Molly Bloomin sisäinen monologi päätti Joycen Odysseuksen ja Mollyn innoittama laulu saa päättää tämän lukupäiväkirjan.

Kate Bush halusi käyttää Sensual World -levynsä nimikappaleen sanoituksena Molly Bloomin monologia. James Joycen oikeudenhaltijat eivät kuitenkaan antaneet lupaa tekstin käyttöön, joten Bush kirjoitti uuden sanoituksen Mollyn ajatusten innoittamana. Niinpä Molly astuu Kate Bushin avustuksella ulos kirjan sivuilta: "Stepping out of the page into the sensual world / Stepping out, off the page, into the sensual world".
 

Nyt olen saanut Joycen Odysseuksen loppuun. Kolme viikkoa meni enkä lukenut välissä ainuttakaan muuta kirjaa, en edes sitä Häjyjä. Leopold-Odysseuksen kotiinpaluu, jossa Bloom ja Dedalus kulkevat kohti dublinilaista Ithakaa eli Eccles Street 7:ään ja jossa he viettävät aikaan Bloomien keittiössä kaakaota juoden ja keskustellen, sekä kirjan päättävä Molly Bloomin tajunnanvirtainen sisäinen monologi ovat tavallaan kirjan kiinnostavimmat osat. Tavallaan siksi, että kolmen viikon kuluessa alkupuolen ihmeet ovat jo hieman haalistuneet.

Pidin paljon kysymys-vastaus-muodosta, jolla Bloomin ja Dedaluksen keskustelua sekä Stephenin poistuttua Poldy / Leopoldin toimia ja mietteitä kuvataan. Keskustelua referoi ilmeisesti kaikkitietävä kertoja, joka esittää kysymyksiä miesten käsittelemistä asioista, heidän mielentiloistaan ja vastaa myös itse. Riikosen mukaan keskustelu esitetään "monimutkaista 'tieteellistä' kieltä käyttäen" (s. 119). Kielen monimutkaisuus, joka tulee sivistyssanojen ja tieteellisten termien (ehkä jopa epätermien, putosin kärryiltä monessa kohtaa) vyörytys tekee tekstin paikoin vaikeaksi, mutta silti siinä oli jotain huumoria kutkuttavaa, arkisista askareista (parranajo) aina tähdistöihin ja sukuhistoriaan liikkuvat aiheet ovat todellista vyörytystä. Kysymykset ovat paikoin herkullisia.

Esimerkiksi seuraavien kysymysten (ja niihin annettujen vastausten) avulla kuvataan, miten avaimensa kotiin unohtanut Bloom kiipeää aidan yli, menee sisään keittiön ovesta ja päästää Dedaluksen sisään:

"Mitkä vaihtoehdot olivat nyt näiden kahden edessä, joista toinen oli harkitusti ja toinen (vastaavasti) huomaamattomasti avaimeton? - Bloomin päätös? - Kaatuiko hän? - Nousiko hän pystyyn konkussion vaurioittamana? - Minkä näkökuvien diskreetin suksession Stephen sillä välin havainnoi? - Ilmaantuiko mies taas toisessa paikassa? - Noudattiko Stephen hänen merkkiään?" (Ss. 606-608.)

Marion / Molly Bloomin välimerkitön sisäinen monologi on minusta teoksen tajunnanvirtaa parhaimmillaan. Teksti hyppelee, ajatukset risteävät ja liukuvat lomittain, monet aikatasot, tapahtumat ja henkilöt ovat Mollyn ajatuksissa limittäin, lomittain, päällekkäin ja peräkkäin ja niin sanottua punaista lankaa on vaikea seurata. Voi lukea vain antamalla mennä ja nauttia kielen ja ajatusten virrasta. Verevä Molly on totisesti eri maata kuin kirjan muut henkilöt ja hänen monologinsa sopii ainoastaan kirjan viimeiseksi jaksoksi.

