Kirsti antoi taas uuden ajatuspolun kirjoittaessaan esineistä lapsuuden auktoriteetteina. Omasta lapsuudestani nousi mieleen radio. Pieni, musta, pyöreäkulmainen, bakeliittipintainen Philipsin putkiradio. Radio oli olohuoneen ikkunalla ja sen antenni, hapertuvan kankaan peittämä kuparilanka, kierrettiin ikkunankarmissa olevaan pidikkeeseen. Radion lämpeneminen kesti aikansa ja laitteen välittäminä ihmisäänet olivat lämpimiä ja ystävällisiä. Radiosta kuuntelin koulun jälkeen Tänään iltapäivällä -ohjelmaa ja lauantaisin äänitin mikrofonilla Nuorten sävelradiosta musiikkia. Sunnuntaisin radiosta kaikui jumalanpalvelus ja kuunnelma.

Vanha radio herätti rakkauden musiikkiin. Esineinä putkiradiot viehättävät edelleen, minulle ne ovat todellisia radioita.