Olen ollut kiinnostunut väreistä, mutta silti minua hieman hämmensi, kun entinen naapuri joskus aikoja sitten työnsi käteeni väriterapiaa käsittelevän opuksen ja käski lukea. Koska olen yleensä hyvin hanakka suosittelemaan muille luettavaa - ammatti-identiteetti istuu tiukasti - en oikein voinut kieltäytyäkään. Koska kirja ei ollut kovin paksu, päätin uhrata sille aikaana. En ole enää varma kirjan nimestä (olisikohan ollut Helena Luukkosen Parantava sateenkaari), mutta joka tapauksessa ajatuksia herättävä kirja oli. Sen jälkeen olen katsellut tai oikeastaan miettinyt värejä uudella tavalla.
Kirjassa muun muassa taidettiin väittää, että ihminen usein tiedostamattaan hakeutuu määrättyjen värien pariin tietyissä elämän vaiheissaan. Asiaa pohdittuani tulin siihen tulokseen, että väite on kutakuinkin oikea - se ainakin selittäisi osin miksi nuorena harrastin paljon mustaa, harmaata ja liilaa.
Edelleenkin musta on minusta ok vaateväri, mutta samanlaista tunnesidettä minulla ei enää väriin ole enkä automaattisesti huomioi vaatekaupassa pelkästään mustien vaatteiden rekkejä. Täysin mustiin pukeutuneena tunnen itseni nykyisin synkäksi enkä tippaakaan tyylikkääksi (tosin tyylikkääksi en tunne itseäni ylipäänsä milloinkaan, vaatteiden väristä siis viis). Mustan vieromiseni huomasin raskausaikana, jolloin hyllyn perukoilta sattumalta löytynyt odotusaikaan sopiva vanha mekkoni herätti minussa niin suuren inhovastustuksen, että mekko lensi ajatusta nopeammin keräykseen. Raskausaikana ja sen jälkeen lempivaatteeni oli pitkään säkkimäinen minihameesta käyvä itsekutomani villapaita, jonka perusväriin keltaiseen punoutui oranssia, vihreää ja hitunen kai liilaakin. Käytin sitä niin kauan, että mieheni alkoi lopulta inhota venynen vanunutta paitaani.
Pusero taisi ennakoida tulevaa, koska myöhemmin olenkin siirtynyt noista perusnuoruusväreistä - eräänlaisista peiteväreistä - aivan muihin. En tiedä mitä väriterapia sanoisi nykyisestä värimaailmastani. Värejä löytyy melkein laidasta laitaan ja tartun hanakasti väreihin, joita musta-harmaa-liila -aikoinani en olisi voinut kuvitellakaan käyttäväni. Poltettua oranssia, havunvihreää, tiilenpunaista, värittömimmillään maitokahvia. Eli SusuPetalin banneriini valitsemat värit sattuivat olemaan aivan oikeat, vaikka emme ole koskaan tavanneetkaan eikä hän tiennyt suosikkiväreistäni mitään. Sinistäkin minulla on, vaikkei se lempivärini olekaan, mutta mustan ja harmaan rinnalla sininen taitaa olla jonkinlainen vaatteiden perusväri.
En tiedä olenko värien myötä muuttunut hauskemmaksi tai valoisammaksi ihmiseksi (tuskin paljoakaan, ystäväni osaisivat arvioida asian paremmin). Synkempien värien kaudeltani periytyvät edelleen jotkin väri-inhokit sekä isojen kuvioiden vieroksunta. Omistan kyllä parisen kukkamekkoa, mutta jokaikisen kuvion kohdalla joudun miettimään tarkasti jaksanko sitä. Joskus kuvioihin on pakko päätyä, mutta muuten suosin niitä mieluiten laukuissa ja huiveissa.
Perunapää Marian studiosta
Mielenkiintoista pohdintaa. En ole mitenkään perehtynyt väreihin, mutta omalta kohdalta olen huomannut, että värit ja kausi ovat melkein synonyymeja. Joskus nuorena värikausi oli lila-viininpunainen, eikä muuta väriä ollut. Ei vaan ollut. Eikä voinut hankkiakaan muita värejä, koska lilaan on aika hankala yhdistää muita värejä.
Jossain vaiheessa minulla oli oranssi kausi, mutta se meni ohi parissa vuodessa. Silloin kyllä kaikki oli oranssia. Hiuksia myöten.
Nykyään mustaa. Ja mustaa. Ja mustaa. Kaupassa en näe kuin ne rekit, joissa on mustia vaatteita.
Mutta mitä tämä kertoo itsestäni, sitä en käy arvailemaan.