Käyttämättä minkäänsävyistä tieteellistä kieltä voisin tiivistää lukukokemustani kysymys-vastausmuotoon:

Kannattiko lukea? Kyllä.
Miksi? Kiinnostava, klassikko, siihen viitataan ja siksi on hyvä tietää millainen se on.
Mikä yllätti? Erotiikan käsittelyn suuri määrä. Nykylukija ei nikottele, mutta kirjan ilmestymisajankohdan huomioon ottaen varmaan melko rohkea teos.
Suomennos? Saarikoskea, jokunen anakronismi, sujuvaa, notkeaa mutta onko täsmällistä ja "oikeaa", sitä en tiedä.
Lukemisen sujuminen? Hidasta, tankkaavaa, hermostuttavaa, hihityksiä nostattavaa, innostavaa, sai nukahtamaan jokusen kerran.
Uudelleenluku? Tuskin. Tosin uusi suomennos voisi saada kiinnostumaan. Tai sitten ei. Selailua ainakin voi harrastaa.
Seuraksi? Teetä, kahvia, viskiä (Hirliin ehdotus, ei toteutettu), tummaa suklaata (pitää hereillä ja on sopivan älyllinen valinta), Hannu Riikosen James Joycen Odysseus. Kielen ja kerronnan sokkelo (Gaudeamus 1985) ja HannaHin lukupäiväkirja.
Muuta? Ääneenlukua voi kokeilla valikoidun pienin määrin, jos läsnäolevat potentiaalit kuulijat siihen suostuvat.

 

Nyt olen raahustanut Bloomin seurassa jo sivulle 550, josta alkaa uusi luku ja ilmeisesti dublinilaisodysseuksen nokka alkaa vihdoinkin kääntyä kotia kohti. Juuri lukemani jakso (ss. 419-549) on näytelmämuotoon kirjoitettu sekalainen ja hyppelehtivä, puhujasta ja ajatuksesta toiseen näennäisen sattumanvaraisesti liukuva monologien ja dialogien kokonaisuus. Jakso herätti välillä skeptisen mietteen: onkohan Joyce kirjoittanut tämän ihan tosissaan, jospa hän testasi mikä menee läpi. Ajatus ei tuntunut ihan oikealta, joten päätin vihdoinkin etsiä Hannu Riikosen James Joycen Odysseus. Kielen ja kerronnan sokkelo -opuksesta (Gaudeamus 1985) taustoitusta juuri lukemalleni.

Miksiköhän tein sen vasta nyt? Riikonen kirjoittaa selkeästi ja avaa yleisellä tasolla romaanin viittauksia ja rakennetta. Nyt lukemani oli Kirke-jakso, joka tapahtuu Bella Cohenin ilotalossa. Bella on Homeroksen Kirke, joka muutti Odysseuksen miehet sioiksi. Riikonen kirjoittaa: "Taiteena esiintyy magia, symbolina huora ja kirjallisena tekniikkana 'hallusinaatio'. Koska tapahtumat on lähinnä esitetty eri henkilöiden hallusinaatioina ja mielleyhtyminä ja koska myös allegorisia henkilöhahmoja esiintyy, on lopultakin varsin vaikea hahmottaa, mitä jakson kuluessa oikeastaan 'tapahtuu'." (S. 106.)

Minulle jaksosta tuli mieleen kiirastulimaisen humalatilan kuvaus, jossa painajaiset, pelot ja fantasiat sekoittuvat hurjaan ja jäsentymättömään tanssiin. Riikosen kommentit ja tekstiselitykset avasivat järjettömiltä vaikuttavia kohtia, esimerkiksi Erinin tyttärien lausumassa rukouksessa Kirke-jakson sisältämä edeltävien tapahtumien yhteenveto ja kertaus näkyy Riikosen mukaan selvästi (s. 110-111). Sain tietää myös, että joidenkin tutkijoiden mukaan Bloomin taskussa kulkeva sitruunainen vaeltava saippua eli Wandering Soap (WS) viittaa William Shakespeareen.

Kunhan saan Odysseuksen luettua, voinkin tarkistaa Riikosen tutkimuksesta mitä oikein tuli luettua ja onko siellä muitakin vaeltavan saippuan veroisia juttuja. Vielä 172 sivua jäljellä.
 

Jätkät juopottelee jossain synnytyshuoneen alakerrassa tai niillä main, synnytykseensä juuttunut rouva vääntää yhdeksättä lastaan  ja sairaanhoitajia - nunnia? - käy kuiskuttelemassa lääkärin korvaan. Bloom kaataa ryyppynsä naapurin lasiin. Miesten jutut menevät korkealentoisen ja ylevän viinapuheen suuntaan.

