Luin romaanin vaimonsa hylkäämästä miehestä, eli Jukka-Pekka Palviaisen Harkinta-ajan (Johnny Kniga, 2007). Mielenkiintoinen teos, pidin siitä paljonkin. Palviainen kirjoittaa selkeää kieltä ja kiinnostavaa tarinaa. Päähenkilö on noin nelikymppinen vanhempi rikosylikonstaapeli Jouni, jonka eläinlääkärivaimo Merituuli ilmoittaa 18. hääpäivänä löytäneensä toisen miehen ja haluavansa avioeron.

Eroilmoituksen ympäristö, prahalaisen ravintolan kattoterassi, sopisi Jounin mukaan paremminkin kosintaan kuin eroon. Sama ristiriitaisuus jatkuu. Vaimo ottaa etäisyyttä, käskee Jounin muuttamaan pois, jotta uusi mies pääsee muuttamaan sisään. Tarkempia syitä ja selityksiä vaimo ei anna, lähettää kyllä uskollisesti tekstarionnitteluja syntymäpäiväksi ja jouluksi eikä hänellä tunnu olevan Jounista sanottavana pahaa sanaa kenellekään. Edes uudelle miehelleen Merituuli ei pitkään aikaan kykene kertomaan eron todellista syytä. Jouni on asentanut ennen muuttoaan entiseen kotiinsa kuuntelulaitteet, joiden avulla hän seuraa nuorenparin elämää, osin saadakseen selville miksi vaimo jätti hänet.

Kirja on Jouni päiväkirja tai lähettämättömät kirjeet vaimolleen. Palviainen kuvaa Jounin eroahdistusta tarkasti fyysisiä oireita unohtamatta. Eron selittämättömyys on Jounille suuri ahdistuksen paikka. Hän rakastaa edelleen vaimoaan eikä kykene ymmärtämään miksi Merituuli haluaa purkaa toimivan liiton. Jouni ei ole väkivaltainen, juo ennen eroa kohtuullisesti eikä ramppaa vieraissa.

Eroilmoituksen saadessaan Jouni on juuri jäänyt vuorotteluvapaalle. Hänen oli tarkoitus remontoida yhteistä omakotitaloa, mutta nyt hän päätyy tekemään remppaa Merituulin uuden miehen asuntoon, johon Jounin lukioikäinen tytär Suvi muuttaa. Mittaillessaan ja laatoittaessaan Jouni miettii omaa murskaksi lyötyä elämäänsä ja etsii niitä keinoja, joilla voisi vähitellen rakentaa itselleen uuden elämän.

Kirja ei aiheestaan huolimatta ole ahdistava ja raskas, vaikka Jounin todellinen suru ja masentuneisuus tavoitetaankin uskottavasti. Palviainen harrastaa kielileikkejä ja muutenkin tarina kerrotaan hieman surumielisen huumorin läpi. Monet kielileikkien kliseetkin sopivat jotenkin tarinaan eivätkä vesitä sen enempää huumoria kuin kirjan vakavia pohdintojakaan.

Minua häiritsivät Raumalle sijoitetun romaanin vähäisiin dialogeihin ujutetut murteellisuudet. Murretta eivät dialogeissa puhu kaikki, joten siltä osin ei synny yhtenäisyyttä. Ehkä Palviainen on etsinyt murteen kautta dialogiinsa arkisuutta ja realismia, mutta niin mukavalta ja oikean kuuloiselta kuin murre vaikuttaakin, se myös herättää paikoin tahattoman koomisen vaikutelman toisen murrealueen lukijassa. Kun Palviainen muuten kirjoittaa selkeää ja hyvälauseista yleiskieltä, mikä tällaiseen kirje- tai päiväkirjamuotoon sopii hyvin, olisin kyllä toivonut dialogien kieliasun kohdalla tarkempaa miettimistä.

Loppuratkaisu, eli eron syyn lähtökohta, sai minut mietteliääksi. Ensin se tuntui päälle liimatulta, mutta kun pääsi kirjan viimeisiin lauseisiin, oli pakko alkaa miettiä koko kirjan käsittelemää eroprosessia ja siihen osallisten motiiveja tarkemmin. Kun vielä tarkistin merkintöjen päivämäärät, aloin miettiä vaimon luonnetta ja uuden miehen hankinnan motiiveja uudella tavalla, samoin muidenkin henkilöiden syitä toiminnalleen. Olisiko asia ratkennut puhumisella? Tunsiko ja ymmärsikö vaimo Jounia lopultakaan kunnolla? Oliko kyseessä täysin turha ero?