Koko aamun meillä on rampannut väkeä. Kun ovikello jälleen soi, kiskon sukkahousuja jalkaan. Oven raosta näen hyvin nuoren nahkatakkipojan, joka ei osaa sanoa asiaansa. Hetken päästä hänen äitinsä ilmestyy ovelle. En ole koskaan nähnyt häntä, mutta hän näyttää silti tutulta, olen varma, että hän kuuluu työpaikkani hallintoon. Äiti on tehokas. Hän pyytää anteeksi aikaista häiriötä ja pyytää minua tarkistamaan, missä kirjastossa olisi Kalevala paikalla. Sukkahousut toisessa jalassa roikkuen menen tietokoneelle äiti ja poika perässäni. Minua harmittaa, he olisivat voineet seistä ulko-ovella odottamassa eikä tulla sisään ja nähdä kotimme aamukaaosta. Etsin tietoa lastenosastojen tarjonnasta, löydän vapaan kappaleen. Äiti on hyvin kiitollinen. Lähtiäisiksi kysyn hänen nimeään (Sesse) ja sanon muistavani hänet, koska olen nähnyt hänet ennenkin monta kertaa. Sessen ilme on huvittuneen epäilevä, hän tietää ettemme ole tavanneet aiemmin, hän vain muistuttaa jotakuta. Auton ajettua pihasta, ihmettelen vain hetken, miksi he halusivat tai oikeastaan vaativat kirjastopalveluja eteisessäni sekä miksen etsinyt kirjaa aikuisten osastoilta. Samalla olen kuitenkin tyytyväinen itseeni. Kalevala löytyi.