Paikalle saapuu Buck Mulligan, joka haluaisi ostaa Lambayn saaren vapaatilan perustaakseen sinne Omfalos-nimisen kansallisen hedelmöittämön, jossa tämä Irlannin siitoshärkä in spe "tarjoutuisi hedelmöittämään säätyyn katsomatta jokaisen naisen, joka mielisi saada täyttää luonnollisen tehtävänsä" (Joyce: Odysseus, s.395). Luonnollisesti hän tekisi siitospalvelunsa ilmaiseksi, jos naisten luonne ja ulkonäkö olisivat suotuisat.

Onkohan elokuvan Irlannin hedelmällisin mies (The Most Fertile Man in Ireland, 1999) käsikirjoittaja lukenut Joycensa? Mainio leffa muuten.
 

Olen nyt tutustunut Gerty MacDowelliin, joka "oli totta totisesti niin kaunis esimerkki viehättävästä irlantilaisesta neitokaisesta, että parempaa ei voisi toivoa näkevänsä" (s. 341). Joyce kuvaa Gertyn kauneutta kuin viihdelukemistoa parodioiden ja neidon naistenlukemistojen/lehtien ohjeiden mukaista kauneudenhoitoa tavalla, joka sai minut hihittelemään. Ja vielä enemmän minua huvitti, kun tajusin kauppamatkalta palattuani ostaneeni Kiinteyttävää Pikakaunistajaa, josta en aiemmin ollut kuullutkaan enkä siten myöskään kuvitellut ostavani. Gertyn kuvattuun kauneuteen en senkään avulla pääse, mutta luetun kuvauksen ja oman ostoksen rinnakkaisuus oli aika hilpeää.

Ennalta en tiennyt kuinka paljon eroottisia haaveita, ajatuksia ja puheita Odysseuksessa kuvataan. Gertyn ja Bloomin katseluun ynnä vähän muuhunkin perustuvaa eroottista leikkiä kuvataan orgastisiksi kuvattuihin ilotulituksiin rinnastaen. Aikamoisen huikea kuvaus - Joycestako tämä rinnastus on alkanut vai onko kirjailija tuonut elokuvakuvastoa romaaniinsa?

Gertyn ja Bloomin kohtaamisen (en tiedä tapaavatko uudestaan) Joyce kuvaa hyvin sävykkäästi molempien ajatuksiin pureutuen. Gertyn ajatuksia kuvataan samanaikaisesti tapahtumien kanssa, Bloom pohtii asioita jälkikäteen märkää paidanhelmaansa harmitellen. Gertyn viihdelukemistoista poimituilta vaikuttavat rakkauskäsitykset yhdistettynä hänen alkoholin varjostamaan perhetaustaansa ja rampuuteensa, jonka Bloom pukee sanoiksi, tuovat tekstiin koskettavuutta ironian rinnalle:

"Hän [haaveiden aviomies] olisi pitkä ja leveäharteinen (hän oli aina ihaillut pitkiä miehiä aviomiehinä) ja hänellä olisi sädehtivän valkoiset hampaat huolellisesti hoidettujen viiksien alla ja he menisivät mannermaalle kuherruskuukaudeksi (kolme ihmeellistä viikkoa!) ja sitten, kun he asettuisivat asumaan söpöön siistiin kodikkaaseen pikku tupaseensa, niin joka aamu nauttisivat he yhdessä yksinkertaisen, mutta täydellisesti valmistetun aamiaisen, he kaksi aivan kahden ja ennen kuin hän meni toimistoonsa hän ottaisi rakkaan pikku vaimosensa tukevaan hellään hyvään syleilyynsä ja katsoisi hetken syvälle hänen silmiinsä." (James Joyce, Odysseus. S. 345-346.)
 

Eikö tämä saamarin kirja ikinä lopu? Olen vasta sivulla 318 ja jäljellä on vielä iloisesti 404. Mielentilani ei viime päivinä ole ollut ollenkaan otollinen Odysseuksen lukemiselle, mutta olen päättänyt etten lue muita kirjoja tähän väliin (paitsi ehkä sen Häjyt-sarjakuvan). Jos nimittäin luen muuta, en takuulla palaa takaisin Dubliniin Bloom-Odysseuksen seuraan ja sekös sitten harmittaisi ihan oikeasti. Olen siis sivulla 318 enkä vieläkään ole täysin varma, onko Bloom teoksen nimihenkilö Odysseus. Hän on kuitenkin ainoa, jonka kotona olevaan vaimoon viitataan koko ajan ja monien miesten puheissa. Onko uhkean pehmeä Molly sitten kirjan Penelope? Ja jos on, niin milloin hänen oma äänensä kuuluu vai kuuluuko ollenkaan? Ja milloin voisin olla jotain muuta kuin rasittuneen äkäinen, jolloin tämänkin opuksen lukeminen sujuisi?

