|
|
|||
|
02.05.2008 - 00:43
Hanna'h haastoi minut kertomaan kotimaisia kirjasuosikkejani. Taustalla oli Kirjamaa-ohjelman Rakkain suomalainen kirja –kysely. Jotenkin hankalasti oli ohjelman kirjat luokiteltu. En ymmärrä miksi liki kaikkiin kategorioihin on tungettu ja-sana – liittyykö luontoon vain maaseutu, eikö kaupunkiin sijoittuvista romaaneista löydy muka luontokuvausta ja pitäisikö historiallisen romaanisuosikin olla myös tiukan yhteiskunnallinen? Entä Suosikit, siihen voisin sijoittaa montakin teosta muistakin luokista? Ja ennen kaikkea Rakkaus ja taide – onko tämä luokittelu tehty ajatellen niin, että rakkausromaanin vaihtoehtona on taidetta käsittelevä romaani, jolloin rakkausromaaneja vieroksuvakin voi valita listalta jonkun? Entä missä on huumori? Koska erilaisten kirjalistojen laatiminen kuitenkin on mukavaa, niin otan haasteen vastaan. Onneksi näin epävirallisesti voi vastata vaikka kuinka luovasti ja listoja venytellen. Hanna'h oli omassa vastauksessaan laittanut rinnan kansan valinnan ja oman suosikkinsa. Minäkään en omia suosikkejani kaikkien kategorioiden valmiista listoista löydä, joten on sovellettava. Laajennan hiukan, eli kansan ja oman suosikin – jos sitä ei listalta löydy - lisäksi teen pakkovalinnan annetuilta listoilta. Kansan suosikki / oma listoilta valittu / oma suosikki Suosikit Mika Waltarin Sinuhe / Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen satupuu SEKÄ Juhani Peltosen Elmo (Elmo kuuluuu kirjasuosikkeihini, joten edustakoon listavalinnan lisäksi omaa suosikkiani, onhan se ehdottomasti parhaimpia suomalaisia romaaneja, pitäisikin lukea uudestaan) Satu ja seikkailu Muumipappa ja meri / listalta valitsisin saman / toinen Tove Janssonin teos eli Taikatalvi Rakkaus ja taide Anna-Leena Härkösen Häräntappoase / listalta voisin valita näkökulmasta riippuen useammankin: Ahon Juhan, Kallaksen Sudenmorsiamen, Saision Kainin tyttären ja Valtosen Nuoren opettajattaren varaventtiilin / Kirsti Ellilän Nainen joka kirjoitti rakkausromaanin (tämän hyvin omituisen luokan molemmat puolet täyttävä: rakkautta ja rakkausromaanin kirjoittamista kuvaava teos) Rikos ja kuolema Waltarin Komisario Palmun erehdys / Eeva Tenhusen Mustat kalat, joka olkoon myös oma suosikkini, hyvä klassikkodekkari Historia ja yhteiskunta Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla / Lars Sundin Colorado Avenue / Aino Kallaksen Reigin pappi (tämän voisin sijoittaa myös Suosikkeihin ja Rakkauteen ja taiteeseen) Luonto ja maaseutu Veikko Huovisen Havukka-ahon ajattelija / listalta valittu Antti Tuurin Pohjanmaa on myös oma suosikkini Runot Edith Södergranin Landet som icke är / sama mutta suomeksi eli Maa jota ei ole / Lassi Nummen Matkalla niityn yli Voisin haastaa ne, jotka haluavat kertoa omista suosikeistaan. Jos joku ottaa haasteen vastaan, toivoisin kommentteihin jätettyä linkkiä – kirjalistafriikkihän lukee mieluusti muidenkin listoja. ************************************************ Suosikeistaan ovat kertoneet Elegia, Hanna'h, Hirlii, Iines J, Maria|R ja Utuinen.
|
Kirjoittaja
Arkisto
2012 2011 2010 2009 2008 2007 2006 Kategoriat
Sivut
Kuvia
Perunapää Marian studiostaBackyard beauties Dreamlines Kellosta Kiinaan kuvia Keltainen kuu Oulu Kuvissa SusuPetal - kuva ja sana taivasalla.net Valokuvatorstai 365.fi - Vuosi valokuvina Sivupohja SusuPetal Blogin luontokuvat 20.07.2006 lähtien ©Tuima, ellei toisin mainita. Lisää kuvia Flickrissä. Yhteisblogeja
Kiinnostavia blogeja
Juha Siro
|
||
Tutustun tuohon listaan paremmin ja saatan ehkä tehdä Mainoskatkoon tällaisen listan, samalla kaavalla kuin sinäkin. Täytyy nyt ensin katsoa, kuinka paljon tuttuja löytyy edes tuosta listasta.
Asiasta kukkaruukkuun: Oletko lukenut Hilkka Ravilon teoksia? Itse en, mutta alkoi kiinnostaa, kun luin niistä eräästä toisesta kirjablogista. Aion hankkia, mutta sinun mielipide kiinnostaisi silti.
Niin omissani kuin sinulla pistin merkille myös sen, että suomalaisilla kirjoittavilla naisilla ei ole mitään hätää, heidän teoksistaan löytyy joka lähtöön.
Minäkin rakastan kirjalistoja. Ammattitauti :)?