen ja Julie Londonin.

Peggy Lee sai varmaan uransa aikana esittää Feveriä lukemattomia kertoja ja niinpä vuosien myötä tulkintakin hieman muuttui. Mutta hyvin pärjää ms langkin.

Peggy Leen ohella on mustaa kahvia ennen k.d:tä nauttinut myös Julie London.

Mukavaa vuodenvaihdetta kaikille - toivottavasti huomenna ei sellainen kuume vaivaa, johon ei musta kahvi auttaisi!

Onnea ja iloa uudelle vuodelle!

Ainakin Hirlii ja minä kuuntelemme jälleen tänä keskiviikkona k.d.langia. Kukahan muukin innostuisi?

Ensimmäinen kappaleen valitsin vilkaisemalla ikkunasta näkyvää harmaanhämäryyttä - I Dream of Spring:

k.d. on myös duetoinut esimerkiksi jo 1950-60-luvuilla suurta suosiota nauttineen Tony Bennettin kanssa. Tästä yhteistyöstä valintani kohdistuu hieman bluesahtavasti keinuvaan Moonglow'hun:

Hirliin kanssa sovimme viettävämme tänään keskiviikkoiltaa k. d. langin seurassa. Mukaan musiikilliseen iltaan ovat kaikki halukkaat virtuaalisesti tervetulleita joko esittelemällä oman suosikkinsa tai jonkin itselleen uuden, jos k. d. ei vielä ole tuttu tai vain kuuntelemalla muiden valintoja. Emme ole Hirliin kanssa sopineet ennakolta mitä valitsemme, joten kiinnostavaa nähdä päädymmekö samoihin kappaleisiin. Kannattaa käydä kuuntelemassa mitä Preivissä tänään soi.

Tutustuin langiin ensimmäisen kerran All You Can Eat -levyn myötä. Levyltä löytyy laulajan ehkä kaunein laulu Infinite and Unforeseen, mutta jo levyn aloittava If I Were You sai korvat ensikuulemalla höristymään.




k.d. on tulkinnut myös yhden Cole Porter -suosikkini eli So in Loven, joka löytyy albumilta Red Hot & Blue (A tribute to Cole Porter to benefit AIDS research and relief; mukana mm. Annie Lennox, David Byrne, Deborah Harry & Iggy Pop, Tom Waits). Video tuntuu viittaavan suoraan albumin alaotsikkoon: pyykinpesun kautta lähestytään surun raskautta:

Lopuksi ohittamaton kappale k. d. langin tuotannossa: Constant Craving.

Yläviidenneksessä Tommi mainitsi levyhyllynsä erikoisuuden eli tsekkiläisen Buty-yhtyeen levyn. Tommin linkittämä kappale olikin mainio ja sai minut katselemaan tutkaillen omaa levyhyllyäni, josta varsinkin vinyylien joukosta löytyy jokunen erikoisuus ja kummallisuuskin. Yksi ylpeydenaiheistani on unkarilainen rockooppera István a király (ensiesitys 1983). Kuningas István on Unkarin ensimmäinen kuningas Tapani (975-1038) eli Pyhä Tapani, jonka kruunaukseen johtaneesta valtataistelusta rockooppera nähdäkseni kertoo. Wikipedian artikkelista voi lukea teoksen juonesta ja historiallisiin faktoihin perustuvasta tarinasta lisää.

Levente Szörényin (tai unkarilaisittain sukunimi ensin Szörényi Levente) musiikissa rockiin, balladeihin ja kansanmusiikkipiirteisiin yhdistyy kirkkomusiikki, sillä kristinuskon tuomisesta Unkariin teoksessa muun muassa on kysymys. Unkarissa teos on ollut valtavan suosittu ja sen lopussa lauletaan Himnusz, Unkarin kansallislaulu. Isänmaallinen teos siis, kun ottaa huomioon teoksen ensiesitysajankin.