Olen luopunut teestä, nyt tarvitaan stydimpiä aineita kirjan raviin. Kahvia siis.
 

Kauppareissulta ruokia kahteen talouteen, ruuanlaittoa ja siivoamista lähiomaisen luona, kaksi jaksoa Life on Marsia ja mukava yllätysvieras. Siinäpä muutamia tämänpäiväisiä syitä, miksi olen edennyt vasta sivulle 234. Sivulta 214 alkanut monien henkilöiden ehkä osittain samanaikaisten tekemisten kuvailu on ollut tavallaan kiinnostavinta (helpointa) Odysseusta tähän asti.

Tämänkaltainen romaani eroaa monessa suhteessa perinteisestä ja yksi eroavuus on siinä, että kirjassa ei ole vielä tullut vastaan henkilöä, johon voisi helposti kiintyä. Kerronnan hyppelehtivyys, samaan aikaan syvälle ajatuksiin menevä mutta kuitenkin etäisenä pysyvä kerronta ei salli samankaltaista kiintymyssuhdetta kirjan henkilöihin kuin toisenlaisessa kerronnassa. Leopold Bloom ja Stephen Dedalus ovat toki kiinnostavia hahmoja, heissä on kerronnan luomaa salaperäisyyttä, joka houkuttelee lukemaan enemmän. Heidän luonteitaan en pysty arvioimaan kuin hyvin pinnallisesti ja pieninä häivähdyksinä enkä usko, että häivähdyksistä kasvaa kokonaistulkintaa. Romaanin henkilöt lienevät minulle yhtä arvoituksellisia kirjan luettuani kuin he ovat nyt.

Oivalsin tämän kiintymys- tai miksi sitä sitten kutsuisikaan - asian eilen lukiessani ja mietin kuinka tärkeää tai tarpeellista kirjanhenkilöön kiintyminen on vai onko sillä merkitystä ollenkaan. En tarkoita pelkästään samastumista, vaan jonkinasteista välittämistä.

Kaiken sanaleikin ja ilmaisullisten ja kerronnallisten kokeiluiden keskellä Odysseuksessa on hienoja kuvauksia. Esimerkiksi seuraava lainaus, jossa Bloom miettii kylpemistään:

"Hän näki jo kalpean ruumiinsa kylvyssä pitkällään, alasti, lämpimän kohdusssa, tuoksuvalla sulavalla saippualla öljytty, pehmeästi valeltu. Hän näki kuinka vesi lirlirlorisi hänen vartalonsa ja raajojensa yli ja kannatti niitä, nosti niitä kevyesti ylöspäin, sitruunankeltaisia: hänen napansa, lihan umppu: ja näki kuinka hänen pensaansa mustat kiharaiset karvat virtailivat, virran tukka tuhansien lasten velton isän ympäri virtaileva, kaihoisa virtaileva kukka." (James Joyce: Odysseus. Tammi 1991: 84-85. Viides painos, ensimmäinen painos 1964. Suomennos Pentti Saarikoski.)

Englanniksi kohta kuuluu:
"He foresaw his pale body reclined in it at full, naked, in a womb of warmth, oiled by scented melting soap, softly laved. He saw his trunk and limbs riprippled over and sustained, buoyed lightly upward, lemonyellow: his navel, bud of flesh: and saw the dark tangled curls of his bush floating, floating hair of stream around the limb father of thousands, a languid floating flower." LInkki Google-kirjoihin, s. 89.
 

Olen päässyt Odysseusta vasta sivulle 198. Stephen Dedalus keskustelee kirjastossa Hamletista, Shakespearesta ja Anne Hathawaysta. Kirjastonhoitaja on kveekari, mistä muistetaan muistuttaa joka välissä.

