"- Se on valkoista. Se on siis runoutta. Hyvin puhdasta runoutta.
   Se kohmettaa luonnon ja suojelee sitä. Se on siis maalaustaidetta. Talven hienointa taidetta.
   Sen muoto vaihtelee. Se on siis kalligrafiaa. On olemassa kymmenentuhatta tapaa kirjoittaa sana lumi.
   Sen pinta on liukas. Se on siis tanssia. Lumessa kulkiessaan jokainen ihminen voi kuvitella olevansa nuorallatanssija.
   Se muuttuu vedeksi. Se on siis musiikkia. Keväällä se muuttaa joet ja kosket valkosävelisiksi sinfonioiksi."
(Maxence Fermine, Lumi. Otava 2005, s. 23; suom. Annikki Suni, alkuteos Neige 1999.)

1800-luvun Japaniin sijoittuva Lumi on pieni kirja lumesta, runoudesta, taiteesta, nuorallatanssista ja rakkaudesta. Yuko Akita päättää jo nuorena tulla haikurunoilijaksi, hän haluaa kirjoittaa haikuja lumesta. Saadakseen valkoisiin runoihinsa värejä Yuko matkustaa vanhan mestarin Sosekin oppiin. Matka opettaa pojalle paljon - myös lumesta.

Kolmeen osaan jakautuva hieman yli satasivuinen teos on viehättävä, turhat sanat on karsittu. Ehkä proosamuoto hakee näin yhteyttä seitsemäntoista tavun haikuun. Teos muuttuu intensiivisemmäksi, kun Yukon matka Sosekin luo alkaa. Japanilaista runokäsitystä tuntemattomana en osaa arvioida miten hyvin ranskalaiskirjailija tavoittaa japanilaisen runouden ydintä, mutta kiinnostavia käsityksiä runoudesta ja kirjoittamisesta teos tarjoaa:

"Oikea runoilija, todellinen runoilija hallitsee nuorallatanssimisen. Kirjoittaminen on etenemistä sana sanalta kauneuden nuoralla, silkkipaperille kirjoitetun runon, kertomuksen tai tarinan nuoralla. Kirjoittaminen on kirjan tiellä etenemistä askel askeleelta ja sivu sivulta. Vaikeinta ei ole nousta maan kamaralta ja pysytellä pystyssä kielen nuoralla tasapainon, siveltimen, avulla. Eikä vaikeaa ole myöskään eteneminen suoraan pitkin jatkuvaa viivaa, joka katkeilee ohimeneviin huimauksiin, sellaisiin kuin putoava pilkku tai estelevä piste. Ei, kaikkein vaikeinta runoilijan on pysytellä jatkuvasti kirjoittamisen nuoralla, elää elämänsä jokainen hetki unelman korkeuksissa, olla koskaan laskeutumatta mielikuvituksen langalta. Kaikkein vaikeinta on tulla sanan nuoralla tanssijaksi." (S. 92.)