Olen pitänyt teoksesta ensi kuulemalta ja se onkin ainoita rockoopperoita, joita kuuntelen. Tuubista löysin liudan videoita, joista osa perustuu 1984 julkaistuun filmatisointiin. En ole nähnyt István a kiralyta muuten kuin nyt näissä klipeissä, mutta musiikin tehoavuus välittyy kyllä levynsä liki puhkikuluttaneelle tietokoneen pikkukuvastakin. Ensimmäisessä linkistä (näissä ei embed ole sallittu) kannattaa siirtyä suoraan toiseen. Molemmissa näkyvät musiikin monipuoliset vaihtelut ja asetetaan vastakohtia. Unkarin taitoni rajoittuu muutamaan haparoivaan sanaan, joten tarinan varsinainen seuraaminen ei ole ollut rockoopperan kohdalla vahvuuteni. Toisessa kohtaavat kruunusta taistelevat István ja Koppány (johon teoksen varsinainen rock yleensä liittyy) Istvánin isän hautajaisissa. Mukana on myös yksi teoksen vaikuttavan kauniista kappaleista (tosin levyllä toimii melkein paremmin) Adj békét Urám (eli Da pacem, Domine, joka kirkkomusiikkina soi rinnalla). Kohtauskoosteessa tulevat hyvin esille teoksen musiikilliset lajit. Näyte teoksen lopusta sisältää Koppányn kuoleman ja huipentuu Istvánin eli siis Tapani I:n kruunajaisiin.

En tiedä olisinko innostunut teoksesta, jos olisin ensin nähnyt varsinaisen esityksen, mutta levyltä kuultuna musiikin vaikuttavuus on ollut hurja eikä se ole vuosien kuluessa laimentunut. Eli levyhyllyni erikoisuus ei ehkä oikeastaan olekaan erikoisuus, vaan aivan looginen hankinta.

Valitsemiani sunnuntaiklassikoita on vaihtelevalla innolla kuunnellut myös jälkikasvuni. Kommentit ovat vaihdelleet hyvästä äänestä ihan okein kautta järkyttyneeseen hiljaisuuteen. Onkohan juniorin nykysuosikki Tokio Hotel hänen tuleva sunnuntaiklassikkonsa? Onko se hänen eppunormaalinsa vai poikabändivaiheen osmondsinsa? Joka tapauksessa kotona kaikuvalta ääniraidalta on tarttunut jokunen kappale äidinkin mieleen, tämä seuraava jopa pienimuotoiseksi korvamadoksi (linkkivinkistä kiitokset Viidennelle roolille):

Muita yhteiseen kuunteluun sopivia ovat myös Jung und nicht mehr jugendfrei, Totgeliebt, Ich bin nich' ich sekä Hilf mir fliegen. (No on sitä rokkarit ennenkin käyttäneet kajalia ja Slade korkokenkiäkin, joten ei moitittavaa.)

Tämä kirjoitus ja esittely on tehty lapsen pyynnöstä ja kappaleet on valittu yhteistuumin.

Bonuksena tuubista löytynyt yllätysvideo, jossa äidin varhaisteini-iän suosikki kohtaa toisen tenavan suosikin. Hurjaa.

"Paan rautalangan soimaan, tutun sävelen. Sen biisin joka kestää sekä estää olemasta onneton."
Eero, Jussi & The Boys, Paan rautalangat soimaan (sävel ja sanat Eero Lupari, levyltä Kuoppainen tie)

Tommi oli lukenut juttuni ja rockhenkilönä totesi ensin "musiikkia, musiikkia, musiikkia beibe" ja tarjosi sitten listan kappaleista, joiden avulla voi sukeltaa syvemmälle murjotukseen tai nousta paskapäivien yli. Koska jokaisella on kyseisiin hetkiin omat takuuvarmat musiikkinsa, niin listaapa minäkin jokusen omistani.

Silloin kun päälle iskee murjotusvaihde, kaikki ympärillä nyppii raskaasti tai päivä sujuu muuten tahmeasti, en varsinaisesti ala syventää tunnetta tiettyjen kappaleiden avulla. Melankoliseen nostalgiaan kuuntelen vanhoja haikeita iskelmiä, rahisevaa bluesia tai jazzia, mutta näitä arkisia vastoinkäymispäiviä en tarkoituksella ala syventää. Miksi haluaisin pudottaa sen ketsuppipurkin toisellekin pikkuvarpaalle?