Odysseus on mainio kirja monessa mielessä. Arkinen näkökulma: se on innostanut minut pesemään keittiön lattiaa, vaihtamaan kompostiastian, viemään roskia ja järjestelemään pöytiä. Siis siivoamaan. Pään sisällä teksti itsessään pölyttelee romaani- ja kerrontakäsityksiäni. Koska romaani ei varsinaisesti tempaise minua jatkuvasti mukaansa, lukeminen on hidasta, tajunnanvirta on tajunnanvirtaa, fonttikoko pientä ja kirja täynnä viitteitä ihmisiin, joista en tiedä ovatko he vain romaanihenkilöitä vai viittaavatko he nimillään johonkin reaalimaailman henkilöön, niin kirjan voi jättää parin sivun lukemisen jälkeen odottamaan seuraavaa lukuhetkeä. En kuitenkaan aio lukea muita kirjoja välissä. Sarjakuvia ehkä, ainakin Hirliin suositteleman Timo Mäkelän Häjyt-kokoelman, pohjalaisanalyysit menevät siinä irlantilaisuuden rinnalla ja lomassa.

Suhtaudun Odysseukseen ristiriitaisesti. Se on kiinnostava, olen innoissani sen lukemisesta, mutta liki joka sivulla joudun pohtimaan tuhlaanko vain aikaani, onko minun mahdollista ymmärtää siitä yhtään mitään. Tämän hetken vastaukseni molempiin mietteisiin on ei. Saarikosken käännös sujuu, kieli on notkeaa, mutta mukaan putkahtaneet anakronismit ovat häiritseviä ja niiden myötä alkaa pohtia kuinka moniin "hätäratkaisuihin" (Saarikosken oma sanavalinta Suomentajan sanoissa) kääntäjä onkaan joutunut turvautumaan.

Suurimman turhautumisen keskellä kannattaa muistaa, että Joycella on myös sellainen romaani, jonka suomentamista on aiemmin pidetty mahdottomana tehtävänä. Netistä löytyy Miikka Mutasen käännösnäytteitä. Eli Finnegans Wake, josta pätkän oheisessa klipissä lukee mestari James Joyce itse.

Sanomalehden toimituksessa käytävät keskustelut keskeyttää varis. Varis istuu - seisoo? - koivunlatvassa ja raakkuu kaula ojossa. Välillä se nokkii siipensä alta - kainaloaaan? - ja raakkuu taas nokka kohti taivasta. Varis kääntyy välillä toiseen suuntaan, raakkuu. Kukaan ei tule, kukaan ei vastaa - luulisin - ja tuuli heittelee oksaa sinne tänne. Lopulta varis lentää pois.

Niin kiinnostava kuin Odysseus onkin, pienet ihmeet kirjan ulkopuolella saavat helposti vedettyä huomion hyppelevän tekstin riveiltä. Nyt paistan eiliset makaronit, yritän taikoa niistä kaapista löytyvin lisukkein syömäkelpoisen aterian. Sitten jälleen kellanruskeaa haudutettua teetä (johon en kaada Bloomin tavoin paksua kermaa) ja palaan takaisin Telegraphin toimitukseen vai oliko se Evening Standard, herroja on toimituksessa  niin monta enkä oikein tiedä keitä he kaikki ovat ja miksi juuri he ovat siellä. Alan siis lähestyä sivua 150 ja aion lukea sen ylikin, vielä en ole uuvahtanut.

Bloom on kiinnostava, Stephen Dedaluksesta en ole saanut otetta, tosin vähänhän on ollut esilläkin. Kirjahyllyssäni on kauan sitten hankittu Hannu Riikosen James Joycen Odysseus. Kielen ja kerronnan sokkelo. Ehkä sitä kannattaisi lukea rinnalla. Parempi tosin olisi ollut aloittaa Homeroksesta, Saarikosken suomentamasta Odysseiasta pidän paljon, mutta lukemisesta on jo aikaa. Onneksi on Hannahin lukupäiväkirja, joka on ihan oikeaa pohdintaa. Oma lukemiseni taitaa olla vain tekstin virrassa ajelehtimista, viitteitä sinne tänne en ala penkomaan.
 

Kirjoitin Nonon kesädekkarisarjaan arvion P. D. Jamesin kiinnostavasta romaanista Kuoleman maku otsikolla Baronetin uskonnollinen kokemus.

Nyt olen keittänyt kupillisen kullanruskeaa teetä. Olen siis valmistautunut  - seuraavana on vuorossa jo kauan lukemista odottanut James Joycen Odysseus. Katsotaan pääsenkö edes sivulle 40 vai uuvahdanko koko opukseen sivulle 150 mennessä. Vyötän kupeeni, vahvistan itseäni teellä (teetähän ne Irlannissakin juo, luulisin) ja aloitan. Nyt.