Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
28.12.2007 - 15:57
Kuningatar Silvia lukee Juhani Peltosen Elmoa ihaillessaan Riina Katajavuoren jouluvaloja ja kuunnellessaan Bachin jouluoratorion tunnetuinta kappaletta (se lienee aloitus eli Jauchzet, frohlocket). A. Kiven jouluaaton kohokohtia oli, kun country girl Grace Kelly maistoi Kirsi Kunnaksen lihapullia. Ikäero ei ollut este esittää molemminpuolinen joulutoivotus englanniksi.

Perhe-elämäblogeissa ei osata neuvoa Virpi Kuitusen alaselän hoidossa, mutta ehkä Scott Lavalla osaisi? Tietäisiköhän hän myös miksi Reijo Ruotsalainen ei pääse Ranskan jalkapallojoukkueeseen?

Tämän raapusti halausta odottava turha lehmä.

(Hakulausekkeet ja -sanat on kursivoitu. Kaikissa lausekkeissa on vähintään kaksi sanaa eikä niitä ole yhdistelty peräkkäin viimeisen virkkeen kahta erillistä lauseketta lukuunottamatta. Osa on taivutettu paremmin tekstiin sopivaksi.)
SusuPetal kirjoitti 29.12.2007 - 23:29
Jotenkin kosketti tuo "halausta odottava turha lehmä". Niin monelle naiselle tuota lehmää on hoettu, turhaksihan siinä itsensä tuntee ja ainoa mitä enää haluaisi on, että joku halaisi.
Tuima kirjoitti 29.12.2007 - 23:58
Minuunkin se vetosi. Halausta odottava ja turha lehmä olivat eri hakulauseet, mutta sopivat yhteen hienosti.
Fredrika kirjoitti 30.12.2007 - 17:52
Miksei niin, sopivathan nuo haut yhteen, mutta vain halausta odottavalla on mahdollisuus osua kohdalleen... niillä lopuilla ei minkäänmoista. Sen näet tietää jo siitäkin, että tuimaa haettiin jo minunkin blogistani.
Tuima kirjoitti 30.12.2007 - 19:33
:)

Minua kyllä ihmetyttää tuo lehmähaku, eihän lehmä ole turha enkä muista runoakaan, jossa niin sanottaisiin.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Profiilikuva ©SusuPetal

 

*******************************

Onko huonoa kirjallisuutta?

Sivut


Site Meter