Sen sijaan musiikki piristää kummasti ja kappalevalinnat vaihtelevat päivästä ja fiiliksen syvyydestä riippuen. Tässä muutama koeteltu:

1. Red Hot Chili Peppersin Snow. Kun kuuntelee miten Anthony Kiedis selviää nopeasti etenevästä tekstistä ja jalka alkaa naputtaa musiikin tahdissa, niin kohta sitä hoilottaakin epävireisesti mukana Hey Hey yeah Oh yeah ja silloin ei enää voi murjottaa, koska se näyttäisi hassulta.

2. Uusin löytöni tähän sarjaan on Boubacar Traorén Kanou - kun intron haitari alkaa soida, nousee hymynkare suupieliin, lantio keinahtaa ja sitten haluaakin tanssahdella ympäri huoneita. En kyllä tiedä mistä Boubacar oikeasti laulaa, mutta tekstiliitteestä löytyy kappaleen kohdalta teksti: "The world has been made for people to love one another." Aivan.

3. Ella Fitzgeraldin From This Moment On oli muinoin tenttilauluni. Kuuntelin sitä ennen tentteihin lähtöä ja yritin saada päälle Ellan laulutavan kaltaisen rentouden ja sujuvuuden.

4. Eeron ja Jussin Tahdon saaren. Jee jee je.

Vanha kaveri soitti ja pyysi pikakutsuna Värttinän konserttiin. Joskus 1990-luvun alussa kuuntelin Värttinäni lähes puhki, mutta uusimpia levyjä en ole juuri innostunut soittamaan. Konserttiin lähdin kuitenkin mielelläni, koska en bändiä aiemmin livenä ole nähnyt. Kannatti mennä. Värttinä on uskomattoman vaikuttava lavalla. Laulajat ovat todellisia lumottaria, he osaavat esiintyä, laulaa ja ottaa yleisönsä. Välillä laulanta nosi kuulijalta takatukan pystyyn. Uskomaton lavakarisma tällä kolmikolla. Soittajakuusikko oli vähintään yhtä hyvä kuin laulutrio, hyvä svengi. Nyt pitää kaivaa levyhyllystä lähes soittamaton Värttinä-levy ja hankkia uusin Miero kuunteluun. Saas nähdä välittyykö levyiltä samankaltaista energiaa kuin lavalta.

Photo by Tuomo Manninen

             

Eilisen artistikoosteen viimeisessä kuvassa esiintyi amerikkalainen countrybändi Alison Krauss & Union Station. Yhtye on Jenkeissä käsittääkseni hyvin suosittu, mutta Suomessa aika vähän tunnettu. Siksi on pakko mainostaa hieman.

Ensimmäisen kerran kuulin Alison Kraussin laulua levyllä Divine Divas (1997). Kraussin ääni laulussa Baby Now That I've Found You miellytti ja sai etsimään tietoa laulajasta sekä lisää hänen musiikkiaan. Löytyikin samanniminen kokoelmalevy vuodelta 1995 ja kuva pyöreäposkisesta nuoresta naisesta. Levy ei kuitenkaan täysin miellyttänyt, vaikka ei huono ollutkaan.

Vasta kuunneltuani Alison Kraussin yhdessä Union Station -yhtyeen kanssa tekemiä levyjä aloin innostua enemmän. New Favorite (2001) ja livelevy Alison Krauss + Union Station (2002) ovat hienoja kokonaisuuksia ja todella tutustumisen arvoisia. Hämmennyksekseni Alison oli jossain kokoelmalevyn ja uusien levylöytöjeni välillä kokenut suuren muodonmuutoksen ja muuttunut blondatuksi ja tiukaksi trimmatuksi artistiksi, mutta ei se hänen taitojaan ollut vähentänyt. Krauss laulaa kuin kuulasääninen enkeli ja Union Station on mainio bändi. Alisonin upeaa laulantaa enemmän minua taitaa levyillä silti miellyttää Dan Tyminskin lämmin ja persoonallinen ääni.