Kuvioihin minulla on samanlainen suhde kuin sinulla. Kukkamekko on kauhistus, vaikka se olisi musta.
Kukkamekoissa käyvät pienet kukat, mutta kaikki suuret ja päälle vyöryvät ovat minusta ei-ei. Muiden päällä ne eivät haittaa, mutta en halua niitä itselleni.
Muiden päälle isot kuviot sopivat.
Kyllä minä väreistäkin tykkään, voin ihan hyvin ihailla jonkun punaista takkia tai vihreää puseroa, mutta että itselle...aika rajua, en viihtyisi.
Ehkä joskus. Mistä sen tietää, vaikka mummona köpöttelisi pinkissä kukkamekossa!
Mustaa löytyy yllättävän paljon. Ja sitä pinkkiä tai aniliinin punaista. Jotain murrettua metsän vihreää. Ja vaatekaapista, yllättäen, sitä ei minkään väristä. Tosin sitä vain kesävaatteista.
Kukkamekkoa en ole koskaan omistanut. Yksi unikko-minihame löytyy, jota olen pitänyt kaikkinensa ehkä kolme kertaa. Muutenkin kummalliset kuviot ovat vähissä, tosin en ymmärrä miksi en niitä harrasta muualla kuin verhoissa. Kukkapaidat ovat olleet aina heikkous ja niitä on ollut jos jonkin laisia. Harmi ettei niitä enää ole missään ;)
Lepis, kukkapuseroita? Hippihenkisiä violetteja?
Olen huomannut, että talviaikaan pidän voimakkaista väreistä: kunnollisesta ja syvästä punaisesta (joulutähden punainen, punaviiniin punainen jopa luumun punainenkin käy) ja alkukesän koivunlehden vihreästä sekä keltaoranssien erilaisista sävyistä.
Kuta enemmän tulee valoa, sitä vähemmän "tarvitsen" värejä. Sinisiä kaiketi vieroksun tällä hetkellä eniten vaatteissa, mutta lakanoissa en. Tummia ja ihan mustiakin vaatteita minulla on, mutta niitä käytän maaväristen tai erilaisten harmaiden kanssa, harvemmin olen kokonaan "musta". Harmaan erilaiset sävyt ovat läpivuoden mieluisia, niitä muuten on p a l j o n erilaisia.
Kukkamekko? Noup. Isot kuviot vaatteissa? Noup. Paitsi raidat, ne voivat olla vaikka isojakin, ei haittaa. Niin pysty- kuin vaakaraidatkin ovat ehkäpä lempikuvioni...
Mjaa, voisikohan kuvioista päätellä jotain, jos kerran muka väreistä voi?
Se on totta, että omallakin kohdalla muutos on ollut yllättävänkin voimakas. Lapsena rakastin sinistä. Sitten se vähitellen jäi taaemmas ja nykyään käyvät kaikki punaisen sävyt, vähiten kuitenkin pinkki, jonka pitää sitten olla tosi hentoa kelvatakseen. Muuten kyllä taidan olla jokin talvityyppi, joka ei voi keltaista käyttää näyttämättä äsken kuolleista nousseelta. - Ja ei tosiaan kukkasia, esim. Marimekon Unikko näyttää useimmiten oudohkolta, ainakin perusväreissä.
Hannah, värien kylmyys ja lämpimyys vaikuttaa varmaankin myös. Luulisin olevani lämpimien värien syksytyyppi, ainakin ne värit miellyttävät eniten. Mutta kertoisiko se jotain luonteestani, jaa-a.
Mutta kiinnostavia ovat värit. Pitäisikin taas lukea niistä enemmän.
En tiedä tuosta vahvuudesta, tummia ihmisiä se pukee kyllä. Tummahiuksisia miehiäkin oikein hyvin,vaikka miehet kai vähän välttelevät punaisia. Ikävä kyllä.
Tosin silloin kun itse opiskelin tämän opin mukaisesti, oivalsin ahkeralla ja uutteralla työskentelyllä sen, mitä väri on. Ja niin se onkin, vain ahkeruus palkitsee ja oma tekeminen.
Oli ihan pakko piirtää itseni kukkamekkoon, pinkki siitä ei tullut sentään. Laitoin linkin nimeen.
Iloinen kuva siitä tuli, tuskin olisi mustalla vaatetuksella onnistunut.
Yksivärinen yläosa kuviolliseen alaosaan liitettynä on toimiva - mutta minä taas taidan olla tässä keskustelussa ainoita, joka ei tartu pinkkiin, vanha roosa menee kyllä vaikkei se minulle värinä sovi.