|
|
|||
|
03.06.2007 - 01:25
Sain mieheltä syntymäpäivälahjaksi Julien Clercin 100 Chansons –levyn. Ei minulla nyt ole syntymäpäivä, olemme ennenkin antaneet toisillemme lahjoja kummallisina aikoina kaukana oikeista lahjontapäivistä. Varsinaiseksi päiväksi ei aina keksi sopivaa lahjaa tai vastalöydetyn lahjan kanssa ei halua odotella pitkään. Joten nyt Julien katsoo tuossa vieressä minua silmiin käsi poskellaan ja hymyilee hieman huvittuneesti. Suon sen hänelle.
Illan tullen olen siirtynyt vanhoihin Eppuihin. Nostalgiaa, johon on helppo mennä mukaan. Hesarissa pyydetään lukijoita kertomaan itselleen tärkein suomalainen rockkappale. Minä en osaa vastata kysymykseen. Osaan luetella itselleni tärkeimmät albumit, mutta yhden yksittäisen kappaleen nimeäminen ei onnistu. On monia eri tunnetiloihin ja tilanteisiin liittyviä merkittäviä lauluja. Minkä niistä voisin nostaa ylitse muiden? Jonkin nuoruuden lempibiisin? Tai se ainoan, jonka ensimmäisen kuuntelukerran ja lyriikan aiheuttaman tunnetilan pystyn yhä muistamaan? Yhtä parasta, tärkeintä ja käänteentekevintä rockia minulla ei ole, mutta parinkymmenen rakkaimman listan kykenisin ehkä laatimaan. Eppuja kuunnellen oli helppo liukua selailemaan Erlend Loen Supernaiivia, jonka käsittelemiin nuoren miehen identiteettiongelmiin pystyin muinoin pienten lasten äitinä jostain syystä samastumaan. Tuolloin kirjaa lukiessani minäkin aloin kaivata Hakka-lelua, jota olisin voinut välillä paukuttaa silmät kiinni maailmaa ja uhmaikää mietiskelemättä. Lelua ei kuitenkaan tullut hankituksi. Mutta ehkä tulevissa vaihdevuosissa ja muksujen murkkumöykissä alan kaivata rauhoittavaa stressinpurkupaukutinta uudemman kerran. Voisin sopia lasten kanssa paukutusvuorot tai hankkia jokaiselle oman Hakan. Voisimme paukuttaa yhdessä. Jos mies pyytäisi kauniisti, voisin lainata Hakkaani hänelle. Tai ostaa hänelle oman. Vaikka syntymäpäivälahjaksi. ![]()
|
Kirjoittaja
Arkisto
2012 2011 2010 2009 2008 2007 2006 Kategoriat
Sivut
Kuvia
Perunapää Marian studiostaBackyard beauties Dreamlines Kellosta Kiinaan kuvia Keltainen kuu Oulu Kuvissa SusuPetal - kuva ja sana taivasalla.net Valokuvatorstai 365.fi - Vuosi valokuvina Sivupohja SusuPetal Blogin luontokuvat 20.07.2006 lähtien ©Tuima, ellei toisin mainita. Lisää kuvia Flickrissä. Yhteisblogeja
Kiinnostavia blogeja
Juha Siro
|
||
On paljon kappaleita jotka kuuluvat johonkin tiettyyn elämänvaiheeseen, mutta valita niistä merkittävin tai vaikuttavin?
Mahdotonta.
Mutta jotain, Eppujen "Pidetään ikävää" kolahti kyllä perhejuhlien hetkellä. Tumppi Varosen (Problemsien) Pieleen mennyt ilta silloin kun likkakaveri tuli ripsiväri poskilla käymään ja kertomaan... no siitä tietysti. Tai kun pojat ottivat selät paljaina aurinkoa koulun pihalla, ja valvojaa kiusatakseen karjuivat täyteen ääneen: "Tahdooon rakastella sinuaa..."
Ja joskus vieläkin, sitä tulee vastaan tilanteita, töissä ja muualla, jolloin tekee mieli hyräillä: "onko täydellisyyttä olemassa missään muodossa, tottahan toki muun muassa Olkiluodossa..."