       

Alison Kraussiin ja Union Stationiin kannattaa tutustua. Yhtye soittaa soljuvasti ja ehdottoman ammattitaitoisesti, Tyminski ja Ron Block ovat mainion maanläheisiä countrylaulajia. Alisonin kappaleet ovat lähempänä valtavirran poppia, mutta hänen eteerinen tulkintansa luo niihin täysin oman klanginsa. Ehkä tätä tyylieroa on haettu myös ulkoasuun. Uuden levyn kannessa (ylin kuva) Alisonilla on avokaulainen iltapuku ja bändin jätkillä rennot arkivaatteet. En tiedä kertooko se enemmän yhtyeestä, stailaajasta, markkinoinnista vai amerikkalaisen naislaulajan ulkonäköihanteista. Musiikin sisältöön stailaus ei liene vaikuttanut.

En ole countrytietäjä enkä lajin suuri harrastajakaan, joten en osaa arvioida mihin countrysuuntaukseen esiintyjät lasketaan. Mutta väliäkös sillä, hyvää musiikkia kuuntelee sujuvasti ilman moisia tietoja.

Poimin Tuomas Rinnan blogista kuvallisen musiikkimeemin: "ideana ottaa 15 kappaletta jota iTunes (tai käyttämäsi musiikkisoitin, ei kai sillä niin väliä) tarjoaa satunnaisjärjestyksessä, etsiä artisteille kuvat ja lätkiä niitä yhteen. Kuka tunnistaa artistit?" Sovellan tätä luovasti ja valitsen kuvat vanhan tänään kuuntelemani kasetin perusteella, lisänä muutama muu tänään ilahduttanut artisti.

Tunnistin Tuomaksen kuvagalleriasta vain muutaman. Tunnistaakohan näistä kukaan ketään?

      1 2 3 4
       5 6 7 8
         9 10 11 12

           13 14 15

                 ****************************************

Ohessa tuntemattomiksi jääneet esiintyjät hieman suuremmassa koossa muutamin vinkein:

Herra numero 5 on valloittanut italialaisiskelmällä Euroviisuissa. Neiti numero 6 on valloittanut maailmaa Brasiliasta käsin. Suomalaisille hänen äänensä on tutumpi kuin kasvot. Ehkä tämä hymykuva auttaa tunnistamisessa.

Neiti numero 7 on punapää, vaikka sukunimi viittaa toisiin väreihin. Yhtye 13 valloitti karjulaululla 70-luvulla. Pitäisi tunnistaa.

Punatukkainen neiti 14 tulee laulujen saarelta, mutta suosii jazzia ja bluesia.

Amerikkalainen yhtye numero 15 lienee tuntemattomin, joten liitän mukaan uuden kuvan, josta nimen voi luntata.

                 ****************************************

Paria artistia ei meemissä ole tunnistettu. Herra 5 on Domenico Modugno, muistattehan Nel blu di pinto di blu eli Volare? Neiti 6 on bossanova-tähti Astrud Gilberto ja neiti 14 irlantilainen Mary Coughlan.

(Täydennetty lauantaina 25.3.2006.)

1. Aoife Ní Fhearraigh: Seacht Suáilci Na Maighdine Muire (irlantilainen musiikki)
2. Au fond du temple saint –aaria Helmenkalastajista (ooppera)
3. CCR: Have you ever seen the rain (perusrock)
4. Dead Can Dance: Summoning of the muse (musiikista voi nauttia vaikkei sitä osaa määritellä)
5. Eppu Normaali: Njet njet (suomirock)
6. Frank Sinatra: Strangers in the night (evergreenit)
7. Glenn Miller: In the mood (jazz)
8. Ina Deter Band: Ob Blond, Ob Braun, Ob Henna (naisrock)
9. Jouko ja Kosti: Muisto vain jää (vanhat suomalaiset iskelmät)
10. Mercedes Sosa: Galópa murrieta (naisäänet, ei laji, mutta tärkeä)
11. Olavi Virta: Hopeinen kuu (tango)
12. Philip Glass: Open the kingdom (Glass ja kumppanit)
13. Sebö Ferenc Együttes: Lydiához (maailmanmusiikki; teksti tosin Horatius Flaccuksen runo unkariksi käännettynä)
14. Vivaldi: Neljä vuodenaikaa (klassinen)
15. Young Marble Giants: Searching for Mr. Right (vaihtoehtoinen/taiderock)